diakoniatyöntekijä

  • Millaiset kivut näkyvät sinun iholtasi?

    Jalkauduimme Paavalinkirkon Varustamolta lähialueiden puistoihin ja kaduille kesäperjantaiden aikana yksitoista kertaa. Jalkautumassa oli diakoniatyöntekijöitä, yksi vapaaehtoinen ja välillä suntio, toimistosihteeri tai asukasohjaaja. Kuljimme kahvi- ja mehusäiliöt selissä ja pullakori käsivarrella keikkuen. Monissa vakipaikoissa osattiin ensimmäisten käyntien jälkeen jo odottaa ”Ghost Busters -joukkoja”, jollaiseksi meidät kahvi- ja mehurepun hopeisen värin sekä niiden ulkonevan kaatoletkun takia nimettiin….

  • Entä jos auttaja uupuu?

    Eilen vietettiin diakonian viran päivää. Päivämäärä on valikoitunut Suomen ensimmäisen koulutetun diakonissan, Matilda Hoffmanin virkaan vihkimispäivän 1.9.1872 mukaan. Suomen evankelis-luterilainen kirkko kehottaa tuona juhlapäivänä tuomaan esille diakonian viran lisäksi vihkimysvirkaa ja vihkimyksen merkitystä kirkolle. Virkaan vihkiminen ei ole mikä tahansa seremonia, vaan sitä varten tarvitaan ammattikorkeakoulussa suoritettu tutkinto, piispalta saatu päätös ja suurimmalle osalle myös…

  • Diakoniatyö elää ajassa – osaaminen, verkostot ja jatkuva oppiminen työn ytimenä

    Tiesitkö, että kotiseurakuntasi diakonit osallistuvat säännöllisesti omaa ammattialaansa koskeviin koulutuksiin? Kyllä vain, diakoniatyö ei ole pelkkää sydäntä ja käsiä, vaan myös muistiinpanoja, ajoittaisia Teams-koulutuksia ja osallistumista erilaisiin verkostoihin. Nykyaikana diakoni ei voi tehdä työtään laadukkaasti ilman, että hän aktiivisesti päivittää osaamistaan. Siihen tarvitaan koulutuksia, yhteistyötä ja verkostoja. Ja välillä myös sitä kuuluisaa ”kaverille kilauttamista”. Ei…

  • Toivosta ja toivottomuudesta

    Vuoden lopulla tulee kuluneeksi 17 vuotta sote-aloille töihin siirtymisestä. En muista, koska olisin ollut niin toivoton tulevaisuuden suhteen kuin nyt. Näihin työvuosiin mahtuu monenlaista. Vuosien 2008–2009 taloudellinen taantuma, 2016 maahanmuuttoaalto, 2020 alkanut koronapandemia ja 2022 alkanut sota Ukrainassa. Kaikilla näistä on ollut seurauksia, jotka ovat on näkyneet diakoniavastaanotoilla. Talouden romahtaminen, avutta jääminen, sopeutumisvaikeus, oma tai…

  • Mitä sinulta vaadittiin viimeksi, jotta sait rahaa tilillesi?

    Keskustelin viime viikolla kollegani kanssa asunnottomista ihmisistä ja hän kertoi pohtineensa, miten moni ihminen joutuu selvittämään liudan erilaisia ja eri asteisia vaatimuksia ennen kuin tilille kilahtaa rahaa. Se jäi pohdituttamaan myös minua ja pyysin luvan käyttää hänen ajatustaan kirjoitukseni pohjana. Näin työssäkäyvänä rahavaatimukset liittyvät siihen, että tulee työpaikalle sovittuun aikaan ja tekee sovitut työt parhaan…