Kääntyykö Suomen suunta vielä ylöspäin?

Helsingin seurakuntayhtymän diakoniatyön toimipisteissä teetettiin asiakkailla osallisuus- ja asiakaspalaute kysely sekä vuonna 2024 että keväällä 2025. Oma työyksikköni eli Hermannin Diakoniatalon Varustamo oli osa näitä kyselyitä muiden ohessa. Hermanni palvelee erityisesti asunnottomia ja SPR:n Mosaiikki -toimipisteen kautta myös paperittomia henkilöitä. Vierailijoina käy silti kaikenlaisia ihmisiä sekä Helsingistä että naapurikunnista.

Hermannin vastaajakunnassa oli eniten 45–64-vuotiaita ihmisiä. Miehiä ja naisia oli kaikilla vastauskerroilla noin 50/50 suhteella. Eri vastauskerroilla yksin asuvien määrä oli 60–70 % väliltä. Vastaajista 44–48 % oli eläkkeellä tai pitkällä sairausjaksolla ja 26–38 % työttömänä tai lomautettuna.

Syksyn 2024 ja kevään 2025 välillä vastaajien kokemukset omassa terveydentilassa, elämänlaadussa ja omassa taloustilanteessa olivat heikentyneet. Kokemus yksinäisyydestä oli lisääntynyt vain puolessa vuodessa. Syksyllä sellaisia vastaajia, joilla ei ollut yhtään läheistä ystävää oli 10 % ja keväällä jo 19 %.

Syksyllä vastaajista 39 % kertoi suunnittelevansa elämäänsä eteenpäin vain viikon kerrallaan. Keväälle luku oli noussut 52 %:iin. Tämä ei ole yllätys, kun vastaajat kertoivat omien ja läheisten terveyshuolten ja rahan riittämättömyyden tuovan eniten kuormitusta elämäänsä.

Tämän hallituskauden sosiaaliturvaheikennykset alkoivat vuoden 2024 aikana ja loput silloin määrätyt heikennykset, kuten asumistukimuutokset, astuivat voimaan vuoden 2025 alussa. Muutos ihmisten elämäntilanteissa on huomattava ja huolestuttava, kun katsoo kyselyn lukuja. Ja lisää on tulossa, kun toimeentulotuen muutokset ovat leikkurin alla.

Asunnottomien kävijöiden määrä on kasvanut myös Hermannissa. Osa on ollut asunnottomana jo aiemminkin, osa ei. Osa sellaisista kävijöistä, joilla vielä on asunto, on ottanut työntekijöihin kontaktia Kelan asumiskulujen kohtuullistamisen takia, kun vuokra katsotaan liian korkeaksi. Ei ole meilläkään osoittaa Helsingistä halvempia asuntoja eikä ole inhimillistä, että kaikki muuttavat pääkaupunkiseudulta pois, jossa on koko elämä.

Työntekijänä suunta on pelottava. Yhteiskunnalliset arvot kovenevat ja erilaisia ihmiselämään kuuluvia hankaluuksia pidetään vain yksilön omana heikkoutena. Sairastumiselle tai työttömäksi jäämiselle harva voi mitään itse. Töitäkään ei löydy, vaikka moni jättää satoja hakemuksia kuukausittain.

Diakoniatyötä kiitettiin lempeydestä, ystävällisyydestä, suvaitsevaisuudesta ja armosta monissa kyselyvastauksissa. Mistä saisimme koko Suomelle diakoniahengen, jossa ketään ei jätetä yksin tai hylätä oman onnensa nojaan?

-diakoni Johanna