Diakoniatyö elää ajassa – osaaminen, verkostot ja jatkuva oppiminen työn ytimenä

Tiesitkö, että kotiseurakuntasi diakonit osallistuvat säännöllisesti omaa ammattialaansa koskeviin koulutuksiin?
Kyllä vain, diakoniatyö ei ole pelkkää sydäntä ja käsiä, vaan myös muistiinpanoja, ajoittaisia Teams-koulutuksia ja osallistumista erilaisiin verkostoihin.

Nykyaikana diakoni ei voi tehdä työtään laadukkaasti ilman, että hän aktiivisesti päivittää osaamistaan. Siihen tarvitaan koulutuksia, yhteistyötä ja verkostoja. Ja välillä myös sitä kuuluisaa ”kaverille kilauttamista”.

Ei yleisdiakonia, vaan erityisosaamista

Diakoniatyö ei ole yksi ja sama paketti kaikille. Työssä on lukuisia painotuksia. Harvassa ovat ne diakonit, jotka toimivat kaikkien alojen yleisgeneralisteina. Useimmiten diakonilla on oma erityisosaamisalue: joku syventyy monikulttuurisuustyöhön, toinen perheiden tukemiseen, kolmas työttömien tai ikäihmisten parissa tehtävään työhön.

Koulutuksiin osallistuminen ei ole pakollinen lisä, vaan alan elinehto. Ilman aktiivista oman työn kehittämistä diakoniatyö alkaisi helposti polkea paikoillaan ja pahimmillaan irtautua tästä ajasta. Asiakkaille tämä näyttäytyisi nurinkurisena: kohtaamisissa jäisivät huomioimatta ajan erityistarpeet ja ihmisten todelliset elämäntilanteet.

Oppiminen osana arkea (kahvikuppi kädessä)

Kun kävin läpi alkutalven koulutusmahdollisuuksia ja verkostokokoontumisia, tarjontaa oli runsaasti. Onkin hyvin tyypillistä, että diakoni osallistuu kesken työpäivän Teamsin kautta koulutukseen tai ajankohtaisinfoon. Usein samassa paketissa ovat kahvikuppi, muistivihko ja hiljainen toive siitä, että tekniikka toimii.

Näiden koulutusten ja työpajojen kautta asiakkaat saavat laadukkaampaa palvelua ja parempaa palveluneuvontaa. Diakonit tunnistavat entistä paremmin asiakkaidensa elämän lainalaisuuksia, arjen realiteetteja ja olosuhteita. Yhteiskunta muuttuu koko ajan: tukimuodot ja palvelurakenteet muotoutuvat uudelleen säännöllisesti. Siksi diakonin on hyvä omata uteliaisuutta uutta kohden, ja suhtautua oppimiseen mahdollisuutena.

Entäpä ne verkostot?

Verkostotyö on monisäikeinen kokonaisuus, jota pohdin usein. Esimerkiksi monikulttuurisen työn verkostot ja työpajat tarjoavat konkreettisia työvälineitä, mutta niillä on myös syvempi merkitys: ne auttavat työntekijää ankkuroitumaan palveltavan kohderyhmän todellisuuteen.

Kun diakoni tuntee asiakkaidensa elämänpiiriä ja olosuhteita paremmin, hän pystyy tulkitsemaan tuentarpeita täsmällisemmin. Kun kaupungin ja järjestöjen toimijat ovat tuttuja, osuu apu helpommin oikeaan osoitteeseen. Ja jos ei osu, voi aina kysyä, verkostoista kun löytyy usein se joku, joka tietää. Verkostot tuottavat turvaa, tukea ja aitoja ammatillisen kasvun rakenteita.

Ammattilaisten yhteisinä foorumeina verkostot ovat erinomaisia. Kun osaamista kootaan samaan tilaan ja annetaan tilaa ajatustenvaihdolle, syntyy usein hyviä asioita ja konkreettisia yhteistöitä. Tästä hyvänä esimerkkinä on Virtaa Varustamoista – ESR+ -hankkeen kokoama Toiveena työelämä -verkosto. Se syntyi aidosta tarpeesta luoda uusi foorumi ammattilaisten kohtaamiselle ja jatkaa hankkeen päätyttyä yhteisenä työpajana. Verkostossa opitaan, jaetaan tietoa ja kehitetään yhdessä työllistymistä tukevaa tärkeää työtä. Toiminnan todellisia voittajia ovat lopulta asiakkaat.

Pienistä kohtaamisista suuriin oivalluksiin

Olen huomannut, että jokin yksittäinen koulutus tai verkostotapaaminen vuosia sitten on saattanut toimia kasvualustana sisäiselle muutokselle tai työorientaation hienosäädölle. Kaikki ei näy heti, mutta oppiminen jättää jäljen. Myös ihmiset verkostoissa jättävät jäljen.

Eläköön oppiminen.
Eläköön verkostot.