Moninaisuus diakoniatyössä – Hola! vai Hei!
Diakoniatyö on aina ollut kirkon sydän – paikka, jossa ihmisiä kohdataan hädän, toivon ja elämän monimutkaisuuden keskellä. Jollain tavoin diakoniatyötä voi verrata koti keittiön arkisiin kohtaamisiin ja juuri arjen läsnäolo tekee siitä vetovoimaista. Viime vuosina yhteiskunta on kuitenkin muuttunut tavalla, joka haastaa diakoniatyötä uudistumaan ja laajentamaan katsettaan. Meille ei enää riitä, että näemme heidät, joita olemme tottuneet vuosia kohtaamaan, vaan nimenomaan heidän kanssaan yhdessä lähteä liikkeelle. Meidän on avattava seurakunnan ovet ja kerrottava ja kutsuttava mukaan. Moninaisuus ei ole enää vain taustatekijä, vaan yksi työmuodon keskeisistä lähtökohdista.
Miten moninaisuus näkyy alueellamme?
Alueellamme asuu eri kulttuuri- ja uskonto taustaisia ihmisiä. Osa alueemme asukkaista käy työssä tai kieliopinnoissa arkisin. Lapset ja nuoret ovat päiväkodeissa ja kouluissa. Sitten on heitä, jotka ovat työelämän ulkopuolella tai eläkkeellä. Meidän alueellamme moninaisuus näkyy ikärakenteen avulla: nuorten aikuisten yksinäisyytenä, työikäisten uupumuksena ja ikäihmisten arjen haasteina. Taloudellinen ja sosiaalinen eriarvoisuus ei katso kansallisuutta, vaan sitä esiintyy kaikilla ja näkyy mm. taloushuolina, velkaantumisena ja asumisen ongelmina. Diakoniantyön kautta kohdataan ihmisiä hyvin erilaisista taustoista, ja jokaisella on oikeus tulla kohdatuksi kunnioittavasti ja arvokkaasti. Moninaisuus ei tarkoita vain eroja ihmisten välillä, vaan myös yhteistä kokemusta arjessa. Hyvä esimerkki oli kahden saman ikäisen naisen keskustelu terveydentilastaan. Toinen oli Lähi-Idästä ja toinen oli suomalainen. Molemmat seisoivat höyryävässä keittiössä kahvikupit käsissään. Kuuntelin naisten puhetta ja osallistuinkin siihen erään aasialaisen naisen kanssa. Meitä oli lopulta viittä eri kansallisuutta koolla pienen pienessä keittiössä. Nauroimme vedet silmissä, kun tarina ei meinannut loppua. Kädet kävivät ja google kääntäjä lopulta kertoi, että kyse oli noidannuolesta. ”On siinäkin sana käännettäväksi” totesimme. Huumorilla ja heittäytymisellä omana itsenä selviää jo pitkälle ja iän tuoma rempseys poistaa arkuutta uusia ihmisiä ja tilanteita kohtaan.
Kohtaaminen on kaiken ydin
Diakoninen kohtaaminen tapahtuu usein tilanteissa, joissa ihminen on haavoittuvimmillaan. Siksi kohtaamisen laatu on ratkaisevaa. Vaikka toin esille arkisen keittiökohtaamisen diakonian paikkana, niin korostan kohtaamisen laatua. Erityisesti moninaisuutta (sukupuolet, ikä, kulttuuri, uskonto) kohdatessaan työntekijän tärkeitä työvälineitä ovat: kunnioitus, kuunteleminen ja luottamuksellisuus. Kun ihminen kokee tulevansa nähdyksi sellaisena kuin on, syntyy toivoa – ja se on diakoniatyön ydintä! Moninaisuus ei ole vain haaste, vaan valtava voimavara. Erilaiset ihmiset tuovat mukanaan erilaisia näkökulmia, tarinoita ja taitoja. Diakoniatyö voi olla silta, joka yhdistää ihmisiä toisiinsa ja luo uudenlaista yhteisöllisyyttä. Minäkin sain kuulla ensimmäisen kerran työelämässäni sanat: ” Mi amor, mi amiga.” Minun rakas ystävä- nimitys antoi iloa päivääni.
Hola ja Hei!
Kun seurakunta avautuu moninaisuudelle, se kasvaa eläväksi ja hengittäväksi yhteisöksi. Silloin me emme edes huomaa sanommeko: ” hei tai hola” pääasia on, että sanomme ja näemme ihmisen. Kun meitä seurakuntana kohdataan toisen uskontokunnan edustajan kautta ja kutsutaan yhteistyöhön, niin mitä me silloin sanomme? Laitammeko ovet kiinni ja kieltäydymmekö vai avaammeko ovet ja istumme saman pöydän äärelle. Samoin voit miettiä kysymystä kohdatessasi erinäköisen ihmisen tai eri tavoin puhuvan kuin sinä. Käännätkö katseesi poispäin kiirehtien ohitse vai pysähdytkö hänen kohdalleen? Roolit voivat muuttua elämässä sadas osa sekunneissa, siksi onkin aiheellista harjoitella ajatustenvaihtoa ajoissa. Kun moninaisuus otetaan vastaan kunnioittavasti ja avoimesti, diakoniatyö saa uudenlaista syvyyttä – ja siitä syntyy yhteisö, joka kantaa ja joka sanoo: TERVETULOA!
