”Kari, nyt sinun ei tarvitse kiirehtiä enää ikinä mihinkään”
”Tervetuloa kirkkooni”, toivotti Kari meidät tervetulleeksi kotiinsa. Kari lepäsi vuoteellaan, vyötäröstä alaspäin halvaantuneena ja kertoi meille elämäntarinansa. Kari harrasti nuorena menestyneesti seiväshyppyä ja oli 16-vuotiaiden sarjassa tilastoykkönen. Hän menestyi myös kansainvälisissä kilpailuissa. Eräänä vuonna Kari loukkaantui niin, että EM- kisat jäivät välistä ja sen myötä koko kilpaurheilu-ura jäi taakse.
Urheilutaustan innoittamana Kari lähti opiskelemaan liikunnanohjaajaksi. Toimittuaan kaksi vuotta liikunnanopettajana muut opettajat alkoivat toivoa hänestä uutta rehtoria kouluun. Kari sanoi että, ”En mä voi rehtorin hommiin ryhtyä, koska en mä osaa vielä edes opettaa”. Äidinkielen opettaja oli vastannut Karille: ”Älä pelkää Kari, me autetaan sua joka paikassa.”
Työ näytti varjopuolensa
Työ rehtorina oli haastavaa ja vastuullista. Elämän ruuhkavuodet painoivat päälle. Kari oli avioitunut ja sai neljä ihanaa lasta. Oppilaiden raskaat elämäntilanteet seurasivat kotiin, eikä hän jaksanut viettää aikaa perheen kanssa. Elämä tuntui raskaalta ja hän ’tarttui pulloon’ helpottaakseen oloaan. Edelleen Kari yritti olla liikunnanopettajana, mutta joutui lopulta jäämään sairauslomalle. Kotiin jääminen oli Karille vaikea paikka: Vaikka hän kävi useamman vuoden terapiassa masennus valtasi mielen. Terapian hän koki stressaavaksi ja painajaismaiseksi. ”Olisi pitäny sanoa sille terapeutille, että ei tässä mitään järkeä ole.” Lopulta hän myönsi itselleen, että ei kykene tekemään enää töitä ja irtisanoutui. ”Sitä on vaikea selittää, mutta olin helpottunut.”
Hetkellinen helpotus romuttui silmien edessä 6.6.2012
Kari koki olonsa irtisanomisen jälkeen vapautuneeksi. Tunne jäi lyhytaikaiseksi, koska pari viikkoa irtisanomisen jälkeen hän joutui moottoripyöräonnettomuuteen. ”Mä väistin bussia ja ajauduin ojaan. Huonoksi tuuriksi siellä oli kaatunut mänty poikittain. Sitten mä tokenin siitä. Katsoin kuinka ihanat koivun lehdet lepatti pään päällä ja pilvet ajelehti sinisellä taivaalla. Sanoin itselleni: ”Kari, nyt sun ei tarvitse kiirehtiä enää ikinä. Se oli uskomaton tunne”, Kari muistelee tilannetta. Sairaalassa hänet todettiin halvaantuneeksi vyötäröstä alaspäin. Koettelemukset eivät olleet kuitenkaan vielä ohi. Kolme viikkoa onnettomuuden jälkeen Karin vaimo tuli käymään sairaalassa ja ilmoitti avioerosta. ”Meni kolme vuotta ennen kuin tajusin mitä on tapahtunut”, sanoo Kari.
Henkinen toipuminen ja todellisuuden hyväksyminen
Kamppailu monien vakavien fyysisten sairauksien ja komplikaatioiden kanssa ei ole ollut helppoa. Kari on joutunut viettämään tehohoidossa pitkiä aikoja. Hänellä on ollut useita verenmyrkytyksiä ja kaksi aivoinfarktia. Pari vuotta sitten Karille tehtiin saattohoitopäätös. Siitä ajasta hän ei muista mitään. ”Taisi olla painajaisia, mutta en siitäkään ollut varma.” Kari on ylpeä itsestään, että selvisi tästäkin koettelemuksesta. Luonteen vahvuus, itsensä voittamisen tahto ja päättäväisyys on auttanut niin rehtorin työssä kuin nousemaan kuolemankin rajamailta.
Kirkon tarjoama keskusteluapu ja tuki tärkeää
Jo vuosia sitten diakoniatyöntekijä lähestyi häntä sairaalassa. ”Jostain syystä hän tuli mun luo. Hänen kanssaan me jatkettiin monta vuotta eteenpäin. Nyt hän on jo eläkkeellä.” Tästä alkoi Karin tiivis yhteys seurakuntaan. Häntä kuunneltiin ja hän tuli kuulluksi. Kari on todella kiitollinen ja onnellinen saamastaan avusta ja positiivinen asenne elämään kuuluu hänen äänestään ja näkyy hänen hymystään. ”Diakoniatyöntekijän kanssa on käyty kesällä mm. Seurasaaressa ja Nuuksiossa retkellä sekä saaristoristeilyllä. Liput on ostettu teatteriesitykseenkin.” Retkien ansiosta Kari on aktivoitunut ja virkistynyt. Karille tärkeintä on ollut keskusteluapu ja tuki, mitä diakoniatyön kautta on saanut. Lisäksi yhteys ystäviin ja läheisiin on tärkeää. Hän on kiitollinen läheisten kanssa vietetyistä kirkollisista juhlista, kuten kasteet, rippijuhlat, häät sekä ystävien ja oman isän hautajaiset. Hän ei ymmärrä, miksi ihmiset eroaa kirkosta. Hän itse maksaa tyytyväisenä kirkollisveron ja pitää esimerkiksi rippileirien järjestämistä tärkeänä. Hänen mieleen on jäänyt vaikuttavana kokemuksena myös Tapiolan kirkossa käydessä siellä soinut urkumusiikki.
Karin kertomuksen talletti diakonissa-opiskelija Nata Nyholm ja diakonissa Anna Handroo.
- Kaikille elämässä väsähtäneille kulkijoille- - 10.12.2025
- Kuka kuuntelee köyhää espoolaista? - 25.03.2025
- ”Kari, nyt sinun ei tarvitse kiirehtiä enää ikinä mihinkään” - 01.12.2024
