”En olisi ikinä uskonut joutuvani tänne”

Pyörällisiä ostoskärryjä on paikalla tungokseen asti. Ei, nyt ei olla Tallinnan-laivaterminaalissa, vaan Myllypuron elintarvikejakelun jonossa.

Jakelu käynnistyy aamuyhdeksältä. Jo ennen sitä jono kiemurtelee näkymättömiin korttelin ympäri. Tänäänkin on nälkä.

”Jouduin jäämään varhaiseläkkeelle. Tulot tippuivat, mutta menot jäivät, joten pakko välillä hakea täältä helpotusta ruokapöytään. En olisi ikinä uskonut joutuvani tänne!” sanoo kuusissakymmenissä oleva mies. ”Apua tarvitsevia olisi vielä enemmänkin, mutta kynnys on monella korkea. Minuakin hävetti aluksi, mutta ei enää.”

Huikkailen jonottajille hyviä huomenia ja kysyn kuulumisia. Moni kääntää katseensa pois, nyt ei olla juttutuulella. Heistä, jotka rupeavat juttusille, kukaan ei vaikuta vihaiselta tai katkeralta. Tyynesti he kertovat tarinaansa. Niissä toistuu työttömyys. Myös kiitollisuus tällaiseen apuun ja seurakunnan toimintaan kuuluu monen suusta.

”Omaa syytäni olen täällä. On tullut velkaannuttua, on alkoholi- ja nettiriippuvuutta. 18 tuntia vuorokaudessa olen koneella. Tämä jääkaapin täyte tulee tarpeeseen”, kertoo nuorehko mies. Jonottajien keski-ikä on muutenkin alhaisempi kuin olin olettanut: työikäisiä on joukossa paljon.

Vihanneksia, leikkeleitä, jugurttia ja leipää sujahtelee kasseihin. Tänään jakelu sujuu vilkkaasti, sillä apuna on sosiaalialan opiskelijoita.

Lastenrattaat ovat tässä ympäristössä pysäyttävä näky. Äiti kahden ympärillä kilmuilevan leikki-ikäisen kanssa kertoo käyvänsä jonossa normaalisti joka kerta eli kolmesti viikossa. ”Tällä ruoka-avulla on tosi iso merkitys meidän perheelle. Rahaa jää paremmin sellaiseen mitä täältä ei saa kuten maitoon, lihaan, vaippoihin ja pesuaineisiin. Olen lasten kanssa kotona. Mies on kyllä töissä, mutta osa palkasta menee ulosottoon ja lainojen maksuun.”

Klo 9.30 otetaan luku, jotta tiedetään jakaa jaettavissa olevat ruoat mahdollisimman tasaisesti. Yksi vakituisista vapaaehtoisista kertoo päivän lukeman: 688 ruoan hakijaa – ja nyt on vielä alkukuu. Kuukauden lopulla, kun eläke- ja lapsilisärahat hupenevat, jonot pitenevät.

Myllypuron elintarvikejakelun järjestää Myllypuron elintarvikeapu ry, jonka taustavoimia ovat Herttoniemen seurakunta ja Helsingin kaupunki sekä ruokaa lahjoittavat kaupat. Ruokaa jaetaan maanantai-, keskiviikko- ja perjantaiaamuisin klo 9 Liikuntomyllyn päädyssä, os. Myllypurontie 1. Paikalla tulee olla klo 9.30.

 

 

 

Haluatko lisää? Tilaa tieto uusista artikkeleista sähköpostiisi!


Haluatko lisää? Tilaa tieto uusista artikkeleista sähköpostiisi!

Sinua saattaisi kiinnostaa myös...

  • Luonto hoitaa ja hoivaa

    Jaa myös muille: 90 Jakoa Lisää ”Jo joutui armas aika ja suvi suloinen. Kauniisti joka paikkaa koristaa kukkanen. Nyt siunaustaan suopi taas lämpö auringon, se luonnon uudeks luopi ja kutsuu elohon.” Perinteisesti luonto merkitsee suomalaisille paljon. Yhteiskunnan muutokset, erityisesti kaupungistuminen,  ovat kuitenkin heikentäneet luontoyhteyttämme. Vaikka itse olen maalta kotoisin ja asunut vain muutaman vuoden Helsingissä, koen…

  • Toivosta ja toivottomuudesta

    Jaa myös muille: 63 Jakoa Lisää Vuoden lopulla tulee kuluneeksi 17 vuotta sote-aloille töihin siirtymisestä. En muista, koska olisin ollut niin toivoton tulevaisuuden suhteen kuin nyt. Näihin työvuosiin mahtuu monenlaista. Vuosien 2008–2009 taloudellinen taantuma, 2016 maahanmuuttoaalto, 2020 alkanut koronapandemia ja 2022 alkanut sota Ukrainassa. Kaikilla näistä on ollut seurauksia, jotka ovat on näkyneet diakoniavastaanotoilla. Talouden…

  • Miksi äänestää seurakuntavaaleissa sunnuntaina 20.11.?

    Jaa myös muille: 150 Jakoa Lisää Tein männäviikolla hommia vaaliavustajana Malmin ostoskeskuksen ennakkoäänestyspisteellä. Vaaliavustajan tehtävään kuuluu ihmisen avustaminen äänestysprosessissa tarvittaessa, aina rekisteröitymisestä äänestysnumeron kirjoittamiseen ja vaalikuoren sulkemiseen saakka. Varsinaisia avustettavia ei Malmilla ollut kuin muutama, joten käytin aikaani siihen, mihin koulutukseni ja persoonani ovat minua valmistaneet – kohtasin ihmisiä. Valitsin strategisesti kailotuspaikakseni tasanteen, josta kulkevat…

  • Sisäistä kauneutta luomassa

    Jaa myös muille: Lisää VAPAAEHTOISTOIMINNAN AJANKOHTAISIA… KANSAINVÄLINEN VERTAISTUEN PÄIVÄ Yhdysvalloista lähtöisin olevaa Kansainvälistä vertaistuen päivää vietetään vuosittain maailmalla lokakuun kolmannen viikon torstaina. Päivä on vuosittainen vertaistoiminnan ja -tuen juhlapäivä myös Suomessa. Tänä vuonna vertaistuen päivää vietetään 17.10.2019. Juhlapäivän tarkoituksena on huomioida ja juhlistaa vertaistukijoiden tekemää arvokasta työtä ihmisten hyvinvoinnin tukemisessa. Näin vertaistukija ja hänen tekemänsä…

  • ”Kari, nyt sinun ei tarvitse kiirehtiä enää ikinä mihinkään”

    Jaa myös muille: Lisää ”Tervetuloa kirkkooni”, toivotti Kari meidät tervetulleeksi kotiinsa. Kari lepäsi vuoteellaan, vyötäröstä alaspäin halvaantuneena ja kertoi meille elämäntarinansa. Kari harrasti nuorena menestyneesti seiväshyppyä ja oli 16-vuotiaiden sarjassa tilastoykkönen. Hän menestyi myös kansainvälisissä kilpailuissa. Eräänä vuonna Kari loukkaantui niin, että EM- kisat jäivät välistä ja sen myötä koko kilpaurheilu-ura jäi taakse. Urheilutaustan innoittamana…

  • Yhdessä yhteiseksi parhaaksi

    Jaa myös muille: 81 Jakoa Lisää Viime syksy oli minulle ainutlaatuinen, sillä sen aikana yksi suurimmista unelmistani kävi toteen. Sunnuntaina 13.12.2015 minut ja 6 muuta diakoniatyöntekijää vihittiin diakonian virkaan ja 7 teologian maisteria vihittiin pappisvirkaan. Ennen vihkimystä osallistuimme yhdessä useita koulutuspäiviä kestäneeseen ordinaatiokoulutukseen, jonka aikana pohdimme omaa kutsumusta, kirkon uskoa, tunnustusta ja tulevaisuutta. Koulutuksessa käsiteltävät aiheet olivat vähintäänkin…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.