kalliolohkareista joissa ristin muotoinen halkeama

Mitä sinulta vaadittiin viimeksi, jotta sait rahaa tilillesi?

Keskustelin viime viikolla kollegani kanssa asunnottomista ihmisistä ja hän kertoi pohtineensa, miten moni ihminen joutuu selvittämään liudan erilaisia ja eri asteisia vaatimuksia ennen kuin tilille kilahtaa rahaa. Se jäi pohdituttamaan myös minua ja pyysin luvan käyttää hänen ajatustaan kirjoitukseni pohjana.

Näin työssäkäyvänä rahavaatimukset liittyvät siihen, että tulee työpaikalle sovittuun aikaan ja tekee sovitut työt parhaan kykynsä mukaan. Asunnottomana tai muutoin sosiaaliturvan varassa elävänä tilanne ja todellisuus ovat toisenlaisia.

Ensimmäisenä on hankkiuduttava joko älypuhelimen, tietokoneen tai sellaisen omistavan henkilön pakeille, jotta voi selvittää mistä omat sosiaaliturvapalvelut löytyvät. On otettava selvää missä on lähin toimipiste ja voiko siellä asioida kasvokkain. Usein on varattava erikseen aika, harvaan paikkaan voi vain kävellä.

On oltava henkilöllisyystodistus, jotta voi hankkia verkkopankkitunnukset tai esimerkiksi mobiilivarmenteen vahvaa tunnistautumista varten, jollaista käytetään niin aikojen varaamisessa kuin erilaisten verkkolomakkeiden täyttämisessä. Tai on oltava puhelin, jotta ajan voi varata soittamalla.

Jos henkkareita ei ole ja omat rahat eivät riitä, on tehtävä Kelaan perustoimeentulotukihakemus valokuvia ja todistusta varten, jotta niihin saa maksusitoumukset. Siihen taas tarvitsee tulostimen, jotta saa paperihakemuksen vietyä perille, kun niitä verkkopankkitunnuksia ei ollut. Ja mistä löytyy toimipiste, johon voi jättää paperisia hakemuksia?

Saadakseen sosiaaliturvaetuuksia eli rahaa on kyettävä ymmärtämään virastosuomea eli Kelan ja sosiaaliviranomaisten käyttämää kieltä, jotta pystyy täyttämään vaadittuja lomakkeita, joilla erilaisia rahatukia anotaan. Sanottakoon se, että näin alan ammattilaisena olen itsekin välillä pulassa heidän sanastojensa kanssa, ja minä sentään teen tätä täysipäiväisesti työkseni.

On oltava tili ja mielellään maksukortti, jotta rahat saa tililtä ulos. On tehtävä E-laskusopimuksia, jos ei osaa tai voi käyttää verkkopankkia tai mobiilipankkia laskujen maksamiseen.

Varmasti unohdin vielä jotain. Siitä on aikaa, kun itse viimeksi olin sosiaalietuuksien varassa. Muistan silti edelleen turhautumisen ja väsymyksen, joka kaikkeen selvitystyöhön, liitteiden metsästykseen ja hakemusten kirjoittamiseen meni.

Mitä sinulta vaadittiin viimeksi siihen, että sait rahaa tilillesi?

Oletko siitä onnekas, että vaatimukset ovat kohtuullisia vai kuulutko tähän edeltä kuvattuun joukkoon ihmisiä, joiden on muun elämän ja sen haasteiden ohella ponnisteltava extraa? Vaatimusmäärää laskiessa päätä huimaa, ahdistaa ja surettaa.

Onneksi on vielä diakoniatyö ja diakoniatyöntekijät. Diakoniasta voi hakea apua vaatimusviidakon raivaamiseen yhdessä: lomakkeiden täyttämiseen, papereiden tulostamiseen, puhelinnumeroiden ja yhteystietojen etsimiseen sekä sanaston suomentamiseen.

Jos tarvitset apua, ota rohkeasti yhteyttä. Paitsi että, nekin yhteystiedot löytyvät netistä…

– diakoni Johanna

Ps. Kiitos Jukka L. ajatuslainasta. 🙂

Haluatko lisää? Tilaa tieto uusista artikkeleista sähköpostiisi!


Haluatko lisää? Tilaa tieto uusista artikkeleista sähköpostiisi!

Sinua saattaisi kiinnostaa myös...

  • Töitä, lomaa vai jotain siltä väliltä? − Työikäisten omarytminen lomailu

    Jaa myös muille: 81 Jakoa Lisää Lomailetko sinä koko lomasi? Millainen lomailija olet? Miltä lomalle asettautuminen tuntuu? Tarkastatko loman aikana työsähköposteja tai teetkö välissä työpäiviä? Vetääkö työ lomalla puoleensa? Pystytkö pitämään kesällä pitkän ajanjakson lomaa?  Puuhailetko työhön rinnastettavaa tekemistä lomasi aikana? Kesälomat lähestyvät ja samalla lähestyy myös aika, jolloin tehdään oman lomailutavan tarkastelua. Parhaimmillaan kesäloma…

  • Kannelmäen seurakunnan diakonin havaintoja työn keskeltä

    Jaa myös muille: Lisää Syksy on alkanut. Seurakunnissa ihmisiä yhteen kutsuva toiminta on käynnissä. Diakoniatyössä kiireisin aika vuodesta on pian ovella – nimittäin loppuvuosi ja joulu. Yksinäisyys, pienituloisuus ja äkilliset elämän kriisit saattavat korostua joulun äärellä. Diakoniatyö saattaa mahdollistaa ahdistuksen tai kriisin keskellä joulun rakentamisen ja sen sanoman äärelle pysähtymisen hengellisen ja aineellisen tuen kautta….

  • Rippikoulun diakonistuminen – muuttuuko ripari nuorten diakonialeiriksi?

    Jaa myös muille: Lisää Rippikoulu on monelle nuorelle tärkeä ja odotettu etappi, mutta sen luonne on hiljalleen muuttumassa. Yhä useammin riparilla kohdataan tilanteita, jotka selvästi ovat diakonisia eli nuoret tarvitsevat enenevässä määrin tukea, kuuntelemista ja rinnalla kulkemista rippikoulujakson aikana. Tätä on riparit aina olleet, mutta voisiko sanoa, että rippikoulut ovat diakonistumassa? Ei vain erityisrippikoulut, joita…

  • Kuka jää kuulematta?

    Jaa myös muille: 115 Jakoa Lisää Olen kuullut jo useammalta Kelan toimeentulotukipäätöksen saaneelta, että päätöksessä kehotetaan etsimään halvempaa asuntoa – muuten ei vuokraa tulla jatkossa huomioimaan täysimääräisenä. Ahdistava tilanne: moni maksaisi mielellään pienempää vuokraa, asuisikin ahtaammin, mutta kun tyhjästä on paha nyhjäistä. Juuri pienimmistä asunnoista on kovin pula ja juuri alta 700€ ei vapaata vuokra-asuntoa…

  • Mikä on diakonian ydin?

    Jaa myös muille: 105 Jakoa Lisää Diakonian vapaaehtoistyöntekijänä olen saanut etuoikeuden etsiä diakonian ydintä. Aluksi asia vaikuttaa yksiselitteiseltä. Diakonia on kirkon työtä, jossa palvellaan kristilliseen rakkauteen perustuen niitä ihmisiä, joilla on suuri hätä ja jotka eivät ole muulla tavoin saaneet tarvitsemaansa huolenpitoa. Nämä ihmiset ovat köyhiä, sairaita, nälkäisiä, yksinäisiä, työttömiä, syrjäytyneitä, vammautuneita ja vanhoja. He…

  • Kameran linssi ja eletty arki

    Jaa myös muille: 297 Jakoa Lisää Valokuvilla voi luoda uusia muistoja yhtä lailla kun katsoa ollutta. Oletko tullut ajatelleeksi, miten antoisa ja monipuolinen tapa se on katsoa itseään ja elämäänsä? Valokuvaan mielelläni. Olen tottunut katsomaan valokuviani, pohtimaan, mistä ne kertovat. Niissä on näkyvillä eletty elämä, ihmissuhteeni, arkeni ja juhlani. Yhtä lailla valokuvissani on rakennuksia, näkymiä,…

2 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.