Tarinoita leipäjonosta, osa 4. ”Olen jonossa, koska minulla on nälkä.”

Erittäin suuri osa tarinansa kertoneista kertoo käyvänsä Myllypuron leipäjonossa säännöllisesti, useita kertoja viikossa. Avun tarve on monilla pitkittynyt, jonossa on pitänyt käydä jo vuosia. Osa tulee paikalle klo 5.30, kun jakelu alkaa klo 9. Jakelun olemassaolo luo turvaa ja toivoa siitä, että ensi viikollakin saa ruokaa, vaikka rahaa ei olisi.

 

Tällä avulla on valtava merkitys

Olen työkyvyttömyyseläkkeellä ja kahden teini-ikäisen äiti. Rupesin käymään täällä 10 vuotta sitten, jolloin jäin yksinhuoltajaksi. Lapset ovat nyt 13- ja 15-vuotiaita, joten ruokaa kuluu todella paljon ja vaatteita ja kenkiä pitää hankkia. Teen ostoksista mahdollisimman paljon kirpputoreilta, mutta aina niistä ei saa nuorille mieluisia juttuja.

Molemmat lapset harrastavat musiikkia ja poika myös tietokoneita. Ne nielevät isot summat vuodessa, mutta toivon, että heidän ei tarvitsisi rahan puutteen takia lopettaa harrastuksiaan.

Käyn kolmesti viikossa jonossa. Avulla on valtava merkitys meille, ilman tätä me emme yksinkertaisesti pärjäisi. Ihanaa kun täältä saa myös hedelmiä ja vihanneksia niin saa tarjottua kasvaville monipuolista syötävää.

 

Olen jonossa, koska minulla on nälkä

Olen 42-vuotias nainen. Minulla on aviomies, kolme lasta ja koira, jotka kaikki minun täytyy elättää. Sosiaalitoimisto ohjasi minut tänne. Joudun maksamaan pankkimaksut, puhelimet ja muut ja minun on pakko saada täältä kaikille ruuat. Käyn täällä usein, tälläkin viikolla joka kerta. Olen on vienyt ruokaa, esimerkiksi pähkinöitä, myös kavereilleni. Olen ollut aikaisemmin töissäkin leipäjonossa.

Isäni kuoli kaksi vuotta sitten, mistä lähtien olen ruvennut juomaan. Jouduin hoitamaan kaikki isän kuolemaan liittyvät järjestelyt. Minun pitäisi saada lisää rahaa, minulle ei jää mitään ja siksi olen täällä. Toivon hevosta, omakotitaloa, siivoojaa…

Ulkomaalaisia ei tulisi huolia jonoon. Minusta ruokaa saavien tulisi todistaa suomalaisuutensa. Meitä on paljon, katso nyt! LEIPÄJONOA EI SAA LOPETTAA.

 

Nainen, 30-40 vuotta: Tulin leipäjonoon, koska raha on niin pieni, ettei sillä saa ruokaa. On pakko mennä, kun on niin tiukkaa. Minulla ei ole työpaikkaa, joten saan pientä rahaa yhteiskunnalta, mutta en pysty elämään ilman ruoka-apua. Uskon, että saisin työpaikan, elämäni muuttuisi paremmaksi. Toivon, että kaikilla muilla on hyvä elämä, ettei ihmisten tarvitsisi odottaa ilman rahaa ja ruokaa kotona.

 

En tulisi toimeen ilman ruoka-apua

Olen viisissäkymmenissä oleva nainen. Muutin Suomeen 1990-luvun alussa. Avioeron jälkeen jäin varattomaksi ja olin myös työttömänä. Olen asunut yksin yli 10 vuotta. Työttömyys on johtunut varmaan muun muassa siitä, ettei minulla ollut motivaatiota hakea töitä. Nyt minulla on vakityö, mutta pitkä sairasloma vaikuttaa talouteen siten, että varat ovat vähissä.

Käyn leipäjonossa 1-2 kertaa viikossa, silloin kun jaksan lähteä. Myös sää vaikuttaa asiaan. Sain tiedon Myllypuron leipäjonosta naapurilta joitakin vuosia sitten. En tulisi toimeen ilman ruoka-apua. Toiveeni on saada säännöllisiä tuloja ja pysyä terveenä.

Mies, noin 45 vuotta: I come here nearly often. We are refugees, you see, we are refugees. This food helps us. It is very important, very important. We hope that nothing will change. Our dream is to live in safe and happy, because we are refugees, do you understand? We are refugees because we go away from our home country, because there is war.

Säästän telkkaria varten

Olen 52-vuotias mies ja ollut eläkkeellä 10 vuotta. Takavuosina kävin vakituisesti Myllypuron ruokajonossa, kunnes olin pari vuotta kuntoutustyössä Helsingin kaupungilla ja sain pientä työrahaa eläkkeiden päälle. Silloin pärjäsin ilman ruoka-apua ja pidin taukoa Myllypurosta. Kuntoutustyö päättyi viime kesänä ja olen edelleenkin eläkkeellä, mutta eläkkeet ovat aika pienet.

Vähän aikaa sitten TV:ni hajosi ja uuden saadakseni aloitin säästämisen. Ja tämä on mahdollista vain käymällä Myllypuron ruokajakelussa. Aion vähentää ruoka-avussa käymistä, jotta jää aikaa tärkeäksi kokemalleni vapaaehtoistyölle avun tarvitsijoiden parissa. Nimim. Elämä kyllä voittaa

Nainen, keski-ikäinen: Käyn täällä yleensä kerran viikossa, joskus kaksikin kertaa. Olen köyhä, eikä minulla ole ollut tuloja 10 vuoteen, kun olen ollut työtön. En pääsisi, ellei kaverini toisi. Kaveri tienaa 2000 euroa kuussa, minä en mitään. Jouduin olemaan kuolevan alkoholistiäitini luona omaishoitajana ja sain tältä ruokaa. Kun sossu ei suostu antamaan ruokaa, olen päättänyt olla vain himassa. Miten ihminen voisi hakea töitä, jos hänellä ei ole varaa edes bussilippuun. Minulla ei ole mitään toiveita tulevaisuuden suhteen.
Ensimmäistä kertaa jonossa

Olemme nuori pari, joka on jonossa ensimmäistä kertaa. Meidät toi paikalle nälkä ja vuoden aikana tapahtuneet monet vastoinkäymiset. Meillä on nyt uusi koti ja olemme aloittamassa elämäämme uudelleen. Olemme työttömiä ja jonossa vain, koska oli pakko tulla. Toisella meistä on lapsia.

Olemme saaneet uuden asunnon kalustamiseen rahaa, mutta se ei riittänyt ruokaan asti. Ehkä olisimme voineet tulla leipäjonoon aiemminkin, mutta nyt on hyvä hetki aloittaa. Olemme olleet välillä vähillä ruuilla ja nyt olemme iloisia saamistamme uusista talvitakeista.

Tulevaisuus näyttää nyt paremmalta kuin joskus aikaisemmin. Uudella asuinalueella on todella rauhallista ja uusi ystäväpiiri. Toiveissamme on työpaikka ja ajokortti. Kihlauduimme juuri. Haluaisimme matkustella ja saada yhteisiä lapsia.

 

Nainen, noin 70 vuotta: Olen Länsi-Helsingistä ja käyn ruokajonossa kolme kertaa viikossa. Minulla on pieni eläke ja rahat eivät riitä millään elämiseen. En pärjäisi ilman tätä apua mitenkään. Ruuan jonottaminen kylmässä ja pakkasessa on älytöntä. Se pitäisi järjestää toisella tavalla. Seisominen on rankkaa! Ulkomaalaisten suuri määrä ruokajonossa mietityttää. Jonottajilta pitäisi kysyä henkilöllisyystodistus.

Kiitos!

Olemme kiitollisia joka päivä ruuasta, jonka Myllypurossa saamme. Meillä ei ole töitä nyt ja rahaa vähän. Myllypuron ruoka riittää ja on herkullista. M ja P

 

Kunpa saisin töitä!

Olen kuusissakymmenissä oleva nainen ja ollut kolme vuotta työttömänä. Elämiseen ei jää montaa sataa euroa kuussa, joten käyn jonossa 2-3 kertaa viikossa. Lisäksi käyn Pelastusarmeijassa. Tämä on minulle iso apu. Kunpa saisin töitä! En kylläkään enää usko siihen, ei täällä mihinkään töihin pääse. Minulla on selästä B-todistus, joten en pääse edes siivoamaan.

 

Jakelu on Jumalan lahja

Osa I. Olen jonossa, nyt melko säännöllisesti kerran viikossa. Tulen jonoon kello 9:n jälkeen, aiemmin tulin jopa ennen puolta seitsemää. Ensimmäisen kerran tulin, kun tiesin, että leipää ja ruokaa on jaossa. Ennen hain joskus satunnaisesti leipätuotteita joistain tutuista paikoista, joissa kävin. Täällä aloin käydä noin 2 vuotta sitten. Haen talouteen lisätukea. Toki omillanikin pärjään.

Osa II. Nyt juuri olen pakannut saamani antimet; olen kiitollinen. Tiedän, että olen saamassa eläkeläistalouteni tasapainoon. Tarkemmin selittämättä: olen ollut huolimaton, mutta tyhmyydestäni oppinut. Leipäjono on Jumalan lahja meille tietäville ja myös tietämättömille. Kiitos!

 

 

Mies, noin 65 vuotta

Olen syntynyt Englannissa ja jouduin muuttamaan Suomeen, kun vanhemmille tuli avioero. Osasin sanoa silloin vain “näkkileipä”. Olen ollut merillä ja asunut monessa paikassa.

Käyn ainakin kerran viikossa leipäjonossa, riippuen saadun ruuan määrästä. Olen käynyt hotelli- ja ravintolakoulun, minkä takia osaan tehdä vaatimattomista aineksista hyvää ruokaa. Minulla on ollut monta vaimoa. Lapsia on yhteensä neljä, joiden yksinhuoltaja olen ollut. Viimeinen vaimo jätti minulle kaksi lasta ja jäin heidän yksinhuoltajakseen vuonna 2001. Näistä poika on nyt töissä.

Käyn leipäjonossa kotoani Puotilasta. Minulla on titaanit selässä, koska selkä ei kestänyt keittiötöissä. Siksi oli pakko jättää työt ja siksi istun nyt retkijakkaralla. Olen ollut eläkkeellä noin 15 vuotta. Rahat eivät riitä, joten kerään elannokseni pulloja. Tämä leipäjono toimii hyvin.

Toivon pääseväni nopeasti hautaan, että pääsisin sinne vielä terveenä. Haluaisin jatkaa hautajonoon ja tulla haudatuksi Puotilan metsään, jossa olen viettänyt öitä humalassa. Nyt asiat ovat onneksi hyvin eikä enää tarvitse juoda metsässä.

 

Lasten takia on pakko tulla tänne

Olen nelikymppinen nainen ja ollut työttömänä monta vuotta. Käyn säännöllisesti leipäjonossa, koska lasten takia on pakko. Rahapulan takia hänen lapseni eivät voi harrastaa enkä voi ostaa lapsilleni samaa kuin muilla lapsilla on. Tärkeintä on, että on perhe ja lapsilla kaikki hyvin.

Säästän rahaa, jotta voin ostaa kotiin saippuaa, sukkia ja alusvaatteita. Olisi hyvä, että kaupunki tarjoaisi työpaikkoja ja antaisi enemmän rahaa. Joudun nyt juoksemaan ympäri Helsinkiä, jotta saisin laitettua jotain perheelleni. Köyhyys lisääntyy – ja varkaudet. Minulla ei ole muita toiveita kuin terveyttä lapsille ja ruokaa. Olisi parempi, että minun ikäiseni saisivat töitä samoin kuin nuoret.

 

Nainen, keski-ikäinen

Käyn leipäjonossa joka kerta naapurini kanssa yhdessä. Naapuri toimii henkisenä tukena ja juttukaverina. Olin ensin 2 vuotta osapäivätyössä tiskarina, mutta kesällä teki tiukkaa, joten tein sossuun hakemuksen ja sain rahaa. Sossusta ei saa mitään, jos saa palkkaa ja rahaa Kelasta. Irtisanouduin ja jouduin karenssiin, minkä koin rangaistuksena. Systeemi on p:stä, kun työssä käyvää rankaistaan paperisodalla. Työnteko ei yksinkertaisesti kannattanut, kun ei saanut rahaa säästöön. Jos on ilman rahaa, 2-3 päivän ruuat leipäjonosta ovat iso säästö. 10 eurolla pärjää kaksi päivää eteenpäin.

Suomessa on älyttömästi byrokratiaa. Haluaisin enemmän töitä suomalaisille eikä pienempään palkkaan suostuville ulkomaalaisille. Se on tosi turhauttavaa, ensin pitäisi auttaa omiaan, vasta sitten muita. Toivon, että pysyisin terveenä. Terveys on tärkein aarre. Ei voi muuta kuin etsiä aktiivisesti töitä.

 

Jonossa on maan hiljaisia

Sijoitin varani riskisijoituksiin ja viime talvena, kun riskit toteutuivat, menetin rahani. Siksi käyn nyt täällä. Olin tottunut parempaan elintasoon ja nyt minun on pitänyt luopua ravintoloista, matkustamisesta, konserteista, muun muassa. Fiilis on silti hyvä, sillä rikkaana oleminen on yhtäältä epävarmaa. Tämä leipäjono on varsinaista olemista. Näin on sanonut eräs ajattelija. Olen 67-vuotias ja eläkkeellä. Sosiologina myös tarkkailen ihmisiä jonossa. Täällä on maan hiljaisia, yllättävänkin hiljaista. Tulevaisuudelta en odota paljoakaan, eiköhän se jatku tällaisena.

 

Kahdeksalla eurolla päivässä selvittävä

Olen 80-luvulla hyvin menestynyt ex-moniyrittäjä. Olen luonut Suomeen lukuisia pysyviä työpaikkoja ennen kuin tulin ryöstetyksi.

Ongelma oli pankkien vakavaraisuusvaatimus, joka piti nostaa nopeasti n. 6 % tasolta 8 %:iin. Tuhoisassa SSP-sopimuksessa määriteltiin toimialat, jotka olivat vapaasti ryöstettävissä ilman pelkoa joutua rikosoikeudelliseen vastuuseen. Rosvotaan pk-sektori kokonaisuudessaan ja laitetaan rosvotut elinikäiseen velkaorjuuteen, myymällä käytännössä 0-kauppahinnalla rahoitusyhtiöille.

Ensimmäinen orjakauppaerä 57 000 velkaorjaa ja myöhemmin pienempiä eriä. Seurauksena olikin nopeasti 14 500 itsemurhaa ja ketjuuntuminen jatkunut tähän päivään saakka, eli määrä on tuplaantunut. Kyseessä hidas ja kiduttava joukkotuhonta suomalaisiin kohdistuneena. Yrittäjien on tähän päivään mennessä ollut turha perätä oikeuksiaan. Tästä aiheutui todellisuudessa puolen miljoonan työttömyys ja julkisen velan huima kasvu. Mitään velkaa olemattomat yrittäjät ja heidän takaajansa laitettiin vielä varmemmaksi vakuudeksi hallinnolliseen instrumenttiin, luottotietorekisteriin, jotta mitään mahdollisuuksia virallisen totuuden kyseenalaistamiseen ei olisi. Itse yritin hakea oikeutta Suomessa ja Strasbourgista. Sain vain ällistyttävän järjenvastaisen päätöksen ja ”velan” vanhentumisajat alkoivat vain alusta.

Tulokset näkyvät kansantaloudessa, julkisen velan määrässä ja mm. leipäjonoina. Työttömyys samalla tasolla kuin kansantalouden ryöstön aikoihin ja luottotietorekisterin uhrien määrä on ylittänyt jo 90-luvun väärän politiikan aiheuttaman laman aikaisen määrän.

Koska ulosotto on jatkuvasti perässä estäen selviytymisen ja yrittäjäksi takaisin pääsyn, on eläkkeeni sama kuin maksamani vuokra. Vain erikseen anottava eläkkeensaajan asumistuki on keino, jolla selvitä pakollisista muista menoista. 8 eurolla päivässä on hankala maksaa puhelin, netti, sähkö, piipputupakka ja parhaan kaverini kissan ruoka. Pakko käydä jonottamassa leipäjonossa. Entisenä miljonäärinä se on ollut kova pala.

Työeläkettä ei ole voinut kertyä rikosten uhrina oloaikana, koska ulosotto ja luottotietorekisteri ovat pitäneet huolen tuhojen viimeistelystä.

Hienoa, että keräätte nyt tietoa suoraan sensuroimatta niiltä, jotka haluavat puhua. En todellakaan pane pahakseni ulkomaisten tv-kanavien hanketta tehdä dokumentteja Suomesta.

 

 

Eila Jaakola

Diakoniatiedottaja at Helsingin seurakunnat
Viestiä lähimmäisenrakkaudesta, tarinoita helsinkiläisten arjesta

2 kommenttia artikkeliin ”Tarinoita leipäjonosta, osa 4. ”Olen jonossa, koska minulla on nälkä.”

  1. Minua saattaa kiinnostaa opiselu köyhänäkin:

    1800-luvun kansallisromantiikan heijastus Suomalaisen uskonnolliseen kehityssuuntaan kohti 1900-lukua.
    Armas Merisalmi2016-10-26 19:14
    1800-luvun kansallisromantiikan heijastus Suomalaisen uskonnolliseen kehityssuuntaan kohti 1900-lukua.
    Tuonen lehto, öinen lehto,
    Tuonela, manala vt. Kuolleitten valtakunta, jota toisinaan mainitaan erityisesti syntisten asuinpaikaksi. Sijaitsee maan alla. Sinne mennään porteista ja se on synkkä, pimeä seutu. ( Raamatun sanakirja, Aapeli Saarisalo )
    Lehto on Suomen metsätyypeistä rehevin ja runsaslajisin sekä puuntuotoltaan suurin. ( Wikipedia )
    Eri kulttuureissa kuvataan tarkkaan,milloin autiomaat ja reheviä metsä-alueita. Suomalaisille taas metsä taas kuvastaa monia-alaista kerronnallista tosiseikka, jossa ihminen ja eläimet viihtyvät. Kuolema nähdään Kalevalassa pyhänä ja kunnioitettava asiana. Symbolit vaihtuvat eri kulttuureissa. Luodaan myytti, legenda, eli miten sen mielikuvissa voidaan todentaa. Myytti; kertomus, joka käsittelee elämän peruskysymyksiä; kerrontaympäristössään symbolisella ja elämyksellisellä tavalla totena pidettyjä tarinoita; esimerkiksi myytit maailman ja ihmisen luomisesta. ( A. M. ja Oppikirja valo; selitysosa ) Legenda; pyhimyksen tai marttyyrin elämäntarina, pyhimyselämänkerta.
    siell’ on hieno hietakehto,
    sinnepä lapseni saatan.
    Uurnalehto käsitteenä liittyy polttohautaukseen, kun taas hietakehto voi olla paikka rauhaisa.
    Siell’ on lapsen lysti olla,
    Tuonen herran vainiolla
    kaitsea Tuonelan karjaa.
    Puhutaan kuoleman olemuksesta ja kerrotaan Tuonen herrasta. Tässä ei taaskaan viitata varsinaisesti kirkollisiin tai seurakunnallisiin toimenpiteisiin. 1900- luvulla teollistumisen yhteydessä kuolema muuttui tuotannolliseksi. Käsittelytapa siis erilainen.
    Siell’ on lapsen lysti olla,
    illan tullen tuuditella
    helmassa Tuonelan immen.
    Nyt pääsimme feministiseen kuvakulmaan. Kuinka usein tuodaan esiin Neitsyttä eri kulttuureissa?
    Varsin usein, mielestäni.
    Onpa kullan lysti olla,
    kultakehdoss’ kellahdella,
    kuullella kehrääjälintuu.
    Kuoleman läsnäolo muuttuu. Kullalla tarkoitetaan arvokasta eli tässä tapauksessa; lasta. Muistoissa elää haave, jonka tarkoitus on antaa uskoa. Jeesus lapsikin kohtasi Itämaan tietäjät ja kulta oli osatekijä tässäkin asiassa. Kehrääjälintu ja lysti olla; ei kipua; eikä kärsimystä. Aivan kuin olisi kyseessä uudesti syntyminen. Ei kyllä havaita kirkon kiroustakaan ja muutakaan sen ajan rajoituksia. Perinteitä eli traditiota; ikään kuin Karjalan maille.
    Tuonen viita, rauhan viita!
    kaukana on vaino, riita,
    kaukana kavala maailma.
    Tuonen viita. Tässä kohtaa loppuvat rahkeet kirjoittajalta. Viita on yleinen sukunimi suomalaisuudessa. Kuitenkin tässä viitataan tuonpuoleiseen eli ilman rajoja olevaan seesteiseen paikkaan. Kiven rohkeudella on oiva tilaus tuon ajan elinolojen kuvaukseen. Tämä antaa mahdollisuuden ajatella menetetyn rakkaan turvasta. 1800-luvun kansallisromantiikasta siirryttäessä 1900-luvun teolliseen ajanjaksoon, niin tämän kaltainen runous esiintyy toistuvasti.
    Tässä tuon esiin edelliseen runoon kirkollisen näkemyksen:
    Armas Merisalmi Helsinki 30.07.2015
    Kustaankartanon palvelukeskus
    AJAN VALOT
    Yli perinteisten.
    Aikojen valojen vaahtojen.
    Unelmat saapuvat.
    Eivät silloin;
    Sanat elävät.
    Hyvät paimenet.
    Kotiin tulot,
    Jälleen kuiskaavat,
    Eksyneet lampaat saapuvat.
    Paimenetkin kotiin tulevat.
    Emännät emännöivät.
    Isännät isännöivät.
    Talot ja linnat korjataan.
    Uskoa valetaan.
    Meriltä ankkurit löydetään.
    Ne kirkkojen eteen sivellään.
    Maalarit värittävät värejään.
    Pinta uuden kauneuden suo.
    Se lohdutuksen
    TUO.
    Ajan virta ei katoa,
    koska se luo
    uutta satoa.
    Salaisuuksien ARKUT
    avataan.
    Runon tarkoituksena on ilmentää saman kaltaisuutta 1900-luvun ja historian puitteissa. Raamit lähes ajattomuudessa.

Mitä mieltä? Kommentoi!