Tarinoita leipäjonosta, osa 5. ”Haen apua myös lapsilleni ja lapsenlapsilleni”

Moni ruokaa jonottava hakee jonosta apua myös lastensa perheille. Moni auttaa myös naapureitaan, jotka eivät itse pääse jonooon.

Olen 67-vuotias eläkkeellä oleva nainen. Olen käynyt leipäjonossa viime kesästä lähtien ainakin kerran viikossa. Itseni lisäksi haen tukea lapsilleni ja lastenlapsilleni, joista yksi asuu luonani. Palvelu on tärkeää, koska olen leski ja minulla on ulosottoa jäljellä. Ensimmäinen kerta jonossa tuntui pahalta ja alistavalta, mutta tähän tottuu.

 

Vien ruokaa myös tyttäreni perheelle

Tyttäreni perhe on työttömänä ja sairaana. Asunnosta tuli häätö. Taloudellisesti olen itsekin velkaantunut heitä auttaessani. Heillä on kaksi pientä lasta. Käyn täällä 1-2 kertaa viikossa ja vien heillekin ruokaa, jotta jotenkin selviäisivät arjesta, niin kuin myös minä. Luojan kiitos, on tämä ruoanjakelu.- Nainen, 63

 

Olen mielenterveyskuntoutuja. Elän pienellä tukirahalla, josta ei riitä juurikaan ruokaan ja vaatteisiin. Kiitos tästä avulle. – Mies, 32

 

Suunta on huonompaan. Vuosikausia jonot kasvavat, eläkkeisiin ei tule korotuksia, kustannukset nousevat, hintataso nousee. Kansanedustajien määrää on vähennettävä. Kansalaispalkka kaikille. Ruoka-apu auttaa. Myös muut ruokajakelut auttavat. Lääkkeisiin ei riitä rahat. Kaikki eivät edes pääse tänne. – Nainen, 65

 

Toivon, että rukoilette mun puolesta. – Nainen, 58

 

Meillä on nälkä silloin, kun me ollaan jonossa. Tämä on häpeä yhteiskunnalle. – Mies, 65

 

  • Kiitos tarinastasi!
  • Älä minua kiitä. Kiitä Jumalaa!
  • Leipäjonossa 13.11.2015

 

Olen Inkerin paluumuuttaja. Minulla on velkoja. On tärkeää käydä täällä. Hyvää on ruoka ja että autetaan. Ei mene hukkaan. Kaikista töistä ei saa eläkettä. – Nainen, 70

 

Mulla on rahapula. Olen työtön. Tää leipäjono on tosi tärkeä. Minusta ruokaa pitäisi antaa vain suomalaisille. – Mies, 51

 

Mun tarinasta kukaan ei oo kiinnostunut. – Mies, 46

 

Olen käynyt ruokajonossa ensimmäisen kerran opiskeluaikana. Kävin Hurstilla, koska en tiennyt tästä. Tämä on nyt kolmas kertani teidän jonossa. Olen työtön ja olin välillä asunnottomana. Sain kalliin asunnon, jonka takia sossutuista ei jää paljoa käyttörahaa. Leipäjonot ovat olleet pelastus, ettei tarvitse nälässä olla. Viime kerralla sain jonkin verran 3-6 päivää vanhoja ruokia. Osaa tuotteista ei varmasti ollut pakastettu, osasta en ollut varma. Toivoisin, että tuotteiden pakastuksesta kerrotaan jo sulaneiden tuotteiden kohdalla, ettei tarvitse pelätä syövänsä vanhaa ruokaa. Kiitos avusta! – Nainen

 

En tiedä, pitäiskö hävetä

Olen käynyt täällä kaksi vuotta 2-3 kertaa viikossa. Oon perheellinen ja työkyvyttömyyseläkkeellä. Teen tilapäistöitä joskus. Mulla on kaks pientä lasta ja vaimo on äitiyslomalla. Rahat menee. Osan elintarvikkeista saadaan täältä ja osa kaupasta. 400-500 euroa vähintään menee nelihenkisellä perheellä ruokaan kuussa. On tosi tärkeä tässä tilanteessa, että saa täältä apua, muuten joutuis luopuun perushankinnoista. Tää toimii musta ihan hyvin. Reilu meininki. Ei oo väliä onko suomalainen vai muu, kaikki saa tulla. Hyvä, että ruokaa tulee suoraan tehtaalta, ei oo ylipäivästä kaupasta. Tää on hyvä, että ei heitetä pois. Ei pitäis tuhlata hyvää ruokaa. En oikein tiedä, pitäiskö hävetä vai pitäiskö pystyy oleen normaalisti. Osa pystyy, osa ei. Tää on jokapäiväinen ilmiö. Ei pitäis olla. Vähän täällä on onneks porukkaa, jotka laittais rahaa viinaan tai päihteisiin. – Mies, 57

 

Kuvataiteilijalle ei ole palkkaa. Apuraha ei ole palkka. Valtion pitää antaa taidetyötä ja kuukausipalkkaa. Varsinkin maahanmuuttajataiteilijalle. Äitiys on ammatti ja kotihoidontuki ei ole palkkaa. – Nimetön

 

Mulla ei oo muuta ongelmia kuin tää köyhyys. – Mies, 55

 

Mulla meni kaikki: Firma meni konkurssiin. Äiti kuoli. Rupesin juomaan kaljaa. Tämä tapahtui vuonna 1995. – Mies, 49

 

Mulle tuli avioero. Mä asun yksin. Mun asunto on liian kallis. Vuokra on 900 euroa kuukaudessa. Olen hakenut neljää halvempaa asuntoa. Kaupungin vuokrajonossa olen ollut kaksi vuotta. Ruoka-apu on suuri apu. Jos ei tätä leipäjonoa olisi, elämä olisi tosi tiukkaa. Pääsin eläkkeelle toukokuussa ja 40 prosenttia tuloista tipahti. Minulla riitti töitä. Nykynuoriso on pätkätyöläisiä ja opiskellaan 30- vuotiaaksi. Miten ne aikoo saada eläkkeen? Kohta enää puolet Suomesta elää työllä. Mulla itselläni on kaksi lasta, joista toinen on pysyvästi sairauseläkkeellä. – Mies, eläkeläinen

 

Vien ruokaa myös naapurille ja tyttärelle

Olen kuusikymppinen nainen, inkerinsuomalainen ja asunut Suomessa yli 20 vuotta. Käyn täällä maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Tulen aamulla kahdeksan aikoihin. Silloin kuin olin vielä töissä heräsin aina viideltä, eli olen tottunut heräämään aikaisin. Olin töissä vielä viime vuonna. Tammikuussa jäin eläkkeelle ja siitä lähtien olen käynyt täällä.

Vien täältä ruokaa myös eräälle yksin asuvalle miehelle ja tyttärelleni. Minulla on 3 lasta ja myös lapsenlapsia. Ihan hyvin täällä menee. Olen tyytyväinen, täällä on hyvä porukka. Olisi tärkeä kysyä täällä olevilta ihmisiltä, että tarvitsevatko he oikeasti apua. Täällä on paljon sellaisia jotka eivät tarvitse.

 

Mä käyn täällä kerran viikossa. Kesällä en käynyt, koska silloin mun taloudellinen tilanne ei vielä ollut niin heikko. Olen asunnoton, asun kavereiden luona. Mulla on 5 kaveria ja pari-kolme sukulaista kenen luona mä yövyn. Kai se on jonkin sortin turvaverkko. Mulla oli 3 huonetta ja keittiö ja muija. Muija lähti kävelemään, kakara kasvoi ja mulle jäi asunto, jossa oli tonnin vuokra. Jos mun pitää arvioida leipäjonon tärkeyttä, se on nyt 7 ½ asteikolla 1-10. Tää riippuu tilanteesta. Mun taloudellinen tilanne vaihtelee, kuin ilmapuntari. Välillä on korkeapaine ja nyt on matalapaine. En osaa sanoa, minkä pitäis muuttua. Mä toivoisin, että mulla olis rumpusetti ja treenikämppä. Rumpujen soitosta mulle on jopa maksettu. Se on hyvä, että aina kun ottaa kitaran käteen, joku tuo kaljan.

 

Tää jonotus on aika rankkaa. Mä käyn täällä yleensä kerran viikossa. Mä olen eläkkeellä ja mulla on asunto. Sinänsä mulla ei oo enää mitään ongelmia. Mä olin kaks vuotta raittiina. Sit mä rupesin taas juomaan ja sit taas olin 5 kk raittiina. Nyt oon taas ollut raittiina yks ja puol viikkoa. Alkoholistit juo sellasissa tilanteissa missä ei pitäis juoda. Tää ruoka-apu on hyvä. Jos ei ois tätä, ois liian vähän ruokaa tai aina joutuis ostaan halvinta. Minkä pitäis muuttua? Toisten väristen ja toisenlaisten ihmisten kohtaamisen. Kaikki ihmiset on yhtä arvokkaita. Johtajien palkat on aivan uskomattomia summia. Siinä ei oo mitään järkeä. Kaikkein pienituloisimpien ihmisten palkat on vaan parisataa parempia kuin tää eläke. Se on vähän se. Mitä mä toivon? Mä toivon sitä, et mä nään mun tyttären vielä joskus. Ex-vaimo antoi puhelinnumeron, joka ei toimi.

 

Mä olen ensimmäistä kertaa täällä. Olin 5 vuotta töissä. Jäin työttömäksi, tuli romanssi ja kaikki meni sekaisin. Mä olen alkoholisti. Olen ollut hoitokodissa, jolloin sain lopetettua juomisen ja asiat kuntoon. Mulla oli oma torppa ja kävin pätkätyöhommissa. Talous alkoi kiristyä. Lokakuun lopussa tuli pohjanoteeraus. Mä yritin auttaa yhtä daamia. Asuin maalla, mutta rahat ei riittänyt edes polttoaineeseen. Elin yli varojen. Nyt olen sinkku. Mä oon ulosmittauksessa ja nyt syy ei ollut alkoholi. Elin yli varojen, mut mulla kävi tuuri. Mulla on nyt tulossa asunto. Työvoimatoimiston kanssa selvitellään yhtä työtä huomenna. Onneksi olen selvin päin. Torppa jää sinne maalle seisomaan. Mä pidän sitä mun henkireikänä. Sen verta on jo ikää mittarissa, ettei siellä pärjää. Ja sit oli se yksinäisyys. Nyt mä pääsin neloskerrokseen asumaan ja tästä ei pääse kuin ylöspäin. – Mies Pohjanmaalta

 

Olin töissä, tein pitkän päivätyön, kymmeniä vuosia pienellä palkalla. Työpaikka vähensi väkeä, ”sopivan” ikäiset eläkkeelle mm. pienen palkan takia eläke on pieni. Se riittäisi menoihin, ellei kumppanini olisi pitkäaikaissairas. En silti katso, että elämme marginaalissa, koska elämässämme on myös Jumala mukana. Pienellä budjetilla elävän ilot ovat tosi pieniä. Kirpparilöytöjä, maksuttomia taidemuseokäyntejä, satunnainen ”namipala” jonosta… Kiitokset joka ikiselle jonon mahdollistajalle. Olette tosielämän arkienkeleitä. Harmittaa kuulla, että ohikulkijat moittivat teitä jonon roskista, jalkakäytävän tukkimisesta, terveysaseman vessan käyttämisestä ja muusta, johon me jonottajat ajattelemattomuuttamme syyllistymme. Anteeksi kaikkien puolesta ja miljoona kiitosta ja siunausta! – Selja, 65

 

30 vuotta laitoksia ja asunnottomuutta

Kovin lujaa ei oo mennyt asunnottomina vuosina. Mun laitoskierre alkoi Savon perukoilta ja sitä on sen jälkeen riittänyt. Enää en sille tielle lähde. Olen asunut nyt vuoden omassa asunnossa. Nyt on muuten kaikki hyvin, mutta näitä leipäjonoja joutuu kiertämään. Pienet varat ja jonot on pitkät, mutta asunnon myötä toimeentulo on lähtenyt liikkeelle. Jokainen osaa kuvitella, millaista on asunnottomana pyöriminen. Saa ite rakentaa yöpaikkansa ja olla siinä sitten. Mä olin asunnottomana Euroopassa. Suomessa käytettiin yömajoissa korvikkeita ja Euroopassa huumeita. Suomessa Sahaajankadun ensisuojassa vuorokausi maksoi 60 markkaa. Majoitus oli yhteishuoneissa. Siellä äijät örisi ja pyöri tarpeet housussa. Jengi haisi ja joi korviketta. Pakko oli lähteä kävelemään tästä kaupungista. Kun soitti Ranskassa sossuun ja esitti asiansa, sai kuljetuksen. Poliisien katupartiot kysy, haluatko lähteä mukaan. Mulla oli yks afrikkalainen kaveri, jonka kanssa kuljettiin. Sen homma ratkaistiin silleen, että se vietiin putkaan kello 21 ja aamulla laitettiin ulos. Pariisin yömajat oli siistejä. Ruoka, suihku, puhtaat vaatteet ja papereita ei kyselty. Ei tarvinnut olla kelvottomissa paikoissa ja vielä maksaa siitä kovaa hintaa.

Kadulla tamppaaminen on päivätyö. Jos ei ole kotia, se on joutavaa olemista. Mua on pyydetty asunnottomien vertaistukiryhmiin. En halua lähteä. En tykkää tästä Suomen meiningistä. Euroopan touhu on mulle tutumpi. Mulla olis ollut mahdollista jäädä Ranskaan pysyvästikin. Mulla on eläke ja mun työhalukkuuteen se tyssäs. Periaatteessa Suomeen tulevilla pakolaisilla on sama tilanne. Minä läksin sinne pakolaiseksi. Kyllä mä törmäsin siellä huumemaailmaan, mutta se ei mua kiinnostanut. Ei kaikkien asunnottomuus johdu päihteistä. Siksi mä sinne lähdin. Niin pitkään, kun mulla on asunto, mulla ei ole tarvetta lähtee sinne takas. – Mies, 46

Haluatko lisää? Tilaa tieto uusista artikkeleista sähköpostiisi!


Haluatko lisää? Tilaa tieto uusista artikkeleista sähköpostiisi!

Sinua saattaisi kiinnostaa myös...

Yksi kommentti

  1. Minäkin kävin erään seurakunnan tilaisuuksissa. Sitten siellä alettiin jakaa ruokaa. Poikani oli sairas, joten autoin häntä. Minulla ei ollut muuta kuin eläke. Siksi aloin hakea hänelle ruokaa avustuksesta.

Vastaa käyttäjälle marita Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.