Kirje tuntemattomalle ystävälle

Kirje tuntemattomalle ystävälle

Moni on yksinäinen. Yksinäisyyden taakka voi tuntua erityisesti joulun aikaan sietämättömän painavalta. Kun Saara oli 17-vuotias, hän oli yksinäinen. Hän päätti kuitenkin kirjoittaa kirjeen tuntemattomalle ystävälle, jonka joku päivä ehkä saisi tavata. Nyt, monta vuotta myöhemmin, saan kunnian olla yksi hänen ystävistään ja kirje on löytänyt perille jo useammallekin vastaanottajalle! Saara antoi minulle luvan julkaista kirjeensä toivonpilkahduksena…

”Vauvan potkut pitivät minut kuivilla”

”Vauvan potkut pitivät minut kuivilla”

Diakoniatyö on täynnä ihmisten tarinoita. Erityisen ilahduttavaa on kuulla siitä, miten vaikeudet voi voittaa. Tällaisen tarinan kuulin haastattelureissulla Hanna-äidin ja hänen Onni-poikansa luona. Diakonia on osaltaan tuonut hänen elämäänsä toivoa selviytymisestä. Hän lupautui kertomaan tarinansa muillekin välitettäväksi osoittaakseen, että mahdollisuus muutokseen on aina olemassa. Hanna alkoi odottaa Onnia huumeita käyttäessään. Raskaus loi hänelle vahvan motivaation…