Diakoniatyötä Someron tapaan

”Ihmisten huolet ovat pitkälti samoja paikasta riippumatta: yksinäisyyttä, työttömyyttä, taloudellisia vaikeuksia, mielenterveysongelmia ja muita sairauksia. Juurettomuutta en ole Somerolla niinkään havainnut. Koti- ja laitoskäyntejä on enemmän ja välillä verenpaineen mittauksia, jotka nekin kuuluvat täällä diakoniatyöntekijän toimenkuvaan”, vertailee Herttoniemen seurakunnan diakoniatyöstä Someron seurakuntaan siirtynyt diakonissa Ulla Mäenpää. ”Aloitin Someron seurakunnassa 1.6.2015 määräaikaisena diakoniatyöntekijänä. On ollut mielenkiintoista tutustua työn…

Me tämän päivän fariseukset

Olin tänään asioilla kaupungilla, kun kaksi näkemääni henkilöä pysäytti miettimään omaa sydämen kovuutta. Katua ylittäessäni edelläni meni pyörätuolilla tummaihoinen mies, jonka toinen jalka oli amputoitu pienen jalan tyngän törröttäessä paljaana. Mies piti kädessään kertakäyttömukia, johon ohikulkijat olivat heittäneet muutaman lantin. Säpsähdin näkyä, mutta jatkoin matkaa. Hetken kuluttua omatuntoani alkoi kolkuttaa ja palasin takaisin antamaan lanttini. Miehen kohtalo…