Mikä muuttuu, kun seinät vaihtuvat?

Työyksikköni Hermannin Diakoniatalon Varustamo sulki ovensa 2. marraskuuta. Sulkuaika kului tavaroiden läpikäymiseen, kierrätykseen, uudelleen sijoitteluun sekä lopulta muuttoon, uusiin tiloihin. Samalla yksikkömme nimi vaihtui, ja Paavalinkirkon Varustamo avasi ovensa 1. joulukuuta.

Uusi tuo mukanaan muutoksia, jotka eivät kaikki ole helppoja. Toiminta-ajat ovat erilaiset ja toiminta on hajautunut kolmeen eri fyysiseen tilaan: Varustamon ryhmätilaan, Paavalin seurakunnan alasaliin sekä kirkkosaliin. Siinä missä aamuhartaus oli ennen klo 9, nyt tilalla on päivähartaus klo 12. Tutun tilan kodikkuus on vaihtunut korkean ja jykevän kirkkosalin kaikuihin.

Asunnottomat, paperittomat ja muut talon kävijät ovat löytäneet paikalle, vielä vähemmässä määrin. Ulkoa puuttuvat opastekyltit ja ihmisiä on harhaillut pitkin Paavalinkirkon pihamaata etsien, milloin mitäkin. Opettelemme kaikki yhdessä sitä, mitä tarkoittaa uusi toiminta uusissa tiloissa.

Entinen tilamme oli valtava halli, kun sitä vertaa nykyiseen ryhmätilaan, jossa suurin sallittu kävijämäärä kerralla on 15 hlöä. Tilan koko asettaa toiminnalle raamit ja määrittelee sen, milloin ovelle kolkuttaja on tervetullut sisään.

Työntekijän tämä asettaa sen kysymyksen äärelle, kuka saa tulla ja kenet on käännytettävä ovelta. Ja mihin käännytetään? Kaikille avoin Waste & Feast Cafe Paavali -hävikkiruokaravintola kyllä palvelee maanantaista perjantaihin, ja moni vanha tuttu ja uusi ruokailija on ollut siitä jo mielissään, mutta onko se kaikille sopiva paikka?

Vielä emme kärsi väentungoksesta, mutta sekin päivä voi koittaa, kun seinät käyvät ahtaiksi ja rajaamista on pakko tehdä. Itsestä se tuntuu kirkon työntekijänä väärältä. Samaan aikaan yritämme ylläpitää puhetta siitä, että kaikki ovat tervetulleita kirkkoon ja kirkon toimintaan…mutta jos satut väärälle ovelle väärään aikaan, et olekaan tervetullut. Tai ainakin joudut odottamaan, että joku poistuu ennen kuin pääset itse sisään.

Ulkopuolelle jääminen satuttaa.
Miten toimia ristiriitojen paineessa siten, että kaikilla on hyvä, turvallinen ja tervetullut olo?

Elämä on jatkuvaa muutosta ja usein muutos asettaa tärkeiden kysymysten äärelle. Mikä toimii, mikä ei toimi? Mitä voi tehdä paremmin tai eri tavalla? Mitä emme vielä ole osanneet edes ajatella?

Ehkä pohdin turhaan sitä, kenet käännyttää ja kenet päästää sisään, kun yhteiskunta on täynnä suljettuja ovia, ajanvarauksella toimivia toimistoja sekä jonotusnumerolla eteneviä asiointipalveluita. Kaikkein haavoittuvaisimmassa asemassa olevat ihmiset ovat ehkä jo tottuneet poiskäännytykseen ja edestä suljettuihin oviin, mutta ei se tee siitä yhtään helpompaa, saati millään tavalla inhimillistä.

Lasten virressä veisaamme: Kaikille paikkoja riittää, kaikille paikkoja on, Jumalan kämmenellä ei kukaan ole turvaton.

Ihmeisiin me ihmiset emme pysty. Ystävälliseen kohtaamiseen, silmiin katsomiseen, kuuntelemiseen ja läsnä olemiseen kyllä. Toivon, että se kantaa tämän muutosvaiheen yli tilanteeseen, joka on Varustamomme uusi normaali ja kaikille sellaisenaan riittävän hyvä.

 

Lähdemateriaali:
Virsi 499 Jumalan kämmenellä, Pirkko Halonen 1968
Valokuva Varustamon ulko-ovesta, Satu Helo