Rari Raha-asianeuvonta auttaa talousongelmissa

 

Työskentelen ihmisten parissa, jotka ovat ylivelkaantuneet. Meitä on itseasiassa aika monta, sillä koordinoin vapaaehtoisia, jotka auttavat talousahdingossa olevia ihmisiä. Helsingissä on vajaa 100 vapaaehtoista raha-asianeuvojaa, jotka ovat valmiita antamaan tietonsa ja aikansa sen eteen, että ihminen saisi apua. Toimintamme nimi on Rari Raha-asianeuvonta.

Jos olet itse tilanteessa, jossa rahat loppuvat aina kesken ja velkojat hengittävät niskaan, niin kuule tämä: sinua voidaan auttaa. Koskaan ei kannata menettää toivoaan. Kirkolla on pitkät perinteet auttaa niitä, jotka eivät muualta apua saa.

Rarissa käydään läpi taloustilanne ja keskustellaan ystävällisessä ilmapiirissä elämäntilanteesta. Yhdessä pohtimalla saattaa löytyä sellaisia ratkaisuja, joita ei yksin tule nähneeksi. Neuvonta on tavoitteellista ja määräaikaista keskusteluapua. Tavoitteenamme on tehdä ihmisen talous näkyväksi. Neuvojat ovat vapaaehtoisia, joilla on vaitiolovelvollisuus ja heidät on koulutettu tehtävään.

Rahallinen avustaminen ei ole Rarissa käytössä, mutta kirkon diakoniatyöllä on siihenkin jonkinlaiset mahdollisuudet. Siksi Rarin asiakkaaksi pääsee diakoniatyöntekijän kautta – avustamisen mahdollisuudet on työntekijä kartoittanut ennen neuvontaa.

https://www.instagram.com/muntalous/
https://www.instagram.com/muntalous/

Teemme paljon palveluohjausta. Tyypillinen tapaus on, että Rarissa selvitetään velkatilanne siten, että pääsy Helsingin kaupungin Talous- ja velkaneuvontaan onnistuu. Jos asiat ovat pahasti solmussa, tämä voi jo olla liki mahdoton rasti hoitaa yksinään. Tällä hetkellä talous- ja velkaneuvonnassa ei sitäpaitsi enää ole vapaita aikoja tälle vuodelle, ja toiminta siirtyy ensi vuonna oikeusaputoimistojen hoidettavaksi. Olemme tehneet myös paljon hakemuksia sosiaaliseen luototukseen ja Takuusäätiön takaukseen.

Asiakkaat kertovat tulleensa kohdatuiksi sekä saaneensa konkreettisia neuvoja ja toivoa haasteellisiin taloustilanteisiinsa. Toimintaa tutkittiin opinnäytetyössä keväällä 2018. Tutkimus osoitti, että neuvonnalla oli positiivisia vaikutuksia neuvontaa saaneiden ihmisten hyvinvointiin. Diakoniatyöntekijöiltä saadun palautteen perusteella auttamistyö taloudellisessa ongelmatilanteessa on vapaaehtoisten tuoman lisäresurssin myötä laadukkaampaa.

Rarin asiakkaaksi pääsee Helsingissä diakoniatyöntekijöiden kautta. Ota yhteyttä oman asuinalueesi diakoniatyöntekijään. Hän käy kanssasi läpi elämäntilanteen ja parhaat tavat auttaa – yksi vaihtoehdoista voi hyvinkin olla Rari. Lisätietoja sekä juuri nyt syyskuun ajan avoinna olevan vapaaehtoishaun löydät osoitteessa www.rari.fi .

https://www.instagram.com/muntalous/

Auttamistyö on osa kristillistä elämäntapaa. Uskon asiat eivät ole Rarissa yleensä mitenkään pinnalla, mutta pinnan alla siinä määrin, että toiminta on kirkon organisoimaa. Neuvontaa saadakseen ei tarvitse olla kirkon jäsen tai uskoa mihinkään. Emme julista tai varsinkaan käännytä. Haluamme luoda toivoa ja parantaa kärsivien elämää. Yleensä yksin pimeässä kärsiminen on tuskallista. Tuomalla asiat valoon ja yhteisesti jaetuksi, kevenee kuorma.

Kirkon tulee olla nurkkaan ahdistetun puolella. Rahaa palvova markkinatalous tuottaa rikkautta harvoille ja köyhyyttä monille. Suomalainen sosiaaliturva ei tutkitusti riitä elämiseen, ja mm. siksi kotitaloudet velkaantuvat. Markkinoilla riehuvat vapaina monenmoiset korkoakiskovat luotonantajat. Ne mainostavat tarjoavansa helpotusta, mutta piilottavat sopimuksiin hirvittävät korot. Kun köyhä tarttuu tähän ainoaan oljenkorteen, hukkuu hän syvemmälle velkasuohon.

Anthony Freda / Daniel Zollinger

Näitä tunnelmia kuvaa osuvasti jo 1800 -luvulla kirjoitettu virsi, joka pari vuotta sitten sovitettiin hienosti nykypäivän soundeihin:

https://www.youtube.com/watch?v=wAUbdYdPIVQ

“Nyt viekas vilppi täällä on noussut kunniaan,

on valhe vallan päällä ja vääryys voimissaan.

Ei kuulla kurjan ääntä ja köyhää sorretaan,

ja lainkin rikkaat vääntää vääryyttä puoltamaan.

Kas, köyhän leivän syövät nuo jumalattomat.

He viatonta lyövät ja häntä vainoovat.

He kurjaa ahdistaapi kuin käärme kiukussa,

korvansa tukkeaapi tuon raukan huudoilta.

He armotonna veivät osuudet orpojen.

He söivät lesken leivät, on Herra nähnyt sen.”

 

 

 

Haluatko lisää? Tilaa tieto uusista artikkeleista sähköpostiisi!


Haluatko lisää? Tilaa tieto uusista artikkeleista sähköpostiisi!

Sinua saattaisi kiinnostaa myös...

  • Kodittomien yö – Jumalan rakkautta välittämässä

    Jaa myös muille: 61 Jakoa Lisää Ensimmäinen kerta. Kodittomien yö. Olin kuullut tapahtumasta paljon etukäteen, mutta en ollut ikinä siellä vieraillut. Oli syksyinen lokakuun ilta ja vuosi oli 2014. Myllypuron kirkko kuhisi ihmisiä. Tunnelma oli todella lämmin. Jokainen tulija otettiin vastaan sydämellisesti ja yksilöllisesti. Jokainen sai hyvän aterian syödäkseen sekä lämpimän ja turvallisen paikan nukkua. Jokainen…

  • Uskallanko odottaa ja ottaa vastaan?

    Jaa myös muille: 90 Jakoa Lisää Uskallanko odottaa ja ottaa vastaan? Elämän eväät Elämän aikana tulee annettua ja otettua vastaan kaikenlaista. Oikeastaan antaminen ja saaminen alkavat jo elämän ensi henkäyksillä. Synnytyssalissa tapahtuu elämämme ensimmäiset kohtaamiset; lämpimästä pesästä kirkkaaseen avaruuteen. Saimmeko fyysisen turvallisuuden lisäksi tuttuja ääniä, vaiko turvattomuutta ja pelkoa tulevasta? Joku viisas on joskus sanonut,…

  • Unelmien kirkko

    Jaa myös muille: 87 Jakoa Lisää Kehittämistyö, innovointi, trendit ja visio. Kuulostaako kirkolta? Ei minustakaan. Jostain syystä yksi Suomen suurimmista organisaatioista ja työllistäjistä, evankelis-luterilainen kirkko, ei ole osannut hypätä vauhdikkaasti etenevään tulevaisuusjunaan. Avauksia on kyllä ollut, ja joskus jopa pöhinääkin, mutta vaikutukset ovat jääneet maltillisiksi. Kirkko menettää jäseniä enemmän kuin saa, ja tämä on laittanut…

  • Avaa silmäsi!

    Jaa myös muille: 16 Jakoa Lisää Helsinki ja Suomi on täynnä köyhyyttä ja kurjuutta. Et vain näe sitä. Ummistat silmäsi todellisuudelta. Mielikuvaharjoitus. Lähdet kävelemään Helsingin päärautatieasemalta kohti Kampin kauppakeskusta. Kävelet Elielinaukion läpi ja astelet Postitalon vierestä tien yli Sokoksen kulmalle. Jatkat siitä Mannerheimintien yli puikkelehtien ihmisvilinän läpi autoja ja ratikoita varoen. Kuljet Lasipalatsin ohi Narinkkatorille ja lopulta saavut kauppakeskuksen oville. Kuinka…

  • Yrität sä jotain?

    Jaa myös muille: 23 Jakoa Lisää Sä oot tommonen hyvävoimasen olonen, hyvät hampaat ja kaikkee. Ja sit sulla on toi juttuki kaulassa. Yrität sä jotain? Näin minulle tokaistiin yhdessä kohtaamisessani taannoin. Olenkin jo edellisessä blogissani kertonut, että kohtaan usein soppatykin äärellä ohikulkijoita. Ollaan yleensä liikkeellä ainakin työparin ja muutaman vapaaehtoisen tarjoilija-roudarin kesken. Yleensä seurakunnan pikkubussi Dösällä. Porukkaa on aina liikkeellä hyvin ja…

  • Rukouspyyntöä ei tule siirtää tuonnemmaksi

    Jaa myös muille: 218 Jakoa Lisää Miksi sisälläni liikahtaa jotain erikoista silloin, kun kuulen kysymyksen: ”Voit sä rukoilla?” Koen tärkeänä tekstin työpuhelimessa, kun siinä lukee: Voit sä rukoilla? Miksi se menee työlistani kärkeen? Meitä diakoneja opetetaan suhtautumaan ihmisten hätään rauhallisesti niin, että ihminen taakkoineen voisi hetken olla ja levähtää luonamme. Monia asioita laitetaankin eteenpäin, sillä…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.