Mitä se diakoniatyö oikein on?

Mitä se diakoniatyö oikein on?

Diakonia – niin se on sitä kirkon auttamistyötä, juu tosi tärkeää, sanoo aika moni. Apua ja tukea eri muodoin hädän hetkellä. Mutta mitä se diakoniatyö ihan käytännössä on? Pääsin päiväksi perehtymään Malmin seurakunnassa työskentelevän diakoniatyöntekijän Elise Hartosen arjen työhön. Elisen työkenttänä on Malmin seurakunnan pohjoiset alueet eli Tapulikaupunki, Puistola ja Jakomäki. Suuri osa hänen työstään…

Puhut sä digiä?

Puhut sä digiä?

Syrjäytymisen voidaan määritellä olevan sitä, että ihminen putoaa yhteiskunnan normaalien käytäntöjen ulkopuolelle. Tänä päivänä digitaaliset palvelut (sähköiset palvelut verkossa) ovat arkea ja digilaitteiden käyttöä pidetään jo samanlaisena kansalaistaitona kuin lukutaitoa. Digisyrjäytynyt ei osaa tai pysty käyttämään digilaitteita tai -palveluita.  Digitaidot vaativat myös jatkuvaa päivittämistä teknologian ja sähköisten palveluiden kehittyessä nopeasti. Nostimme Malmilla esille digisyrjäytymisen diakonian…

Kumppanuutta rakentamassa

Kumppanuutta rakentamassa

Helsingissä on merkittävä määrä erilaisia ruoka-aputoimijoita, joita yhdistää ylijäämäruoan hyödyntäminen tavalla tai toisella. Mukana on mm. viikoittain toteutettavia ruokailuja, päivittäisiä ravintoloita, jonkin kokemuksen pohjalle syntynyttä auttamis- tai vertaistoimintaa tai erilaisia matalan kynnyksen kohtaamispaikkoja ja palveluja. Paikkansa on edelleen myös ruokakassien tarjoamisella akuuttiin tarpeeseen. Helsinkiläinen ruoka-aputoiminta on parhaillaan järjestäytymässä kaupungin ja ev.lut. seurakuntayhtymän yhteisen kehittämishankkeen voimin…