Kannelmäen seurakunnan diakonin havaintoja työn keskeltä

Kannelmäen seurakunnan diakonin havaintoja työn keskeltä

Syksy on alkanut. Seurakunnissa ihmisiä yhteen kutsuva toiminta on käynnissä. Diakoniatyössä kiireisin aika vuodesta on pian ovella – nimittäin loppuvuosi ja joulu. Yksinäisyys, pienituloisuus ja äkilliset elämän kriisit saattavat korostua joulun äärellä. Diakoniatyö saattaa mahdollistaa ahdistuksen tai kriisin keskellä joulun rakentamisen ja sen sanoman äärelle pysähtymisen hengellisen ja aineellisen tuen kautta. Diakoniatyössä korostuu loppuvuodesta myös…

kukallinen säästöpossu, jonka ympärillä kolikoita

Puhutaan rahasta, se auttaa meitä kaikkia

Raha-asiat ovat suomalaisessa kulttuurissa aihe, josta usein vaietaan. Taustalla on monen sukupolven perintö eri lama-ajoista, jolloin moni menetti elantonsa ja elämänsä sellaisena kuin se siihen asti oli ollut. Itsekin olen lähtöisin perheestä, joka menetti 1990-luvun lamassa kaiken. Ensin menivät työt, sitten koti ja lopulta vanhempien avioliitto. Silti oli katto pään päällä, lautasella ruokaa ja päällä…

Solmuja, joita diakoniatyöntekijäkään ei meinaa saada auki

Solmuja, joita diakoniatyöntekijäkään ei meinaa saada auki

Diakoniatyössä ketään ei voi mielestäni kohdata tismalleen samalla tavalla. Harvoin ihmisten solmujen aukaisemiseen voi käyttää samanlaisia ratkaisuja tai työkaluja. Diakoniatyö tarjoaa tilapäistä aineellista ja henkistä tukea elämän odottamattomissa kriisitilanteissa. Tällaisia kriisitilanteita voivat olla: työttömyys, avioero, tulojen pieneneminen, oma tai läheisen sairastuminen, velkaantuminen, läheisen kuolema tai yksinäisyys. Diakoniatapaamisessa kartoitetaan aina elämäntilanne, kysellään kuulumisia, koitetaan päästä perille…

Kun elämä on pelkkää arkea

Kun elämä on pelkkää arkea

Seurakuntatyössä arki ja juhla kulkevat käsi kädessä. Kannelmäen seurakunnan visio olla rohkeasti läsnä arjessa ja juhlassa puhuttelee minua aina kun pysähdyn sitä miettimään. Mielestäni se näkyy työssämme viikoittain. Viime aikoina olen diakoniatyössä pohtinut arjen ja juhlan asemaa ihmisen elämässä silloin, kun elämänpolulla on haasteita, murheita tai valintoja rajoittavia tekijöitä. Diakoniatyössä olen enemmän läsnä ihmisen arjessa…

Ihminen pitää sateenvarjoa keltaista taustaa vasten

Onnellista paikkaa etsimässä

Työarkeni koostuu tosi suurelta osin mielen ja mielettömyyden asioista. Erityisesti yksilökohtaamisten yhteydessä käsitellään näitä teemoja tosi paljon. Usein henkinen pahoinvointi kätkeytyy konkreettisemman hädän, kuten taloudellisen pulman, taakse. Apua on vaikea pyytää, kun on tähänkin asti selvinnyt omin voimin.   Vahvankin ihmisen mieli on koetuksella pettymyksen, väsymyksen, katkeruuden, surun tai yksinäisyyden tunteiden kanssa. Kuulen tosi usein…

Villasukkiin silmukoituja kohtaamisia

Villasukkiin silmukoituja kohtaamisia

Diakoniatyössä kohtaan ihmisiä, joilla on toisiaan hyvinkin haastavia elämäntilanteita. Jokaisen solmut ovat erilaisia, joten niiden avaamiseen ei ole olemassa vain yhtä oikeaa ratkaisua. Pidän työssäni siitä, että minulla ei tarvitse olla oikeita ratkaisuja vaan niitä pohditaan henkilön kanssa yhdessä. Minun kutsumukseni on kantaa ihmisten taakkoja. Toisinaan, joidenkin elämäntilanteet ja solmut jäävät mieleeni pidemmäksi aikaa. Neulominen…

Yhteisvastuukeräys: Nuoret väkivaltaisessa maailmassa

Yhteisvastuukeräys: Nuoret väkivaltaisessa maailmassa

Vuosittain pysähdymme pohtimaan sitä, mitä yhteiskunnastamme jäisi puuttumaan, jos diakoniatyötä ei olisi. Meillä olisi enemmän ihmisiä, jotka eivät löytäisi toivoa pimeytensä keskelle. Meillä olisi enemmän ihmisiä, joiden asiat olisivat solmussa. Meillä olisi enemmän ihmisiä, jotka musertuisivat surunsa alle. Meillä olisi enemmän ihmisiä, jotka kokisivat olevansa yksin. Helmikuun alku tarkoittaa diakoniatyössä Yhteisvastuukeräyksen alkamista. Se on evankelis-luterilaisen…

Opiskelijoiden taloudellinen ahdinko: väliaikaista vai pysyvää?

Opiskelijoiden taloudellinen ahdinko: väliaikaista vai pysyvää?

Jos menetän toivoni tänään Keneltä voisin hakea apua hätään? Muistanko enää, miltä maailma näytti ennen kuin pandemia meidät alleen peitti? Meille sanottiin, että se olisi väliaikaista. Milloin olen viimeksi nähnyt opiskelukavereita? Katson vaihtuvia tuhon uutisia maailmalta. Tuntuvatko murheeni ruoasta turhalta? Kaveri ojensi kirkon työntekijän numeron. Voinko soittaa ja kertoa olevani voimaton? Kokeilen pysähtyä pieneksi hetkeksi….

Joulu on hyväosaisten juhla

Joulu on hyväosaisten juhla

Sain lapseltani itse tehdyn joulukalenterin, jossa päiville on joko värityskuva tai jokin yhteinen tekeminen/ajatus joulusta. Ensimmäisen päivän värityskuvaksi lapsi oli piirtänyt jotain, josta en oikein saanut selvää. Onneksi lapsi oli paikalla kertomassa kuvan esittävän maamiinaa. Maamiinaa! Muut kuvat kalenterissa olivat enemmän jouluun liittyviä: piparkakku-ukko, joulupallo, tähtiä, kuusi, karkkikeppi. Yhdessä katselimme kuvia ja maamiinan kohdalla naureskelimme…

Pride-kulkue

Sateenkaaren tuolla puolen – kirkko, Pride ja rippikoulu

Olen ohjaamassa rippikoululeiriä. Rippikoulun nuoret ovat ihania – heillä on paljon kysymyksiä ja he haluavat kysymyksiinsä oikeita vastauksia. He elävät todeksi tärkeitä elämäntaitoja ja sitä, millaista on olla lähimmäisenä maailmassa. He oppivat sovituksesta, armosta ja siitä, kuinka jokainen heistä on Jumalan kuva ja siksi täydellinen. Olen tosi onnellinen jokaisesta nuoresta ja isosesta tällä leirillä. Olen…