Rakkauden ammattilaiset arjessa ja juhlassa

Joulu on paljon enemmän kuin koristevalojen loiste tai lahjapaketit kuusen alla. Se on juhla, joka kutsuu meidät pysähtymään ja muistuttamaan siitä, mikä on elämässä kaikkein arvokkainta: rakkaus, välittäminen ja yhteenkuuluvuus. Antamisen ilo ja läheisyyden lämpö ovat joulun todellinen sydän. Tuntuivatko ensimmäiset lauseet sinusta kliseiltä ja lopetat lukemisen tähän? Älä lopeta, sillä kerron sinulle kohtaamisista, jotka saivat minut jälleen uskomaan joulun erityisyyteen. Minä helsinkiläinen diakoni sain olla ottamassa vastaan ihmisten rakkautta ja huolenpitoa Malminkartanon Tuikkii- tapahtumassa sekä Kauppakeskus Kaaren Auta perhettä auta lasta- hyväntekeväisyys tempauksessa.

Diakoni ja Joulupukki

Malminkartanolaiset ovat muutaman vuoden ajan suunnitelleet ja itse toteuttaneet alueelleen omannäköistä talvi tapahtumaa. Tapahtuman ideana oli, että se toisi valoa ja iloa asukkaille riippumatta kenenkään lähtökohdista. Muutama vuosi sitten aloitettiin siitä, että houkuteltiin ihmisiä laittamaan ikkunoihin, parvekkeille ja pihoille kausivaloja. Sen jälkeen tulivat mukaan paikalliset toimijat sekä palveluiden tarjoajat. Kirkko on ollut menossa mukana järjestäen kirjastolla Kauneimmat joululaulut tilaisuuden, joka on vetänyt ihmiset yhteislauluhetkeen magneetin tavoin. Me olemme kansaa, joka rakastaa laulaa yhdessä! Lisäksi olemme mainostaneet oman kappelimme Jouluikkunaa; tule katsomaan Seimeä.

Oli ihana nähdä ihmisten: lasten ja aikuisten kulkevan asema-aukion ja asukastalon väliä sankoin joukoin. Tunnelma oli kuin eurooppalaisella joulutorilla. Kohtasin jalkautuneena ihmisvilinässä lapsiperheitä, pariskuntia, ystäväporukoita ja sinut Joulupukin. Lähestyin Joulupukkia ja kysyin: ”Saanko antaa sinulle heijastimen? Joulupukki kysyi:” Mitä siinä sydämen muotoisessa heijastimessa lukee?” Siinä luki teksti: Suurin niistä on rakkaus” Otin heijastimen koristani ja asettelin sen pukin pukuun. Siinä me juttelimme rakkauden merkityksestä jouluna ja muutenkin elämässä. Me kaksi ”antamisen ja rakkauden ammattilaista” saimme myös kokea kohtaamisessa inhimillistä yhteenkuuluvuutta. Toivottelimme toisillemme hyvää ja turvallista joulua. Joulupukki jatkoi lahjapussien jakoa ja minä jaoin korillisen heijastimia. Heijastimen teksti sopii meille kaikille ja suojaa meitä pimeässä.

Diakonit ja LC Helsinki/ Timantit

Tähän alkuun haluan heti tuoda esille, ettei diakonit ja diakoniatyö ole ainoa hyväntekijä kaupungissamme. Jos nimeän muutamia tahoja, niin kompastun siihen ansaan, että joku jää mainitsematta. Siksi nostankin esille sellaisen tahon, joka viisi vuotta sitten otti meihin yhteyttä kysyen ” Voimmeko kerätä erilaisia tavaroita teidän alueenne ihmisille joulun alla?” Vastasimme koronan keskeltä ”Voitte!” Siitä lähti yhteistyömme Timanttien kanssa. Taustalle kerron, että paikallisella tasolla tällaiseen tapahtumaan tarvitaan kauppa, meidän tapauksessamme Kaari. Tarvitaan myös tilat, mihin kerätyt ostokset saadaan keräyksen jälkeen varastoitua. Tämän jälkeen alkaa tavaroiden pakkaaminen ja yhteydenotot noutoajoista. Että tämä hyväntekemisen ketju toimisi saumattomasti, siihen tarvitaan mm. yhteistyötaitoja, ystävällisyyttä, rehellisyyttä, kekseliäisyyttä ja paljon rakkautta. Se on vasta alkua koko hyväntekemisen ketjussa, kun diakoni kohtaa ihmisen. Kohtaamisen jälkeen kirjataan ylös, että muistetaan tarpeet. Tarpeiden kartoituksesta seuraa tieto ja alamme etsimään apua tilanteeseen.  Kun kaikki on kirjoissa ja kansissa- sanonnan mukaisesti, alkaa mainostus eri kanavien kautta: ” Lahjoita kauttamme alueemme asukkaille” Tänä vuonna saimme Timanttien keräämänä koottua 50 kassillista ruokaa, kolme kassillista hygieniatuotteita, kymmenittäin leluja sekä lastenvaatteita. Voitte vain arvailla, millaisen ilon kokee tämän kassillisen saaja?

Antamisen ilo ja sen vaikutus

Kun annamme toisille, emme pelkästään tee heitä onnellisiksi – myös me itse saamme kokea iloa. Antaminen vapauttaa aivoissa mielihyvähormoneja, jotka kohottavat mielialaa ja tuovat onnellisuuden tunteen. Tämä tunne ei synny pelkästään lahjojen kautta, vaan se voi olla yhtä voimakas, kun annamme aikaamme, huomiotamme tai apuamme.

Ehkä kaikkein merkityksellisintä on antaminen, joka ei vaadi vastapalvelusta. Se voi olla hymy tuntemattomalle, ystävällinen sana kaupan kassalle tai lämmittävä lahjoitus heille, joilla ei ole mahdollisuutta viettää joulua yltäkylläisyydessä.

Antaminen voi muuttaa paitsi saajan, myös antajan elämää. Se vahvistaa ihmissuhteita, luo yhteisöllisyyttä ja muistuttaa siitä, kuinka pieni ele voi tehdä suuren vaikutuksen.

Ehkä tärkein asia on muistaa, että antaminen ei ole vain joulun asia – se voi olla osa jokapäiväistä elämäämme. Kun jaamme hyvää toisille, maailma muuttuu vähän valoisammaksi paikaksi, yksi teko kerrallaan.

Tänä jouluna kysy itseltäsi: mitä sellaista voisin antaa, joka tekee toisen elämästä paremman? Ehkä vastaus löytyy lähempää kuin arvaatkaan.

Hyvää joulua! 🌟

 

Haluatko lisää? Tilaa tieto uusista artikkeleista sähköpostiisi!


Haluatko lisää? Tilaa tieto uusista artikkeleista sähköpostiisi!

Sinua saattaisi kiinnostaa myös...

  • Itä-Helsinki – Suomen paras paikka kasvattaa lapset

    Jaa myös muille: 103 Jakoa Lisää Muutin perheeni kanssa Itä-Helsinkiin kahdeksan vuotta sitten. Olin saanut Vartiokylän seurakunnasta töitä ja halusin lyhentää työmatkaani. Ei muutto nyt aivan uskonhyppy ollut, mutta jonkinlainen askel tuntemattomaan. Olimme puolisoni kanssa asuneet opiskeluaikana Helsingin keskustassa ja sitten valmistumisen jälkeen kuusi vuotta Espoossa. Itä-Helsinki oli lähinnä tuntematonta ja tutkimatonta seutua, johon uutisvirta…

  • Sairastuminen pelastaa nolosta tilanteesta

    Jaa myös muille: 172 Jakoa Lisää Diakonian asiakkaiden tilanteet ovat entistä kiperämpiä tukien vähenemisen, Kelan käsittelyruuhkien ja työpaikkojen saamisen hankaluuden takia. Joululomalta palatessani minulle tuli monta kiireellistä puhelua henkilöiltä, jotka eivät olleet syöneet moneen päivään. Kyse ei ollut siitä, että jouluun olisi käytetty liikaa rahaa, vaan siitä, ettei Kela ollut maksanut tukia totutussa tahdissa. Ruuhkaa…

  • Helsinki-avusta päivää!

    Jaa myös muille: 373 Jakoa Lisää Viime viikko vierähti luurit päässä. Välillä tuntui, ettei oma Helsinki-avun soittoryhmäni lopu koskaan, vaikka meitä oli kaksi tai välillä viisikin sitä lyhentämässä. Tilastot tulivat todellisiksi – elämme mummojen ja pappojen maassa.    En oikein tiedä, mitä odotin etukäteen. Ehkä enemmän tarvitsevia ihmisiä? Päällimmäiseksi jäi onneksi tunne, että suurimmalla osalla yli kahdeksankymppisistä ei ole mitään hätää. Niin monta kertaa saan kuulla, että ”poika”, ”tytär”, ”lapset ” ”lapsenlapset”,…

  • Kun ärsyttää, kysy itseltäsi; mitä kaipaan? Mitä tarvitsen?

    Jaa myös muille: 73 Jakoa Lisää Diakoniatoimistolla voit puhua monipuolisesti elämästä ja läheisistä ihmissuhteista. Tässä kirjoituksessa kurkistetaan pintaa syvemmälle reaktioihimme ja tuntemuksiimme. Koska emme aina toimi loogisesti, on ihmismielen syövereissä aina tilaa yllätyksille.  Oletko huomannut olevasi usein ärtynyt? Ärsyttääkö ihmisten luonteenpiirteet tai heidän olemuksensa? Paheksutko usein muita? Mielemme heijastaa herkästi kanssaihmiseen piirteitä, joita emme hyväksy…

  • Pienet teot, suuret merkitykset

    Jaa myös muille: 39 Jakoa Lisää Tapulin diakonian vapaaehtoiset ovat seuranneet kuntoni rapautumista myötätuntoisesti ja lempeän ystävällisesti. Tammikuussa selvisi lopullisesti, että lonkkaluuni oli tehnyt tehtävänsä ja varaosa oli tarpeen. Jäin pois monista tehtävistä, koska kävin laboratoriossa, röntgenissä, hammaslääkärissä, leikkauksen valmisteluissa, apuvälinelainaamossa, apteekissa ja monissa muissa huolto- ja kodin varustelutehtävissä. Kaikki voimat olivat käytössä muuhun, kuin…

  • Muurit välillämme

    Jaa myös muille: 39 Jakoa Lisää Seuraavan tekstin on kirjoittanut Vuosaaren seurakunnan vs. diakoniatyöntekijä Mari Munne-Kärkelä. Mari on meillä vuorotteluvapaan sijaisena 23.9.2015 asti. Kiitos Mari tekstistäsi! _______________________________________________________________________ ”Maailma on muureja täynnä”, kirjoitti Helsingin Sanomat 23.7.2015. Uutinen kertoi aitojen ja muurien rakentamisen lisääntyneen maailmassa. 2000-luvulla valtiot ovat rakentaneet fyysisiä esteitä rajojensa suojaksi pelätessään terrorismia ja hallitsemattomia…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.