Diakoniatyöntekijä on kuin puutarhuri sadonkorjuussa kesäkuulumisten aikaan
Vuodenaikojen vaihtelut ja kuulumisten kyselyt
Jälleen elämme vuodenkierrossa sellaista vaihetta, että kesäkuulumisia kysellään. Hyviin, opittuihin tapoihin kuuluu erilaisissa yhteisöissä, että esitämme kysymyksen: ”Miten kesäloma meni” ja jatkona: “Mitä teit lomalla?” Kysymykseen osaat vastata mielessäsi saman tien, mutta se, mitä vastaat kysyjälle ääneen voi olla jo vaikeampaa. Meidän on kovin vaikeaa vain vastata: “Kiitos hyvin, entä itselläsi?” Kulttuurissamme on kirjoittamattomia tyylejä, jopa sääntöjä menneiltä sukupolvilta, ettei liian laveasti lähdetä kertoilemaan. Tai sitten saattaa vastaan tulla seikkaperäinen selostus koko kesästä; aina ulkomaanmatkasta sukujuhliin. Kuulumisten vaihto on edessä aina kohdatessamme ihmisiä yksilöinä tai ryhmissä. Diakoniatyöntekijänä olen samassa tilanteessa muiden ihmisten kanssa; tosin olen kysyjän paikalla ja kuuntelijan hyvässä osassa. Saatan olla ainoa, joka on esittänyt kysymyksen ja kuullut vastauksen.
Matkakumppanina tunteiden kirjossa
Kun tekee ihmisten kanssa työtä päivittäin, vuosittain ja tähän asti koko elämänsä, niin ei voi välttyä tunteiden kohtaamiselta. Operatiivisessa työssä olen eri-ikäisten ja haastavissa elämäntilanteissa elävien kanssa noin 80 % työpäivästä. Saman voi kertoa vuoteen, vuosikymmeniin jne. Jäljelle jäävä prosenttiosuus on työn kirjaamista ja valmistelua. Tilastojen valossa juuri diakoniatyöntekijät kohtaavat ihmisiä, joilla on asuinalueillamme kaikkein vaikeinta. Kaikkein vaikein voi tarkoittaa: elämistä vuodesta toiseen viiden euron päiväbudjetilla, neuroepätyypillisen diagnoosin vuoksi hakemattomia tukitoimenpiteitä, päihderiippuvuudessa räpiköintiä tai suurta surua yksinäisyydestä. Kun matkakumppanuus on kulkemista rinnalla, niin kulkemisen tahdin ja päämäärän kertoo hän, ketä minä kuuntelen. Voin tarjota hänelle tilaisuuksia ja mahdollisuuksia elämään, samoin kuin esittelisin syysesitettä ja sen tarjontaa. Mahdollisuuksia on, jos lähdet tai lähdetään yhdessä. Matkalle lähtiessä ei vielä tiedä, miten matka menee ja se tekeekin matkasta seikkailun. Diakoniatyöntekijä on tässä tuntemattomassa etenemisessä matkan aikana turvallisesti mukana. Pelon ja epävarmuuden jälkeen voi vastassa olla onnistujan – ehkä jopa voittajan fiilis!
Puukaan ei selviä yksin, saati ihminen
Kuvassa oleva puu seisoo niityllä yksin ja siksi se pysäytti minut kesällä. Kesä, niitty ja lehdetön puu. Puulla on juuret, joiden varassa se seisoo ja joilla se imee ravintoa. Juurten tulisi olla hyvässä maaperässä ja tarpeeksi syvällä. Mutta kuvan puun runko oli huomattavan ohut ja oksistoon katsoessani en löytänyt yhden yhtä lehteä. Puiden lehdethän ovat sen vuoksi, että puu ottaa niiden avulla auringon valoa ja happea. Lisäksi puu tarvitsee toisen puun, ainakin omenapuu ja muiden hedelmiä tuottavien puiden osalta se pätee. Aivotutkija Minna Huotilainen yhdisti ihmisen ja luonnon: (Pirkka lehdessä 9/25) “Ihminen on laumaeläin. Aivomme ovat kehittyneet yhdessä tekemiseen ja olemiseen, eikä yksin pärjääminen ole niiden vahvuus. Ihmisen aivot toimivat parhaiten, kun ihminen saa olla osa porukkaa – turvallisesti ja hyväksytyksi tullen.” Tutkimustulos osoittaa sen meille ja luonnolle, ettei meidän kenenkään ole hyvä olla yksin; ihan jo hengissä pysymisenkin vuoksi!
