Pimeät huoneet

Pelkäsin pienenä pimeää. Pelkäsin mörköä, joka asuu sängyn alla. Isoveli katsoi elokuvan Tappajahai. Minua kiellettiin katsomasta, mutta halusin näyttää rohkeuteni veljelleni ja katsoin elokuvan kielloista huolimatta. Yöllä tuolin päällä ollut vaatemytty muuttui haiksi. Piti sytyttää ja sammuttaa valot monta kertaa, jotta sain varmuuden siitä, ettei se ollut hai. En rohjennut sanoa tästä äidille ja isälle….

Minun kirkkoni on toivon kirkko

Olohuoneemme on täynnä aikuisia. Mitä tummemmaksi ilta syvenee, sitä hiljemmin ja matalammalla äänellä he puhuvat. Näen vakavia kasvoja, kostuneita silmiä, surullisia ja myötätuntoisia hymyjä. Joku tapailee kitaraa, miesten ja naisten äänet yhtyvät koruttomaksi lauluksi. Kitara laitetaan sivuun, kädet ristiin. Silloin kiipeän isäni syliin ja kuuntelen. Isän ääni on syvä ja hyvä, lempeä. Kun isä lopettaa…

Unelmieni diakoniatyötä

Valmistun toukokuussa 2017 sosionomi (AMK) –diakoniksi Diak-ammattikorkeakoulusta. Ryhdyin hetkeksi unelmoimaan, millaisessa työssä tulevaisuudessa toivoisin työskenteleväni. Tässä päivästä tulee hyvä. Metro on täynnä töihin kiiruhtavia. Olen onnekas ja yksi heistä. Saan tehdä unelmieni työtä. Viedä toivon, armon ja elämän merkityksellisyyden viestiä. Voiko olla mitään hienompaa? Metro saavuttaa määränpääni ja suuntaan Hyvinvointitaloon. Tänä aamuna kohtaan jo tutuksi tulleita…