Yrität sä jotain?

Sä oot tommonen hyvävoimasen olonen, hyvät hampaat ja kaikkee. Ja sit sulla on toi juttuki kaulassa. Yrität sä jotain?

Näin minulle tokaistiin yhdessä kohtaamisessani taannoin. Olenkin jo edellisessä blogissani kertonut, että kohtaan usein soppatykin äärellä ohikulkijoita. Ollaan yleensä liikkeellä ainakin työparin ja muutaman vapaaehtoisen tarjoilija-roudarin kesken. Yleensä seurakunnan pikkubussi Dösällä. Porukkaa on aina liikkeellä hyvin ja soppa-annoksia kauhotaan hyvä määrä. Usein liitytään isompaankin aluetapahtumaan.Joskus torikatokseemme tulee mukaan joku yhteistyökumppani, vaikkapa kaupungin lähityöntekijä. Ollaan tehty näin kymmenisen vuotta, aluksi vähän harvemmin, viimeiset vuodet ainakin parikymmentä kertaa vuodessa. Tarjotaan soppaa, seuraa tai huolenpitoa. Tai mitä milloinkin, yleensä tarjolla on ainakin kasvishernekeittoa, helteillä limua, joskus kahviakin. Onpa torilla lahjoitusleipääkin jaettu, jos kirkon leivänjaosta sattuu yli jäämään.

Niin ja sitten ollaan toki muuallakin, grillinkin kanssa, mennään sekaan, sanotaan. Ja ollaan kauppakeskuksessakin saatavilla viikottain. Ja aika monessa muussakin paikassa, ei aina niinkään omissa tiloissa. Paljon enemmänkin toki olisi hyvä olla.

Näin osuu aika usein paikka kohdata seurakunnan edustaja torin kautta kulkiessa, kauppareissulla tai vaikka omalla asuinalueella koiraa ulkoiluttaessa. Monenlaisia asioita on ihmisillä mielessä. Joskus syntyy jatkokontakti diakoniatyöntekijän kanssa, toisinaan joku kuulee kohtaamispaikastamme ja lähtee sinne lounaalle maanantaina tai torstaina ja löytää sieltä vaikka ystävän. Joku saa kuulla muusta ryhmätoiminnastamme ja saattaa liittyä vaikka Raamattupiiriin tai uuteen, erityisesti miehille suunnattuun keskustelu- ja kohtaamispaikkaan. Ja saada elämäänsä kaipaamaansa sisältöä. Toisinaan syntyy spontaanisti syvällinenkin keskustelu, vaikka vähän sataisikin samalla. Toki moni kävelee ohikin omissa ajatuksissaan, kuulokkeet päässään eikä noteeraa meitä mitenkään, ainakin siltä vaikuttaa. Näinhän se on, itsekin jään tosi harvoin viipyilemään, kun on johonkin ehdittävä.

Mutta palataanpa alun kysymykseen. Olin siis sonnustautunut diakonin vihreään virkapaitaan ja ilmeisesti ehtinyt pestä hampaanikin aamuhässäkässä. Yleensä saatan jäädä pohtimaan tuollaista kysymystä ja vastata jotain ympäripyöreää. Koettaa väistyä jotenkin tilanteesta. Nyt yllätyin itsekin vastatessani välittömästi; aijaa, mä oon kuule oikeesti ihan sairaan väsyny perheenisä, kukas sä oot? Sitten heitettiin samantien ylävitoset ja halattiin lämpimästi.

Ja juteltiin, samalta viivalta, ihminen ihmiselle. Enkä yrittänyt mitään, olin vain oma itseni. Saatoin rukoillakin mielessäni, kun jatkoimme matkaamme. Ainakin kiitän tuostakin kohtaamisen mahdollisuudesta.

ps. tein muuten itse muutaman päivän päästä saman ”mokan”. Tokaisin kohtaamalleni sukulaismiehelle samansuuntaisesti.. No, siitä kehkeytyi hyvä keskustelu, kun hänenkään kokemuksensa olotilastaan ei ollut hyvävoimainen..

pps. kävin sattuneesta syystä juuri Pitäjänmäen seurakunnan sunnuntain messussa, jossa sain vahvistusta matkaani muun muassa virren 949 toisen säkeistön sanoista, jotka Anna-Mari Kaskinen on suomentanut Pablo Sosan alkuperäistekstistä;

`Kirkko tämä olkoon puu,
nyt torin keskelle se nouskoon.
Pesän linnuille se suokoon,
ohikulkijoille suojan.
Niin kuin puu nyt kirkko olkoon,
kasvakoon se kulman taakse,
ja kun kaukaa kotiin saavun,
syliin sulkekoon se hellään.

Puu, istutettu
partaalle vetten,
Luojamme luota
voiman se saa.`

J-P Vaittinen

J-P Vaittinen

Kannelmäen seurakunnan diakoni, palauttelemassa mieleen vuosien takaista mottoaan: Jokainen kohtaaminen on mahdollisuus.
J-P Vaittinen

Latest posts by J-P Vaittinen

Mitä mieltä? Kommentoi!