Kelpoisuusvaatimuksena empatia

Diakonia – tunteiden lastauslaituri

Me diakoniatyöntekijät emme ota vastaan vain kohtaamiemme ihmisten tiliotteita ja kuvauksia omista tilanteistaan. Meidän tehtävämme on myös ottaa vastaan jokainen tunne, joka ihmisellä on kulloinkin kannettavanaan. Huoli, kun rahat eivät meinaa riittää. Kiukku, kun asiat eivät etene. Suru, kun itselle tärkeä ihminen on poissa.  

Se, että jaksaa ja osaa kantaa toisen ihmisen tunteet, on ammattimaisen diakoniatyön ydintä. Ammattimaisella tarkoitan tässä työtä, jota tekevät koulutetut ja virkaan vihityt diakonian asiantuntijat. Vuorovaikutusosaamiseen kiinnitetään erityistä huomiota jo diakoniakoulutukseen hakeutumisvaiheessa. Voisi melkein sanoa, että yksi diakoniatyön kelpoisuusvaatimus on empatia. 

Tämä ei tarkoita sitä, että oma ihmisyys pitäisi haudata tai kääntää pois päältä. Päinvastoin. Vuosirenkaiden lisääntyessä myös moni oma ammatillinen toimintatapa vahvistuu. Olen itse vasta aivan viime aikoina antanut itselleni luvan tuntea ja ihmetellä näkyvästi kohtaamieni ihmisten kanssa – silloin kun sille on sosiaalinen tilaus. Se, että olen uskaltanut näyttää oman haavoittuvaisuuteni, on tehnyt työnteostani hedelmällisempää, ja luottamussuhteen rakentamisesta helpompaa. 

Tärkeintä on, että epämääräisen möykyn saa ulos

Koska olen ratkaisukeskeinen hätähousu, minulle iso opetus on ollut se, että ihmiset eivät aina tarvitse konkreettisia ratkaisuja pulmiinsa, ainakaan heti aluksi. Tärkeintä on ensin saada pullauttaa epämääräinen asia- ja tunnemöykky ulos, ja sitten saada sille validaatio. Joskus ihmiset pyytävät anteeksi, että purkavat kuormansa minulle. Se on minulle merkki siitä, että heillä ei ole ehkä ollut paikkaa, mihin jättää asiansa turvallisin mielin. “Kuulostaa tosi raskaalta” onkin lause, jolla voi avata monta ovea.  

Välillä tämä kaikki on tosi raskasta. Varsinkin kun joinain päivinä haluaisi itse heittäytyä täysin kannettavaksi. Silloin minulla on tapana sytyttää diakoniatoimistossa pari kynttilää ja heittää hetkeksi pötkölleni sohvalle hämärässä huoneessa. Hengitän syvään muutaman kerran ja huokaan puoliääneen, että kyllä tämä tästä. Usein riittää, että oma tunne saa jäädä leijumaan irrallisena hiljaisuuteen, ikään kuin tarkasteltavaksi. Otan suklaakarkin. Joku kantaa minuakin. 

Haluatko lisää? Tilaa tieto uusista artikkeleista sähköpostiisi!

Latest posts by Amanda Hiekkataipale (see all)

Haluatko lisää? Tilaa tieto uusista artikkeleista sähköpostiisi!

Sinua saattaisi kiinnostaa myös...

  • Pala yhteistä matkaa

    Jaa myös muille: 11 Jakoa Lisää Puhelimeeni kilahtaa viesti. Lähettäjä on nuori ihminen, jolla on tilapäinen ruoka-avun tarve. Usein tilannetta kartoittaessa löytyy lisää huolenaiheita. Lähdemme yhdessä etsimään mahdollisia tukiverkostoja ja hyödynnämme saatavilla olevia palveluja. Kuljemme palan yhteistä matkaa, joskus muutaman askeleen, toisinaan pidemmän vaelluksen. Seurakunnan auttamistyö, diakonia, on pitkälti matkakumppanuutta. Kohtaamisissa unohtuu termi asiakas. Keskustelu soljuu…

  • Yrität sä jotain?

    Jaa myös muille: 23 Jakoa Lisää Sä oot tommonen hyvävoimasen olonen, hyvät hampaat ja kaikkee. Ja sit sulla on toi juttuki kaulassa. Yrität sä jotain? Näin minulle tokaistiin yhdessä kohtaamisessani taannoin. Olenkin jo edellisessä blogissani kertonut, että kohtaan usein soppatykin äärellä ohikulkijoita. Ollaan yleensä liikkeellä ainakin työparin ja muutaman vapaaehtoisen tarjoilija-roudarin kesken. Yleensä seurakunnan pikkubussi Dösällä. Porukkaa on aina liikkeellä hyvin ja…

  • SYKÄYS- valmennus antoi rohkeutta, oivalluksia ja uusia näkökulmia

    Jaa myös muille: Lisää Syksyllä 2025 toteutettu Sykäys-uravalmennusryhmässä oli yksitoista osallistujaa, mukana myös matkailualan työ- ja kieliharjoittelijoita. Valmennuksen tavoite oli, että jokaisen osallistujan oman työelämän kysymysten selkiytyminen, rohkeus ja toivo alkavat vähitellen vahvistua ohjausprosessin aikana. Tuomiokirkkoseurakunnan Matkailun työraiteet – ESR+ projekti mahdollisti uravalmennuksen palvelumuotoilun ja toteutuksen. Valmennusta ohjasimme me – työnohjaaja ja yrittäjä Pia Pihlaja sekä…

  • Mikä seurakunnassani on tärkeää?

    Jaa myös muille: 28 Jakoa Lisää ”Kirkko ei viestitä sanoja, vaan Jumalan rakastavaa todellisuutta, josta se todistaa sanoin ja teoin.”    Tapio Saraneva, teol.tri. Hesari uutisoi jokin aika sitten Helsingin seurakuntien joutuvan ankaralle, jopa ennennäkemättömälle säästökuurille. Verotulojen menetysten ja jäsenkadon takia Helsingin seurakunnat menettävät noin sadan miljoonan euron vuotuisista tuloistaan noin 15 miljoonaa. Säästökuurin kohteeksi artikkelissa oli mainittu mm. toimitilat. Jopa…

  • Torju harmaata aikataloutta – tuhlaa aikasi!

    Jaa myös muille: Lisää Lapsena yksi kiehtovimmista lukukokemuksistani oli Michael Enden Momo. Siinä pieneen kyläyhteisöön ilmestyi eräänä päivänä harmaa herra, laukku kädessään, tummanharmaa puku päällä ja sikaria poltellen. Heti kun sikari loppui, hän sytytti uuden. Yksi kerrallaan harmaa herra puhui kyläläiset säästämään aikaa: tekemään tehokkaammin töitä, viettämään vähemmän aikaa läheistensä kanssa, syömään nopeammin, tuottamaan enemmän,…

  • Diakonit vaaliuurnille

    Jaa myös muille: 34 Jakoa Lisää Marraskuun alussa Espoon hiippakunnassa äänestetään uudesta piispasta. Äänioikeutettujen joukko muodostuu niin, että puolet ovat pappeja ja lehtoreita ja puolet maallikoita, luottamushenkilöitä eri puolilta hiippakuntaa. Tarkastelen tässä kirjoituksessa lyhyesti kysymystä eri työntekijäryhmien äänioikeudesta piispanvaalissa seurakunnan työntekijän näkökulmasta. Piispaa pääsevät valitsemaan seurakunnan työntekijöistä käytännössä vain papit. Onko tämä oikein? Onko tämä…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.