Unelmien kirkko

Kehittämistyö, innovointi, trendit ja visio. Kuulostaako kirkolta? Ei minustakaan. Jostain syystä yksi Suomen suurimmista organisaatioista ja työllistäjistä, evankelis-luterilainen kirkko, ei ole osannut hypätä vauhdikkaasti etenevään tulevaisuusjunaan. Avauksia on kyllä ollut, ja joskus jopa pöhinääkin, mutta vaikutukset ovat jääneet maltillisiksi. Kirkko menettää jäseniä enemmän kuin saa, ja tämä on laittanut hälytyskellot soimaan niin taloustoimistossa kuin paikallisseurakunnissakin.

Mitä meidän pitäisi tehdä? Tässä pari konkreettista ehdotusta Helsingin vinkkelistä.

1.Mennään ulos. Helsinki on täynnä kahviloita, baareja, puistoja, ostareita ja istuskelupaikkoja, joissa tavata ihimisiä. Seurakuntien sadat työntekijät ovat kohtaamisen ammattilaisia. Tämä on aika helppoa matikkaa. En tarkoita, että seurakunnan työntekijöiden pitäisi alkaa päämäärättömästi vaeltaa pitkin Helsinkiä. Puoli tuntia, jopa varttikin, päivässä riittää siihen, että voi kohdata laadukkaasti yhden ihmisen omassa luonnollisessa ympäristössään.

2.Kysytään. ”Mitä sinä haluat minun tekevän sinulle?”, kysyi Jeesuskin aikoinaan. Jotta seurakunnat voivat palvella ihmisiään, täytyy tietää, mitä odotuksia palveluun kohdistuu. Seurakunnissa täytyy malttaa pysähtyä, kysyä, malttaa kuunnella vastauksia ja vasta sitten toimia. Yhteisöt eivät synny itsestään, eivätkä ihmiset tule kirkkoherranvirastoon kertomaan, mitä haluavat seurakunnasta. Ja sitten kun ihmiset kertovat, mitä he haluavat, tehdään. Toteutetaan toiveita, kokeillaan, ideoidaan yhdessä.

3. Osallistutaan. Helsinki ei ole iso kaupunki – täällä kunnanvaltuutetut ja paikalliset päätöksentekijät ovat helposti lähestyttäviä ja korruptiota on aika vähän. Jos kirkko haluaa olla relevantti keskustelija, sen täytyy myös vaatia päästä keskustelupöytiin ja vaalipaneeleihin – muidenkin kuin piispan ja kirkkoherrojen. Kirkolla on valtava määrä tietoa ihmisten arjesta ja juhlasta, ja tieto on valtaa.

4. Huudetaan. Lempilapseni. Mielenosoitukset, kannanotot, kampanjat ja yleinen mekkalointi niiden asioiden puolesta ja ihmisten kanssa, jotka pidetään hiljaisina. Peloton tarttuminen megafoniin, läsnäolo, vaatimukset. Kansalaisaktivismi. Joskus myös kansalaistottelemattomuus. Pöytien kaataminen. Maailmaa ei muuteta istumalla nurkassa.

5.Katsotaan peiliin. Onnistumiset ja epäonnistumiset tunnistetaan ja tunnustetaan, ja niistä viestitään avoimesti. Ollaan rehellisiä siitä, mitä osataan ja mitä ei, pyydetään apua niiltä jotka osaavat. Etsitään asiantuntijuutta organisaation sisältä ja annetaan sen näkyä työyhteisöissä. Tarkastellaan kriittisesti johtamis- ja työkulttuuria ja korjataan rikkinäinen.

Tulevaisuus ei ole jotain tuolla jossain. Se on vuoden päästä, huomenna, kymmenen minuutin päästä. Kyllä kirkkolaivakin voi kääntyä, jos tarpeeksi veivaa.

Kuvat: Pixabay