Ovet auki kaupungissa

Herttoniemeen avautunut Hertsikan risti vahvistaa seurakuntien kaupunkitilojen verkostoa tuoden lisää kohtaamisia ja ohjelmaa alueelle. Tässä kirjoituksessa kurkistetaan kaupunkitoimipisteiden toimintaan ja niiden diakonisiin näkökulmiin.

Uusi ovi, uudet kujeet

Helsingin seurakuntiin on viime vuosina avattu kaupunkitoimipisteitä, joihin voi poiketa ilman kynnystä. Töölön seurakunnan Fokus kokoaa yhteen monenlaista toimintaa, taidenäyttelyjä ja ryhmiä. Tuomiokirkkoseurakunnan Hyvän toivon kappeli tarjoaa rauhaa ja rukousta kaupungin sykkeessä, ja esimerkiksi Vuosaaren katukappeli tuo kirkon läsnäolon sinne, missä ihmiset liikkuvat. Myös Seurakuntien Varustamot ja Kampin kappeli kokoavat ihmisiä yhteen kaupunkiympäristössä.

Nyt tämä hyvä saa jatkoa: Herttoniemeen on avautunut uusi seurakunnan kaupunkitoimipiste, Hertsikan risti. Tila kutsuu yhteiseen tekemiseen, ja luo mahdollisuuksia kokoontumisille, avoimille ryhmille ja vertaistoiminnalle.

Kaupunkilaiset tarvitsevat kokoontumistiloja

Kynnyksettömiä kaupunkitiloja ei ole riittävästi, ja tilanne on viime vuosina heikentynyt entisestään järjestökentän leikkausten ja yhdistysten kasvaneiden talouspaineiden myötä. Monilla toimijoilla ei ole enää mahdollisuutta ylläpitää omia kokoontumistilojaan. Tarve helposti saavutettaville, avoimille tiloille on siis kasvanut.

Seurakunnissa on havaittu, että keskellä kaupunkia sijaitsevat toimitilat ovat toimiva keino vähentää yksinäisyyden kokemusta ja tuoda palveluja sinne, missä ihmiset muutenkin liikkuvat.

Kaiken seurakunnan toiminnan ei myöskään tarvitse tapahtua kirkon kiviseinien sisällä, jotta se olisi ”kirkkoa ”. Kristillinen usko elää ja hengittää arjen keskellä, myös kauppareittien varrella, puistoissa, metron läheisyydessä ja siellä, missä ihmiset viettävät aikaansa.

Raamatun tuttu kohta “Missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään” (Matt. 18:20) muistuttaa, että yhteisillä kokoontumisilla, myös seurakuntien kaupunkipisteissä voi olla kristillinen perusta ja merkitys.

 

Yhteisöllistä diakoniaa 

Kaupunkitilat viestittävät, että seurakunnat ovat läsnä. Myös diakonian tulee olla siellä, missä ihmisten arki tapahtuu.

Kaupunkitilassa kokoontuvat ryhmät ja tilaisuudet tarjoavat kaupunkilaisille vertaistukea ja elämänmakuisia keskusteluja. Niissä syntyy yhteisöjä, joissa voi löytää oman paikkansa, saada ystäviä sekä mahdollisuuden auttaa toisia, tai tulla itse kannatelluksi.

Kaupunkitoimipisteiden toiminnan keskiössä näkyy kauniisti diakonian olemus, joka rakentuu läsnäolosta, rinnalla kulkemisesta ja toivon välittämisestä arjen keskellä.

Rakennetaan yhdessä

Hertsikan risti avautui keväällä, mutta sen todellinen elämä alkaa nyt. Tilan tulevaisuus rakentuu yhteisestä tekemisestä, ideoista ja ennen kaikkea ihmisistä. Ristissä järjestetään kesällä kesäiltoja, ja syksyn ohjelmistoa suunnitellaan parhaillaan.

Ehkä juuri sinä löydät Hertsikan rististä tai toisesta seurakunnan kaupunkitoimipisteestä merkityksellistä tekemistä tai hetken rauhaa arjen keskellä. Tai ehkä sinä olet se, joka hymyilee ovella ja tuo toisen ihmisen päivään valoa ja toivoa.

Lämpimästi tervetuloa!

Tule tutustumaan Hertsikan Ristiin osoitteessa Hiihtäjäntie 1. Mahdollisuus kurkistaa uuteen kohtaamistilaan on esimerkiksi Hertsikan ristin kesäillassa 10.6. klo 17.30–18.30.

Ristin ohjelmaa löydät esimerkiksi täältä: Helsingin seurakunnat

 

Muita toimipisteitä;

Fokuksen, (Tripla kauppakeskus) ohjelmaa ja tietoa löydät täältä: Fokus – Töölön seurakunta

Hyvän toivon kappelin ohjelmaa löydät täältä: Helsingin seurakunnat – Hyvän toivon kappeli

Haluatko lisää? Tilaa tieto uusista artikkeleista sähköpostiisi!

Latest posts by Niina Marjanen (see all)

Haluatko lisää? Tilaa tieto uusista artikkeleista sähköpostiisi!

Sinua saattaisi kiinnostaa myös...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.