Julkinen anteeksipyyntö teki vaikutuksen
Espoon seurakuntien diakonian vaikuttajaryhmä järjesti paneelikeskustelun viime lokakuussa. Teemana oli Kuka kuuntelee köyhää lasta. Keskustelu järjestettiin kauppakeskus Isossa Omenassa, Palvelutorin stagella. Tavoitteenamme oli tuoda päättäjille esiin tilanteita ja ihmisten kertomuksia, niitä mitä diakonian arkinen avustustyö kohtaa. Saimme hyvät paneelikeskustelijat mukaan erilaisine taustoineen. Pidimme ja pidämme tärkeänä, että päättäjät ja asiantuntijat saavat kuulla diakoniaa lähellä olevien ihmisten äänen. Niiden, joilla ei ole enää energiaa puhua omasta puolestaan, niin että heidän tilanteensa voisi saada mahdollisuuden paranemiseen. Vähän kliseisesti sanottuna, haluamme vahvistaa heidän ääntään, että se kuuluisi tarpeeksi lujalla äänellä. Mielestämme se kuuluu kirkon ydintehtäviin.
Kesken keskustelun tapahtui jotain hienoa, harvinaistakin politiikan maailmassa. Kokoomuksen entinen kansanedustaja, Espoon kaupunginvaltuuston jäsen Veera Ruoho pyysi julkisesti anteeksi toiselta panelistilta, Vasemmistoliiton kansanedustaja Veronika Honkasalolta. Ruoho paheksui, häpesi ja piti erittäin huonona käytöksenä sitä puhetapaa millä julkisuudessa hänen oman puolueensa jäsenet ovat puhuneet somessa ja mediassa Honkasalosta. Tämän anteeksipyynnön Honkasalo otti hyväksyvällä mielellä vastaan. Pieni lämmin myötätunnon ja yhteisymmärryksen tuulahdus kävi panelistien ja yleisön läpi.
Aitoa anteeksipyytämistä näkee harvemmin julkisesti politiikassa. Sellaista, jossa pyydetään anteeksi omaa toimintaa, ei sitä että ”jos joku on pahoittanut mielensä puheistani.” Puheet ja teot ovat koventuneet, eikä vilpittömyyttä ja lempeyttä ole enää näkyvillä. Tuntuu, että kovimpia puheita ja päätöksiä tekevä ”voittaa”, vaikka kyse pitäisi olla yhteisten asioiden hoitamisesta, yhdessä parasta etsien. Tai se voittaa, joka puhuu toisen päälle antamatta suunvuoroa. Monestikaan ei puhuta asiasta vaan henkilöstä. Ennen oli sanonta, että erotetaan asia ja henkilö, mutta se lienee harvinaista, ainakin julkisessa keskustelussa. Valitettavasti tämä politiikan tapa puhua toisista, on myös levinnyt ihmisten keskuuteen, sosiaalisesta mediasta puhumattakaan. Joskus miettii, että miten ihmiset kehtaavat omalla nimellään ja jopa kuvallaan kirjoittaa someen äärettömän rumasti toisista ihmistä. Hyvä nyrkkisääntö olisikin monesti kuultu, että kirjoita sosiaaliseen mediaan vain sellaista, mitä voisit ihmisille kasvotustenkin sanoa. Tosin pahaa pelkään, että me ihmiset voimme nykyään kasvotustenkin sanoa aika pahasti toisilleen.
Uskon, että me ihmiset kaipaamme takaisin aikaan, kun asioita tehtiin yhdessä, puhuttiin ja kiisteltiinkin, mutta asiaperusteisesti, rehellisesti mutta kunnioittavasti. Ja osattiin pyytää vilpittömästi anteeksi. En usko, että tämä halu olisi meiltä hävinnyt mihinkään, mutta miksihän se ei pääse tarpeeksi esille? Meissä nousee kovin helposti taipumus jakaa toisiamme eri leireihin. Politiikassa, ihmisten kohtaamisissa ja mediassa soisin nousevan esille enemmän toisen ymmärtämisen yrittämisen. Jospa yrittäisimme olla leimaamatta ja yleistämättä vaan sen sijaan, ehkä vähän naiivistikin, nostaisimme ystävällisyyttä ja hyvää käytöstä esille enemmän. Emme tarvitse kyynisyyttä tai piikittelyä. Voimme ja meidän pitääkin puolustaa heikompia ja tiukassa elämäntilanteessa olevia vahvasti, lujaäänisesti sekä kriittisesti kun näemme mitä päättäjien teot saavat aikaan. Mutta asiallisesti faktapohjaisuuteen perustuen, kunnioittaen.
Robin Williamsin kerrotaan sanoneen:”Everyone you meet is fighting a battle you know nothing about. Be kind. Always.” Tämä voisi olla ohje meille kaikillekin, miten yhdessä elämme, pyydämme anteeksi, annamme anteeksi ja nostamme yhdessä toisiamme ylöspäin ja eteenpäin.
Kuva: Pixabay, kalhh
- Julkinen anteeksipyyntö teki vaikutuksen - 22.04.2025
