Naisen kasvot, tummat hiukset ja oranssi pusero

Työtön, et ole turhake!

Työttömyys jatkaa kasvuaan. Nyt ei kaunistella: työnhaku on tällä hetkellä kamalaa hommaa. Työnhakijoita on paljon ja uuden työn nappaaminen on vaikeaa. Töitä ei välttämättä löydy nopeassa aikataulussa ja samaan aikaan elämä on kallista. Yhtälö aiheuttaa vilunväristyksiä ja sydämen tykytyksiä.

Myös ympäröivä yhteiskunta tuntuu unohtaneen työttömien ahdingon. Työssä käyvät eivät välttämättä ymmärrä työttömien kokemusmaailmaa ja pitkittyneen työttömyyden aiheuttamaa kokonaisvaltaista lamaannusta.

Työttömyystilanne ei ole työttömien omaa syytä. Maailmantilanne, työelämän rakenteelliset muutokset ja yhteiskunnan säästötoimenpiteet lisäävät epävakautta työrintamilla.

Työelämä ei ole koko elämä

Suomalaisessa kulttuurissa työntekemiselle annetaan valtavasti merkityksiä. Samalla korostetaan ajatusta, jossa oma arvo täytyisi jollakin tavalla ansaita työntekemisen kautta .

Eräs työnhakija kertoi hiljattain, että hän tuntee itsensä täysin epäonnistuneeksi ihmiseksi. Voi kuinka väärässä hän olikaan!

Ihmiset vauvasta vaariin pelkäävät hyljätyksi tulemista, jolta myös työelämän ulkopuolelle jääminen voi tuntua. Työtön voi tuntea voimakasta osattomuuden ja yksinjäämisen pelkoa, ja oloa voi olla vaikea sietää. Muistathan tämän näkökohdan kohdatessasi työttömän. Työttömyyden aikana koettu hyvyys ja sosiaaliset kontaktit kannattelevat läpi ankaran ajan.

Kuka tahansa voi kompastua, mennä rikki, joutua tuntemattoman armoille tai joutua työttömäksi. Työttömyys ei tee ihmisestä epäonnistunutta tai muita huonompaa yksilöä.

Kohti omia toiveita ja kehittymistä

Elämä eletään kokonaisuutena, johon mahtuu monenlaisia kausia. Työttömyys on yksi kausi muiden kausien joukossa.

Menetetty työtilaisuus tai työttömyys pakottavat pysähtymään omien arvojen ja toiveiden äärelle. Samalla avautuu mahdollisuus arvioida omia ammatillisia näkymiä ja tavoitteita uudelleen.

Ei ole tavatonta sekään, että työttömyyden aikana löytyy uusi urasuunta, opinnot, harrastus, ystävyys tai unelma. Työttömyyden aikana voi myös oivaltaa jotain menneistä työkokemuksista ja aloittaa toipumisen kohti uusia työseikkailuja.

Kun työttömyys, näköalattomuus tai urajumi iskevät, voisit pohtia esimerkiksi näitä kysymyksiä: Mitä elämänsisältöjä haluaisit vaalia juuri nyt? Mitkä asiat tekevät sinulle hyvää? Millaisia arvoja haluat työelämältä ja toteutuivatko ne jo eletyssä työelämässäsi? Mitkä ajatukset tuovat levollisuutta ja mitkä levottomuutta mieleesi, ja mitä ne ajatukset voisivat kertoa sinulle tärkeistä asioista?

Uusien pohdintojen kautta omat työelämäarvot kirkastuvat, keskeinen työmotivaatio vahvistuu ja navigointi eteenpäin helpottuu. Se jos mikä on todellista kasvua ja menestystä!

Turvallisin mielin eteenpäin

Läheisillä on suuri rooli työttömän hyvinvoinnin tukemisessa. Turhien neuvomisten sijaan työelämässä olevat voisivat tukea työtöntä kyselemällä kuulumisia, kuuntelemalla, tukemalla työnhaussa ja tarjoamalla esimerkiksi lounaan ja olkapäätä.

Työttömyys voi aiheuttaa epävarmuuden tunteita, joita ei tarvitse säikähtää. Ne kuuluvat luonnollisena osana työntekijän itsereflektioon ja hälvenevät ajan kuluessa.

Työttömyys päättyy ennemmin tai myöhemmin. Vaikka työttömyys ei lopulta toisi mukanaan mullistavia asioita, voisiko työttömyyden aikana kuitenkin ymmärtää elämästä jotakin uutta ja voisiko työelämään aikanaan palata itselle armollisempi, toisiin aiempaa empaattisemmin suhtautuva, ja elämää monipuolisemmin ymmärtävä yksilö?

Voimia ja menestystä työnhakuun

Työnhaussa vuorottelevat toivo ja epätoivo. Työnhaku on raskas ajanjakso, joka mittaa työnhakijan pitkäjänteisyyttä, resilienssiä ja sinnikkyyttä. Koska se voi olla pitkä jakso, on hyvä opetella tunnistamaan, mikä on tarpeeksi ja riittävää. Ota apua vastaan ja pyydä työllisyysasiantuntijoilta vinkkejä työnhakusi tueksi.

Maksutonta keskusteluapua saat esimerkiksi oman seurakuntasi diakoniatyöstä, jossa voidaan vahvistaa voimavarojasi ja muutoksensietokykyäsi.

Muistathan myös lorvia, sillä keho ja mieli kaipaavat hellittämisen hetkiä.

Ja lopuksi: Usko, toivo ja elä. Selviät kyllä.

Siunattua työnhakua!

Niina Marjanen

Työelämään opintotauolta palaileva diakoniatyön opiskelija ja YTM

Haluatko lisää? Tilaa tieto uusista artikkeleista sähköpostiisi!


Haluatko lisää? Tilaa tieto uusista artikkeleista sähköpostiisi!

Sinua saattaisi kiinnostaa myös...

  • Narsissi vai narsisti?

    Jaa myös muille: 61 Jakoa Lisää Kävelytin iäkästä äitiäni hoivakodin pihamaalla. Siellä oli viljelylaatikoita, jonne oli tökätty merkkejä, mistä mikäkin kukka tai kasvi on nousemassa pintaan. Kun katsoin tarkemmin, niin yhdessä merkissä luki narsisti. Sisäinen pilkunviilaajani alkoi hekottaa. Yhden kirjaimen ero on joskus aika merkittävä. Narsissi tai narsisti, samapa tuo! Sitten huomasin kysyväni itseltäni, että…

  • Työkesä ei ole menetetty kesä

    Jaa myös muille: 285 Jakoa Lisää Mistä löytää päivien kimallusta kesä-heinäkuuhun, silloin kun joutuu työskentelemään keskellä kauneinta suvea? Onko kesäpelit pelattu ja mitään tehtävissä kesän 2024 osalta? Älä huoli, paljonkin!   Kun työsuhde vaihtuu, tai kun loma syystä tai toisesta estyy, voi kesämotivaatio laahata nollissa. Mielikin, jos ei nyt aivan mustu, vihertyy kateudesta, kun ystävät…

  • Maadoittumista arjen keskellä

    Jaa myös muille: 285 Jakoa Lisää Totta! Mikään ei ”maadota” niin täydellisesti kuin hetki vakavasti sairaan rinnalla. Kulunut kesä on ollut yksi elämäni rikkaimmista ajoista. Olen saanut jakaa sen saattohoidon vapaaehtoistehtävien merkeissä toimivien kanssa. Kuunnella, miten hämmästyttävän nopeasti yhteys vakavasti sairaan kanssa on syntynyt ja muita ajatuksista, joita vapaaehtoistehtävän äärellä on saattajissa syntynyt. Tuore tapa…

  • Tositoimiin paremman maailman puolesta!

    Jaa myös muille: 152 Jakoa Lisää Haluan, että seurakunnan vapaaehtoiset kokevat: ”Meitä on paljon ja siinä on voimaa!” Tämän toiveen esitin jo kolme vuotta sitten, kun olin hiljattain aloittanut Mikaelin seurakunnan vapaaehtoistoiminnan koordinaattorina. Näen sen toteutuvan monissa vapaaehtoisporukoissa ja paljon on tehty sen hyväksi, että ihmisten osallisuus ja vastuunkanto seurakunnissa vahvistuu. Vapaaehtoistoiminta kirkossa on keskeinen…

  • Parisuhde vai pari suhdetta?

    Jaa myös muille: 29 Jakoa Lisää Olen työssäni kohdannut ihmisiä, joiden parisuhde on syystä tai toisesta muuttunut paratiisista helvetiksi. Joskus mustelmaisia poskia on yritetty peitellä meikillä, joskus syytetään klassista kaapinovea tai muuta itseaiheutettua tapaturmaa. Joskus rakkaan sanat ovat lyöneet itsetunnon niin rikki, että sirpaleita ei jaksa enää kerätä. Kuka nyt haluaisi kertoa, että rakkaan hyväily…

  • Pimeät huoneet

    Jaa myös muille: 134 Jakoa Lisää Pelkäsin pienenä pimeää. Pelkäsin mörköä, joka asuu sängyn alla. Isoveli katsoi elokuvan Tappajahai. Minua kiellettiin katsomasta, mutta halusin näyttää rohkeuteni veljelleni ja katsoin elokuvan kielloista huolimatta. Yöllä tuolin päällä ollut vaatemytty muuttui haiksi. Piti sytyttää ja sammuttaa valot monta kertaa, jotta sain varmuuden siitä, ettei se ollut hai. En…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.