Helsingin diakoniatyöntekijät: Älkää leikatko niiltä, joilla ei ole mitään

Diakoniatyössä näkyy surullisesti se, kuinka vähillä rahoilla sinnittelevien taloustilanne käy aina vain ahtaammaksi. Asiakkaiden joukossa on tätä nykyä myös työssäkäyviä. Eräs diakoniatyöntekijä kertoo asiasta näin: ”20 tai 30 vuotta sitten asiakkaamme olivat suurimmaksi osaksi päihde- ja mielenterveysongelmaisia, joilla oli hätä, mutta suhteellisen hyvät tukipalvelut. Nykyisin asiakaskunta on laajempi. Yhä useampi työssäkäyvä ei tule toimeen palkallaan ainakaan Helsingissä, moni tekee kahta työtä, on pätkä- ja kausityötä ja free-lance-keikkoja. Tästä tai pienpalkkaisuudesta johtuen joutuu hakemaan lisätukia elämiseen myös diakoniatoimistosta.”

Koska diakoniatyöhön kuuluu myös vaikuttaminen ja niiden puolesta puhuminen, joiden on vaikea saada ääntään kuuluviin, katsoimme, että nyt tarvitaan kannanottoa vallitsevasta leikkauspolitiikasta:

Diakoniatyöntekijöiden kannanotto: Eriarvoistava politiikka lopetettava

Me Helsingin seurakuntien diakoniatyöntekijät olemme huolissamme Suomessa viime vuosina toteutetusta leikkauspolitiikasta. Näemme työssämme sen vaikutukset ihmisten arkeen, toimeentuloon ja tulevaisuudenuskoon.

Yhä useampi työssäkäyvä ei tule toimeen palkallaan ainakaan Helsingissä. Pienituloisen on tehtävä valintoja välttämättömyyksien välillä: jätänkö vuokran maksamatta, jotta voin ostaa lääkkeet? Onko varaa bussilippuun, kahden euron deodoranttiin tai muuhunkin ruokaan kuin Hurstin ja Myllypuron leipäjonojen ruokiin?

Toimeentulotuen siirtyminen Kelaan on pahentanut ahdinkoa: siinä missä sosiaalivirasto myönsi tukea suoraan, antaa uusi instanssi sen välillisesti – maksat ensin itse kulusi, haet ne jälkikäteen. Kaikkien talous ei kestä tätä. Samoin näkyy se, että päätöksissä käytetään aiempaa vähemmän harkintaa esimerkiksi lääkkeiden osalta.

Muun muassa omaishoidon ja vammaistukien leikkaukset kurittavat niitä, jotka ovat entisestäänkin lujilla. Ja kun leikkauspäätöksiä tehdään yksittäin siellä ja täällä, ne kasautuvat usein samoille ihmisille, samoille perheille. Kokonaisuutta ei katso kukaan.

Meillä diakoniatyöntekijöillä on iso huoli myös asenteiden kovenemisesta ja yhteiskuntarauhan säilymisestä. Kun jaetaan niukkuutta, on tehtävä valintoja. Väki jakautuu yhä selvemmin kahtia, pärjääjiin ja putoajiin.

Näyttää surullisesti siltä, että ihmisen mitta on hänen tuottavuutensa. Onko tavoitteenakaan pitää kiinni siitä, että jokainen ihminen on yhtä arvokas?

Kohtaamme työssämme usein toivottomuutta. Nuorten kohdalla se on erityisen hälyttävää. Voi olla vaikea motivoitua opiskelemaan, kun tuntuu, ettei tulevaisuudella ole mitään annettavaa. Kaikkien ei ole edes mahdollista opiskella, kun toimeentulosta on jatkuva huoli. Millaista kuvaa yhteiskunnasta nuorille luomme? Onko se enää kaikille yhteinen, kaikista huolta pitävä yhteiskunta?

Vaadimme päättäjiä lopettamaan eriarvoistavan politiikan harjoittamisen. Älkää leikatko niiltä, joilla ei ole mitään!

Kirkko Helsingissä
Diakoniatyö

Anna Hästö, Eila Jaakola, Nina Klemmt, Elina Leppihalme, Soile Niemi, Marita Nummelin, Kristian Pesti, Kirsi Rantala

Haluatko lisää? Tilaa tieto uusista artikkeleista sähköpostiisi!


Haluatko lisää? Tilaa tieto uusista artikkeleista sähköpostiisi!

Sinua saattaisi kiinnostaa myös...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.