Sateenkaaren tuolla puolen – kirkko, Pride ja rippikoulu

Olen ohjaamassa rippikoululeiriä. Rippikoulun nuoret ovat ihania – heillä on paljon kysymyksiä ja he haluavat kysymyksiinsä oikeita vastauksia. He elävät todeksi tärkeitä elämäntaitoja ja sitä, millaista on olla lähimmäisenä maailmassa. He oppivat sovituksesta, armosta ja siitä, kuinka jokainen heistä on Jumalan kuva ja siksi täydellinen. Olen tosi onnellinen jokaisesta nuoresta ja isosesta tällä leirillä. Olen kuitenkin pulassa.

Minua odottaa muutama kysymys, joihin en osaa vastata. Kuten esimerkiksi se, miksi maailmassa on niin paljon kärsimystä, jos Jumala kerta rakastaa ihmistä niin paljon? Tähän kysymykseen voi jotenkin kompuroiden höpistä jotain vapaasta tahdosta ja pelastushistorian suunnitelmasta ja siitä, miten meidän jokaisen vastuulla on kärsimyksen vähentäminen. Nämä vastaukset yleensä niellään jotenkuten.

Ylivoimaisesti vaikein kysymys rippikoulussa liittyy kuitenkin siihen, mitä kirkko ajattelee homojen naimisiinmenosta. Miksi, jos Jumala rakastaa jokaista ja haluaa meille hyvää, Jumalan nimissä toimiva yhteisö ei voi yksiselitteisesti asettua samaa sukupuolta olevien avioliiton taakse? Tähän kysymykseen minulla ei ole ymmärrettävää vastausta. Miksi olisi, kun kirkollakaan ei ole? Tämä ”avioliittokysymys” on jakanut kirkkoa jo aika kauan, eikä loppua debatille ole näkösällä.

Kohta vietetään Pride-viikkoa, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia puolustavan kansanliikkeen suurinta vuosittaista juhlaa. Joinakin vuosina Priden viralliseksi yhteistyökumppaniksi on julistautunut muun muassa Kirkko Helsingissä. Tuolloin olen ollut ylpeä ja ajatellut, että sitten kun minullakin on oma pantapaita, aion marssia se päällä ja näyttää että ainakin minä kuulun siihen osaan kirkkoa, joka uskoo yhdenvertaisuuteen.

Olen kuitenkin jäänyt kiinni tekopyhyydestä. Miten minä muka voisin olla edustamassa omalla hyvällä tahdollani sellaista tahoa, joka ei näe kaikkia ihmisiä täysin samanarvoisina? Eikö se sodikin minun henkilökohtaisia arvojani, ja oikeastaan koko Jeesuksen tärkeintä opetusta, rakkauden kaksoiskäskyä vastaan? Eikö avioliiton kieltäminen tietyltä osalta ihmisiä ole omiaan aiheuttamaan juuri sitä kärsimystä, jota meidän pitäisi välttää tuottamasta lähimmäisillemme? Eikö olisi oikeudenmukaisempaa poistaa kirkolta koko vihkioikeus?

En tiedä, miten selviän tästä pulasta, kun jo itsekseen asian pohtiminen aiheuttaa aina vain uusia ja uusia kysymyksiä. Pakko tunnustaa – minulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin astua nuorteni eteen yhtä kysyvänä ja pettyneenä kuin mitä he ovat. Mutta ehkä juuri yhdessä kysymällä ja kyseenalaistamalla voimme saavuttaa jotain uutta. Ehkä, jos meitä uteliaita on tarpeeksi iso joukko, jonkun on pakko joskus vastata. Olen nimittäin itse oppinut rippikoulussa sen, että keskellämme kasvaa tällä hetkellä sukupolvi, jonka vaatimustaso on aivan eri luokkaa kuin vaikka kaksikymmentä vuotta sitten, jolloin kävin oman riparini. Ja se on ihan hemohyvä juttu, kuten nuoriso sanoo.

 

Kuvat: Pixabay ja Anna Hiekkataipale