Tukityöllistäminen osana diakoniatyötä

Useissa seurakunnissa ja seurakuntayhtymissä on tälläkin hetkellä töissä henkilöitä, jotka ovat löytäneet tehtäviinsä erilaisia tukityöllistämisen polkuja pitkin. On kuntouttavaa työtoimintaa, työkokeiluja, kieliharjoitteluja sekä palkkatukityötä. Yhteistä kaikille heille on työsuhteen määräaikaisuus, koska sitä määrittää usein jokin muualta käsin myönnetty taloudellinen tuki, työvoimapoliittinen mittari tai opintojen kesto.

Toinen yhteinen asia heille on mitä moninaisemmat elämänhistoriat ja -kokemukset. Työhistoria on usein repaleinen: kenties pidempi työsuhde uran alussa, yllättävä työttömyys, lukuisia pätkätöitä, eri alojen kokeiluja, sairastumisia, lisää pätkätöitä, lisää työttömyyttä.

Kolmas heitä yhdistävä asia on ajatus siitä, että jokainen ansaitsee tulla nähdyksi, kohdatuksi ja kuulluksi työpaikalla omana itsenään, juuri sellaisena kuin on. Kokemukseni mukaan moni tukityöllistetty on kulkenut monenlaisten mankeleiden läpi, jotka ovat koetelleet sekä fyysistä että henkistä kestävyyttä. Palveluiden saatavuus on usein heikkoa ja ihmistä pompotellaan luukulta toiselle; milloin sosiaali- ja terveyspalveluiden, milloin työllisyyspalveluiden saamisen toivossa. Työpaikan ei enää pitäisi olla yksi lisämankeli, jonka läpi mennään hampaat irvessä vain siksi, jotta päivän päätteeksi saisi rahaa.

Olen saanut työhistoriani aikana ilon kohdata monen ikäisiä tukityöllistettyjä. Siinä missä byrokratia talon ulkopuolella on ollut jäykkää ja rajoittavaa, on diakoniatyössä ollut mahdollisuus kohdata ihminen ihmisenä ja todeta, että jos tänään ei onnistu, yritämme huomenna uudestaan. Jokainen ansaitsee mahdollisuuden yrittää, myös toistuvien kömmähdysten jälkeen. Jos virheet ja ihmisen kokoinen elämä ei mahdu diakonian äärelle, niin mihin sitten? Hyväksyvä katse luo perustan ihmistä arvostavalle kohtaamiselle.

Tukityöllistettyjen polkujen seuraaminen on yksi diakoniatyön palkitsevimmista tehtävistä. Ihminen, joka tulee taloon arkana, oman äänensä ja ilonsa kadottaneensa, voi työn kautta löytää itsensä, tunnistaa omat vahvuutensa ja saada uuden suunnan elämään hyvinkin lyhyessä ajassa, kun oikeanlaista tukea on tarjolla.

Osa tukityöllistetyistä haluaa takaisin palkkatöihin, osa pohtii opintoja ja alanvaihtoa, ja osa ei tiedä, mihin omat voimat riittävät. Joskus toteamme yhdessä, ettei työelämä ole realistinen tavoite ja sen sijaan keskitymme siihen, miten elämästä saa sillä hetkellä mielekästä ja elämisen arvoista muilla keinoilla. Sillä olipa työtä tai ei, ihmisen arvo ei koskaan riipu asemasta tai suorituksista. Jokainen on arvokas juuri sellaisen kuin on.