Kuka jää kuulematta?

Kuva: Katri Ikonen

Olen kuullut jo useammalta Kelan toimeentulotukipäätöksen saaneelta, että päätöksessä kehotetaan etsimään halvempaa asuntoa – muuten ei vuokraa tulla jatkossa huomioimaan täysimääräisenä. Ahdistava tilanne: moni maksaisi mielellään pienempää vuokraa, asuisikin ahtaammin, mutta kun tyhjästä on paha nyhjäistä. Juuri pienimmistä asunnoista on kovin pula ja juuri alta 700€ ei vapaata vuokra-asuntoa Helsingistä saa. Yksineläjillä vuokra syö usein suhteessa eniten tuloista -ja kovin uhkaavalta tuntuu, että toimeentulotuen saajan 485,50€ elämisvara alkaisi pienentyä useammalla juuri tästä syystä.

Muuttokin maksaa ja vie voimia. Kuitenkin muuttaminen lapsiperheellä on aina vielä isompi juttu kuin yksineläjällä: lasta näissä kuvioissa ei paljoa nähdä eikä kuulla, mutta kuitenkin muuton myötä voi lapsen elämästä kadota todella tärkeitä ihmissuhteita. Valitettavan moni vanhempi keikkuu jaksamisensa äärirajoilla ja silloin lapsen elämässä olevia turvallisia, jaksavia, pysyviä aikuisia ei ole koskaan liikaa. Helsinki on tiukka lähikoulu-periaatteessaan: jos haluat lapsesi opiskelevan jossain muualla kuin lähikoulussa niin kustannat hänen kulkemisensa itse. Muuttopaineen ja tiukan talouden edessä lapsen tärkeät ihmissuhteet ja turvalliset rutiinit voivat tuntua toissijaisilta aikuisten huoliin nähden.

Usein ajatellaan, että kyllä lapset selviävät ja tutustuvat: ajatellaan heidän puolestaan, mutta ei tulla kysyneeksi ”Kuinka paljon tykkäät opettajastasi tai päiväkodin tädistä?”. Jos lapsi ei ole koskaan joutunut vaihtamaan koulua tai päiväkotia niin tilannetta on kyllä kauhean hankala kuvitella etukäteen. Moni lapsi selviää ja oppii tärkeitä juttuja elämäänsä varten, saa vanhemmiltaan tukea vaikean ajan yli ja tulee kuulluksi ikävässään -mutta entä ne lapset, joiden sydämeen jää ikuinen haava, kun elämästä katosi se aikuinen joka kuuli tai silitti päätä ohi kulkiessaan?

Juhlapuheissa ennaltaehkäisevää lastensuojelua aina tuetaan ja tutkimukset kertovat myös taloudellista faktaa siitä, miten on paljon halvempaa myös taloudellisessa mielessä ennaltaehkäistä ongelmia -kuin korjata aiheutuneita vahinkoja. Mutta kuka oikeasti pitää lasten puolta tilanteessa, jossa oman vanhemman voimavarat eivät siihen riitä? Harva kokee lastensuojelun olevan perheen jaksamista tukevaa toimintaa, vaikka olen kyllä tavannut työssäni sellaisiakin lastensuojelun työntekijöitä. Useimmiten lastensuojeluun liittyy pelkoa ja kontrollintunnetta: ei uskalleta puhua siitä, miten asiat oikeasti on, jottei tapahtuisi mitään pahaa. Laitoskierteeseen joutuneen lapsen tarina harvoin on sankaritarina tänä päivänäkään, vaikka onneksi on myös lapsia, joiden elämän pääsy kotoa pois on pelastanut!

Me diakoniatyöntekijät saatamme tavata lapsia vanhempiensa kanssa, jos he sattuvat tulemaan yhdessä tapaamiseen. Usein vain kuulemme heistä kysyessämme, mutta monilla kohtaamillamme ihmisillä on lapsia. Meidänkin tekemämme päätökset ja tapa, jolla perhettä tuemme vaikuttavat myös lasten elämään perheessä.

Raskain sydämin mietimme välillä lapsivaikutusten arviointia työssämme: Miten perheiden pitkään jatkunut taloudellinen ahdinko eriarvostaa lasta kaveriporukassa ja syö joskus jopa tulevaisuuden toivoa? Monessa kohtaa lapset saavat kokea olevansa köyhästä perheestä. Ja kuitenkaan rahattomuus ei ole ainoa tapa olla köyhä -ehkä kaikkein surullisinta on, jos näissä perheissä kasvaa lapsia, joilla ei enää ole unelmia ja tulevaisuuden haaveita.

Silti (ja ehkä juuri siksi niin) syvällä ilolla ja kiitollisuudella otamme vastaan lahjoja juuri lapsiperheille ja jaamme niitä eteenpäin! Joskus saamme Linnanmäen lippuja tai voimme auttaa jonkun lapsen uuden harrastuksen piiriin tai turvata avustuksen avulla edes jonkin aikaa eteenpäin rakkaan harrastuksen jatkumisen. Tuoda toivoa pienen elämään ja uskoa siihen, että hänenkin unelmistaan voi tulla totta -ja hänenkin tärkeät asiansa voivat tulla kuulluiksi.

ps… Kirjoittaja on itsekin kolmen lapsen äiti -ja toivoo edelleen kasvavansa siinä, että lapsi ja hänen asiansa tulisivat kuulluiksi.
pps… Rukoilen sinulle ja minulle avaraa ja avointa sydäntä kuulla lapsen kuulumisia, niin lähellä kuin kaukana. He ovat tulevaisuuden toivo meille kaikille!

Mitä mieltä? Kommentoi!