Kesän vieraita

Kesä näyttää erilaiselta meille jokaiselle. Toiselle se merkitsee mökkireissuja ja yhdessäoloa, toiselle pitkiä päiviä kotona ilman mahdollisuutta lähteä minnekään. Joskus yksi vierailukutsu voi kuitenkin muuttaa paljon. Tänä kesänä sain kuulla tarinan tavallisesta kesävierailusta.

Kesän vieraan osa

Lähiviikkoina huomioni on kiinnittynyt keskusteluun kesämökkivieraista. Helsingin Sanomien sivuilla on pohdittu sitä, miten vierailut voivat samaan aikaan tuoda iloa ja kuormittaa. Moni mökinomistaja nauttii ystävien ja sukulaisten tapaamisesta, mutta vierailuihin liittyy myös järjestelyjä, tarjoiluja ja vastuuta. Jotkut ovatkin kertoneet päätyneensä siihen, etteivät enää jaksa kutsua vieraita entiseen tapaan.

Ymmärrän tämän näkökulman hyvin. Silti jäin pohtimaan asiaa toisesta suunnasta.

Kohtasin tänä kesänä diakoniatyössä henkilön, joka oli saanut kutsun ystäviensä luo maaseudulle. Suomessa on satojatuhansia kesämökkejä ja lukemattomia koteja, joissa otetaan kesävieraita vastaan. Monelle kaupungissa asuvalle ihmiselle vierailu luonnon rauhaan voi kuitenkin olla paljon enemmän kuin tavallinen kyläily. Se voi olla kesän ainoa retki. Joskus se voi olla koko vuoden kohokohta.

Henkilön luvalla kerron hieman hänen kokemuksestaan.

Kesän retkellä

Kulunut vuosi oli ollut raskas. Mukana oli sairautta, vastoinkäymisiä, yksinäisyyttä ja taloudellisia haasteita. Päivät olivat kuluneet pitkälti kotona, ja arjesta olivat kadonneet monet sellaiset asiat, joita helposti pidämme itsestäänselvyyksinä.

Keväällä tuli kutsu ystävien luo maalle.

Matka taittui edullisella bussilipulla. Perillä odotti tavallinen suomalainen maisema: laineiden liplatusta, tuulen huminaa puissa ja luonnon rauhaa. Olo oli tervetullut.

Viikko ei sisältänyt kalliita elämyksiä tai suuria ohjelmanumeroita. Päivät kuluivat ystäväperheen seurassa, ulkoillen, puutarhassa istuen, kuulumisia vaihtaen ja välillä televisiota katsellen. Tehtiin yhdessä arkisia ruokia ja elettiin tavallista elämää.

Kesävierailu oli onnistunut kaikkinensa.

Matkaan ei kuulunut hienoja pitoja eikä juhlallisia fanfaareja. Viikossa oli kaikki tarvittava. Yhdessäolosta jäi lämmin muisto, jota kesävieras muisteli vielä kotiin palattuaankin.

Lomalaiset ja ”lomalaiset”

Usein ajattelemme, että ihmisiä autetaan suurilla teoilla. Todellisuudessa riittävät asiat ovat usein pieniä. Kutsu kahville. Yhteinen ateria. Tai viikon mittainen vierailu, jonka aikana saa hetken olla osa toisten arkea.

Kesän kynnyksellä Suomi jakautuu monella tavalla. Osa ihmisistä suuntaa mökeilleen, matkustaa ulkomaille tai viettää vapaa-aikaa kesäisissä maisemissa. Osa jää kotiin. Jotkut siksi, että niin haluavat. Toiset siksi, ettei vaihtoehtoja ole.

Diakoniatyössä kohtaamme ihmisiä, joiden kesä näyttää samanlaiselta vuodesta toiseen. Rahaa ei ole matkustamiseen, eikä aina edes mahdollisuutta osallistua maksullisiin tapahtumiin. Yksinäisyys voi korostua juuri silloin, kun muiden kesäkuulumiset täyttyvät retkistä, juhlista ja lomamatkoista.

Kesän iloja kaikille

Siksi jäin iloitsemaan tästä yhdestä kesävierailusta niin paljon.

” Ihana vierailu ystävän luona, ja oli mukavaa päästä kesällä pois kaupungista.”

Yhden ihmisen kohdalla ystävällinen kutsu toi iloa kesään. Se toi vaihtelua, seuraa, lepoa ja kokemuksen siitä, että joku välittää. Se muistutti siitä, kuinka suuri merkitys tavallisella vieraanvaraisuudella voi olla.

Me emme aina tiedä, mitä toinen ihminen kantaa mukanaan. Emme tiedä, kuinka pitkäksi yksinäinen kesä voi venyä tai miten paljon yksi kutsu voi merkitä.

Joskus avun suurin muoto ei ole raha eikä palvelu, vaan paikka pöydän ääressä.

Pohdin viikon aikana tätä kesän vierailua, johon yhdistyivät yhdessäolo, kauniit maisemat ja sopivalla tavalla arkinen elämä. Olin aidosti iloinen kesän vieraan puolesta.

Soisin, että hän saisi kokea sen vielä uudelleenkin.