Me tämän päivän fariseukset
Olin tänään asioilla kaupungilla, kun kaksi näkemääni henkilöä pysäytti miettimään omaa sydämen kovuutta. Katua ylittäessäni edelläni meni pyörätuolilla tummaihoinen mies, jonka toinen jalka oli amputoitu pienen jalan tyngän törröttäessä paljaana. Mies piti kädessään kertakäyttömukia, johon ohikulkijat olivat heittäneet muutaman lantin. Säpsähdin näkyä, mutta jatkoin matkaa.
Hetken kuluttua omatuntoani alkoi kolkuttaa ja palasin takaisin antamaan lanttini. Miehen kohtalo suretti minua. Mies näytti yllättyneeltä ja hänen ilmeensä kirkastui, kun joku pysähtyi hänen kohdallaan. Häpeäkseni olin ensin valmis sivuuttamaan näkemäni niin kuin suurin osa muista ihmisistä. Ohi käveleminen on yllättävän helppoa, ja siitä tulee helposti tapa. On helpompi sulkea silmänsä ja kävellä ohi kuin pysähtyä.
Hetken kuluttua näin saman kadun varrella vanhan mummon penkomassa roskakoria. Taas kävelin ensin ohi. Muutaman askeleen jälkeen palasin paikalle antaakseni mummolle rahaa, mutta hän oli kadonnut. Olisi pitänyt reagoida nopeammin antamalla ruokarahaa tai juttelemalla hänen kanssaan.
Miksi pysähtyminen on niin vaikeaa? Tunsin itseni tekopyhäksi fariseukseksi. Mieleeni tuli Jeesuksen kertomus laupiaasta samarialaisesta, jossa tarinassa fariseus pyyhältää apua tarvitsevan ohi. Minä olin tarinan fariseus. Minulle muutamalla kolikolla ei ole paljon merkitystä, mutta pyörätuolissa istuvalle miehelle ja roskista penkovalle mummolle parillakin eurolla on merkitystä. Kolikot saattavat viestittää heille myös nähdyksi tulemista.
Pysähdy seuraavalla kerralla, kun kävelet niiden näkymättömien ohi, joita kukaan ei haluaisi nähdä.
Ulla Mäenpää, Herttoniemen seurakunnan vs. johtava diakoniatyöntekijä
- Kotiäitien kielikahvilassa unohtaa maailman hulluuden - 13.12.2023
- Kaipaus järkkymättömän turvan äärelle - 13.10.2023
- Huono-osaisuus aikamme ilmiönä - 22.09.2023
Koskettavaa, itkettävääkin… Niin pitää ollakin, koska muutenhan me / minä emme pysähdy, välitä ja auta. Tarvitsen vielä paljon itsetutkiskelua ja rukousta itseni ja kaikkien lähimmäisteni puolesta lähellä ja kaukana.
Hei! Etsin Kaarina Kaltiainen-Heinolaa. En löytänyt muuta yhteystietoa kuin ehkä tämä. Jos olet Matti Saastamoisen Lieksasta serkku, niin voitko ottaa yhteyttä tyttäreensä Ritva Saastamoiseen, p. 050-402 3188
kyllä diakonia työssä pitää olla psykogi tai lääkäri mutta eikös diakoni ole käynyt sairaanhoitoon liittyviä asioita koulutuksessa läpi kyllä työ on raskasta mutta antoisaa
Olet Erkki ihan oikeassa, että muutama muukin tutkinto alla auttaisi hyvin paljon, sillä työssä tulee vastaan päivittäin hyvin erilaisia tilanteita.
Diakoniatyöntekijät voivat olla koulutukseltaan joko sosionomi-diakoneja tai sairaanhoitaja-diakonissoja. Molemmilla on yhteiset diakoniatyön opinnot, lisäksi diakoneilla on sosiaalialan koulutusta ja diakonissoilla sairaanhoitajan pätevyys.
(Lisää tietoa diakonissan koulutuksesta tästä ja diakonin tästä)
Minä aina olen odottanut,että kaikki diakonissat on elävässä uskossa.