Lähestymistapa tunnetaan, löytyykö rohkeita toimijoita?

Syyskauden alkaessa osui silmiini sattumalta Vantaan yhteisen seurakuntatyön diakonian esimiehen Katri Valven teksti, jossa hän kuvaili vantaalaista voimaannuttavaa diakoniaa. Periaatteet ovat selkeät. – Työssä etsiydytään yhteistyöhön seurakunnan ulkopuolisten toimijoiden, esimerkiksi HUS:n kanssa. Kumppaneiden kanssa sovitaan yhteinen visio ja päämäärä. Entisistä työtavoista luovutaan, jotta tilalle saadaan uutta luovat mahdollisuudet. Työlle sovitaan selkeä tavoite, jotta vältytään ajelehtimiselta….

Työttömästä asiantuntijaksi – omat kokemukset voimaksi -podcast

Kun Jaana Saikkonen kertoi syksyllä työnhakuruletistaan ja vaelluksestaan yhteiskunnan luukulta luukulle, ajattelin heti, että nämä kokemukset todella ansaitsevat tulla näkyväksi. Jaana kirjoittikin marraskuussa pitkästä työttömyyskokemuksestaan ja vähillä rahoilla sinnittelystä tässä blogissa. Ajattelin myös, että hänen tarinassaan on aineksia enempäänkin ja niinpä teimme myös oheisen podcastin. Niiden, joilla itsellään tai lähipiirillä ei ole kokemusta työttömyydestä, on…

Safkaa ja yhteyttä

Safkaa ja yhteyttä

Useissa Helsingin ev.lut. seurakuntien ja niiden yhteisen työn toimipisteissä pääsee arkisin syömään, yleisimmin 1-3 eurolla. Myös Myös kahvilayhteyttä ja kauppojen ylijäämäruokaa on tarjolla useissa paikoissa viikoittain. Tällä hetkellä vähintään kerran viikossa auki olevia ruokailu- ja kahvilatapahtumia sekä pienimuotoisia ruokajakoja on yhteensä 45:ssä toimipisteessä 63 kertaa viikossa. Suurin osa tapahtumista on yhteisöllisiä ruokailuja. Useimmin pääsee syömään…

Rajalla

Rajalla

Pyhäinpäivän aikaan käytiin haudoilla ja muistettiin kuolleita. Sama rituaali toistui jouluaattona. Osa vainajista sai kynttilän ja ajatukset, kaukaisemmat saivat vain ajatukset. Kuluneena vuonna säpsähdyttävän moni läheinen ja tuttu meni rajan yli. Ikäluokkani ja moni läheiseni on siirtynyt etulinjaan, minä itse muiden mukana. Rajalla ollaan. Diakonian vapaaehtoisena huomaa myös olevansa rajalla. Voi puuhata monenlaista ja uskoa,…