Diakonia – tunteiden lastauslaituri Me diakoniatyöntekijät emme ota vastaan vain kohtaamiemme ihmisten tiliotteita ja kuvauksia omista tilanteistaan. Meidän tehtävämme on myös ottaa vastaan jokainen tunne, joka ihmisellä on kulloinkin kannettavanaan. Huoli, kun rahat eivät meinaa riittää. Kiukku, kun asiat eivät etene. Suru, kun itselle tärkeä ihminen on poissa. Se, että jaksaa ja osaa kantaa toisen…
”Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus.” Niin tuttuja sanoja Raamatusta, kaikista lapsuuden jouluista, kun ei juuri mitään ymmärtänyt, mutta odotti joulua. Käsi siskon kädessä kirkon penkissä, hartaus radiosta, tai sanat koulun kuusijuhlassa. Kansa näkee suuren valon. Pimeyden keskelle tulee valo. Jotain pahaa väistyy, jotain kaunista ja…
Toivo pitää meidät kulkemassa -myös epävarmojen ja uusien elämäntilanteiden keskellä.Kuluneen talven aikana on arabiankielisten kristittyjen yhteisössä koettu paljon toivottomankin tuntuista surua. Moni yhteisön jäsenistä on menettänyt kotimaassa asuvia rakkaitaan koronalle. Sodan keskellä elävissä maissa ei haastavan erityistason sairaanhoitoa olekaan välttämättä saatavilla, tai sitten se maksaa kuukauden palkan verran vuorokaudessa. Jos kuolema on johtunut koronasta niin…
Pelkäsin pienenä pimeää. Pelkäsin mörköä, joka asuu sängyn alla. Isoveli katsoi elokuvan Tappajahai. Minua kiellettiin katsomasta, mutta halusin näyttää rohkeuteni veljelleni ja katsoin elokuvan kielloista huolimatta. Yöllä tuolin päällä ollut vaatemytty muuttui haiksi. Piti sytyttää ja sammuttaa valot monta kertaa, jotta sain varmuuden siitä, ettei se ollut hai. En rohjennut sanoa tästä äidille ja isälle….
Olohuoneemme on täynnä aikuisia. Mitä tummemmaksi ilta syvenee, sitä hiljemmin ja matalammalla äänellä he puhuvat. Näen vakavia kasvoja, kostuneita silmiä, surullisia ja myötätuntoisia hymyjä. Joku tapailee kitaraa, miesten ja naisten äänet yhtyvät koruttomaksi lauluksi. Kitara laitetaan sivuun, kädet ristiin. Silloin kiipeän isäni syliin ja kuuntelen. Isän ääni on syvä ja hyvä, lempeä. Kun isä lopettaa…
Valmistun toukokuussa 2017 sosionomi (AMK) –diakoniksi Diak-ammattikorkeakoulusta. Ryhdyin hetkeksi unelmoimaan, millaisessa työssä tulevaisuudessa toivoisin työskenteleväni. Tässä päivästä tulee hyvä. Metro on täynnä töihin kiiruhtavia. Olen onnekas ja yksi heistä. Saan tehdä unelmieni työtä. Viedä toivon, armon ja elämän merkityksellisyyden viestiä. Voiko olla mitään hienompaa? Metro saavuttaa määränpääni ja suuntaan Hyvinvointitaloon. Tänä aamuna kohtaan jo tutuksi tulleita…