kuvassa lasi johon on muodostunut jääkiteitä

Kääntyykö Suomen suunta vielä ylöspäin?

Helsingin seurakuntayhtymän diakoniatyön toimipisteissä teetettiin asiakkailla osallisuus- ja asiakaspalaute kysely sekä vuonna 2024 että keväällä 2025. Oma työyksikköni eli Hermannin Diakoniatalon Varustamo oli osa näitä kyselyitä muiden ohessa. Hermanni palvelee erityisesti asunnottomia ja SPR:n Mosaiikki -toimipisteen kautta myös paperittomia henkilöitä. Vierailijoina käy silti kaikenlaisia ihmisiä sekä Helsingistä että naapurikunnista. Hermannin vastaajakunnassa oli eniten 45–64-vuotiaita ihmisiä….

Luonto hoitaa ja hoivaa

Luonto hoitaa ja hoivaa

”Jo joutui armas aika ja suvi suloinen. Kauniisti joka paikkaa koristaa kukkanen. Nyt siunaustaan suopi taas lämpö auringon, se luonnon uudeks luopi ja kutsuu elohon.” Perinteisesti luonto merkitsee suomalaisille paljon. Yhteiskunnan muutokset, erityisesti kaupungistuminen,  ovat kuitenkin heikentäneet luontoyhteyttämme. Vaikka itse olen maalta kotoisin ja asunut vain muutaman vuoden Helsingissä, koen että kaupungissamme luonto on läsnä ja hyvinkin…

Mikä on välttämätöntä?

Mikä on välttämätöntä?

Mikä on välttämätöntä? Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta tukee ihmistä monin tavoin, jotta kaikilla olisi mahdollisimman tasa-arvoiset lähtökohdat ja mahdollisuudet elämässään taustasta ja tulotasosta riippumatta. Esimerkiksi perusterveydenhuolto ja peruskoulu ovat kaikkien saatavilla. Kelan sivuilla todetaan, että ”Perustoimeentulotukea voi saada henkilö tai perhe, jonka tulot ja varat eivät riitä välttämättömiin jokapäiväisiin menoihin.” Olen työni puolesta tutustunut kotimaanapu.fi-palveluun, jonka kautta…