Ankkurit ylös ja kohti avioliiton satamaa (osa 2.)

Edellisessä osassa kirjoitin avioliiton esteettömyystodistuksen saamisen vaikeudesta, jos et ole solmimassa avioliittoa EU-kansalaisen kanssa, jolla on oleskelulupa Suomessa. Onnea avioliiton esteettömyystodistuksen saamisesta -jos olet jo näin pitkällä!

Loppu onkin sitten selkeää -ei muuta kuin järjestämään kirkkohäitä! Paitsi jos tuleva aviopuolisosi on ns. paperiton tai vailla Suomalaista sosiaaliturvatunnusta: nimittäin ilman sitä ei voi aivan virallisesti olla minkään uskonnollisen yhteisön jäsen. Kirkkoon ovat toki kaikki tervetulleita ilman jäsenyyttäkin, mutta täytyy olla virallisestikin seurakunnan jäsen, jotta avioliiton kirkollinen vihkiminen olisi mahdollinen. Verotuksessa käytettävä sosiaaliturvatunnus onneksi riittää uskonnollisen yhteisön viralliseen jäsenyyteen, silloin voitte saada kirkkohäät. Muussakin tapauksessa avioliittonne voidaan kyllä siunata kirkossa, mutta yhteiskunnan silmissä ollaksenne aviopari teidän on saatava vähintään kahden todistajan läsnäollessa ns. siviilivihkiminen maistraatissa.

Avioliittonne voidaan siis siunata kirkossa, jos olette puolisosi kanssa molemmat siihen halukkaita, mutta on siinä suomalaisille sukulaisille selittämistä, kun edes häät eivät ole ”tavalliset” kirkkohäät, jos puoliso onkin jostain toisesta maasta syntyisin. Hääjuhlan voi sentään järjestää juuri sellaiseksi kuin haluaa, vaikka välttämättä puolisosi sukulaiset eivät pystykään matkustamaan häihinne Suomeen, koska viisumit, passit ja matkan hinta… Saattaapa hiipiä suvun mieleen, että onkohan tuo edes kristitty, kun ei voida kirkossa vihkiä. Hääjuhlien tunnelmaa tuskin kuitenkaan nostattaa otanta suomalaisesta byrokratiasta ja sen sanelemista käytännöistä, joiden kanssa säätämisestä hääpari on saanut todennäköisesti aimo osan hääpäivään päästäessä.

Suuren päivän jälkeen aviopari voi viimein alkaa elää yhteistä perhe-elämää myös yhteiskunnan silmissä ja arki voi viimein asettua uomiinsa -ellei sitten käy niin, että Maahamuuttovirasto (Migri) aloittaa tutkinnan avioliiton aitoudesta. Tämä voi tarkoittaa kuulemisia sekä yhdessä, että erikseen Maahanmuuttovirastossa.

Migrin sivuilla olevassa University of Eastern Finlandin tekemässä (21.8.2020) asiakirjassa asiasta kerrotaan mm. ” Ensinnäkin hän (viittaus tutkija Palanderiin) on nostanut esiin sen, että hakemuksen käsittelyn alussa on tarpeen selvittää se, että onko perhesuhde todella aito. Suoranaista sääntelyä sen osalta, että perhesiteen aitoutta tulisi selvittää, ei kuitenkaan laissa ole, vaan velvoite tähän rakentuu lähinnä oleskeluluvan myöntämisen yleisten edellytysten kautta. Ulkomaalaislain 36.2 §:n mukaan oleskelulupa voidaan jättää myöntämättä, jos kyse on maahantulosäännösten kiertämisestä. ” Myöhemmin tekstistä on korostettu seuraava kohta: ”Lainvalmistelussa olisi syytä tutkia, onko EU+-kansalaisten ja Suomen kansalaisten perheenjäsenten selvittämiskynnys yhdenvertaisella tasolla.”

Käytännössä aviopari joutuu kuvailemaan Migrin kuulemisissa yhteistä elämäänsä, arkeansa, kihlajaisiansa, kosimisia, hääjuhlia ja hampaidenharjaustapoja -ja vastaamaan ylipäätään kaikkiin kysymyksiin, joita Migrin virkailijat heidän tutustumisestaan, seurusteluajasta, arjestaan, juhlastaan, ihmissuhteistaan tai avioliitostaan kyselevät. Lisäksi Maahanmuuttovirasto todentaa avioliittonne aitoutta ystäviltä, perheenjäseniltä ja vaikka työtovereilta pyydetyillä kirjallisilla lausunnoilla avioliitostanne ja sen aitoudesta. Maahanmuuttovirastolle ei riitä todistukseksi avioliitto, joka on avioliitto yhteiskunnan silmissä. Jos aviopuolisosi on aiemmin saanut kielteisen turvapaikkapäätöksen on olemassa suuri vaara siihen, että avioliittonne katsotaan maahantulosäännösten kiertämiseksi ja sen myötä lumeavioliitoksi.

Tämä prosessi voi kestää kuukausista vuosiin -ja tämän prosessin aikana aviopuolisosi menettää työnteko-oikeutensa, vaikka hänellä olisi vakituinen työpaikka! Kysyy sietokykyä myös työnantajalta pitää työntekijä listoillaan, jos tietoa työnteko-oikeuden palauttamisesta ei ole. Käytännössä työpaikan menettää tässä prosessissa. Siinäpä tuoreelle avioliitolle koetinkivi, kun elätät puolisoasi ja joudutte yhdessä pelkäämään sitä, että onko lähdettävä etsimään pian uutta yhteistä kotimaata. Kannattaa olla varmuuden vuoksi velkaantumatta ennen avioliittoa muualta muuttaneen kanssa, jotta velat eivät siirry ulosottoon tällaisen tilanteen tullessa eteen. Eläminen yhden ihmisen palkalla ei ole tässä yhteiskunnassa helppoa: Kelan tukia et tässä tilanteessa saa avuksi.

On kuitenkin mahdollista, että tämäkin prosessi päättyy onnellisesti ja saatte elää elämäänne yhdessä aviopuolisoina Suomessa sekä oleskeluluvan, että työnteko-oikeuden kanssa. Jos kuitenkin olet saanut mennä vapaasti valitsemasi ihmisen kanssa avioliittoon ja olette selvinneet ilman avioliiton aitouden todistamista niin halaa puolisoasi ja ole kiitollinen sekä tästä, että hänestä!

Haluatko lisää? Tilaa tieto uusista artikkeleista sähköpostiisi!


Haluatko lisää? Tilaa tieto uusista artikkeleista sähköpostiisi!

Sinua saattaisi kiinnostaa myös...

  • Ihmiselon kivut&koukerot -ja se arvokas toivo ja välittäminen!

    Jaa myös muille: Lisää 31.8.2018 vietettiin ensimmäistä D-day:tä eli diakonian viran päivää. Tuli mietiskeltyä sitä, millaisia kohtaamisia tähän omalle työuralle on sattunut niin Espoossa, Suomusjärvellä, Kirkkonummella kuin Helsingissä. En kerro kenestäkään tietystä ihmisestä vaan asioista, joita olen kohdannut diakoniatyöntekijänä –niiden asioiden takana ovat ihmiset kohtaloineen. On ihmisiä, joiden rinnalla olen kulkenut vuosia. On heitä, joita…

  • Talouden syysmyrskyä odotellessa─ Turvaa ja rauhaa toisistamme

    Jaa myös muille: Lisää Talouden syysmyrsky ulottuu jo yksityistalouksiin. Sähkö ja muut polttoaineet sekä ruoka kallistuvat, ja tämän takia kodeissa joudutaan syksyllä ja tulevana talvena tinkimään ja säästämään. Säästöjä tehdään esimerkiksi elämänmukavuuksista ja harrastuksista.   ’’ Oon huomannu nyt lähiaikoina, että rahat loppuvat aikaisemmin kuin ennen. Kun ennen ne riitti helposti, mutta nyt huomaa että…

  • Kulissien takana.

    Jaa myös muille: Lisää Monella meistä on elämässämme erilaisia kulisseja tai rooleja, joita esitämme. Valitsemme mitä paljastamme itsestämme erilaisissa tilanteissa ja erilaisten ihmisten läsnä ollessa. Koulussa, harjoittelupaikalla tai työssä olemme usein hieman toisenlaisessa roolissa kuin esimerkiksi kotona. Lapsuuden perhettä tavatessa voimme taantua murrosikäiseksi ja odottaa, että vanhempamme hoitavat tietyt asiat, jotka sujuvat meiltä kuin itsestään…

  • ”Emme halua vain istua”

    Jaa myös muille: Lisää Lauttasaaren kirkolla on ahdasta, kun menen paikalle vapaaehtoiseksi lajittelemaan pakolaisten hyväksi järjestetyn vaatekeräyksen satoa. Kasseja ja pusseja röykkiöittäin lähdössä Evitskogiin ja osa jaettaisiin Lauttasaaressa majoittuville. Mitäs tästä kassista löytyy? Hyväkuntoisia miesten paitoja ja housuja, katsomme työparikseni sattuneen mieshenkilön kanssa. Esittäydymme. Konstandin kertoo olevansa Albaniasta ja saapuneensa viikko sitten Suomeen turvapaikan hakijana. Kohta…

  • Saako sun puolesta rukoilla?

    Jaa myös muille: Lisää Kysyin jokunen aika sitten yhteisöpalvelu Twitterissä ei-uskovilta ihmisiltä miltä se tuntuu, kun joku rukoilee heidän puolestaan. Yleinen ilmapiiri oli varovaisen myönteinen. Rukoileminen nähtiin kauniina eleenä, mutta samalla tiedostettiin siihen liittyvät vallankäytön vaarat, joko kokemuksen kautta tai muuten. Vastauksiin sisältyi kokemuksia yhteiseen rukoukseen pakottamisesta, rukoilemisesta toisen muuttamiseksi tai pelkoa siitä, että rukous…

  • Mitä hyvää voisi puhjeta kukkaan arjessa?

    Jaa myös muille: Lisää Mitä hyvää voisi puhjeta kukkaan arjessa? Mietin tätä oman ja toisten elämän suhteen. Hyvällä ajattelen yhteisöllisyyttä: Ystävyyttä, kaveruutta, joukkoja, ryhmiä. Kun maailmantilanne muuttuu koko ajan vaikeammaksi, ruuan hinta nousee, bensan hinta kallistuu, inflaatio on ovella, on hyvä turvautua joukkoihin. laitetaan yhdessä ruokaa, lainataan tavaroita, tehdään rahattomia palveluksia toisille, pelataan seurapelejä, lauletaan,…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.