Helsinki-avusta päivää!
Viime viikko vierähti luurit päässä. Välillä tuntui, ettei oma Helsinki-avun soittoryhmäni lopu koskaan, vaikka meitä oli kaksi tai välillä viisikin sitä lyhentämässä. Tilastot tulivat todellisiksi – elämme mummojen ja pappojen maassa. En oikein tiedä, mitä odotin etukäteen. Ehkä enemmän tarvitsevia ihmisiä? Päällimmäiseksi jäi onneksi tunne, että suurimmalla osalla yli kahdeksankymppisistä ei ole mitään hätää. Niin monta kertaa saan kuulla, että ”poika”, ”tytär”, ”lapset ” ”lapsenlapset”, ”veljentyttäret”, ”naapurit” auttavat. Kyllä omista pidetään huolta, jos…