Pääsenkö mukaan, kuulunko joukkoon? – Diakonia antaa tilaisuuden ja tilan olla mukana
Seuraavaksi on kaksi tuntia liikuntaa. On kevät ja tihuttaa vettä. Toivon hartaasti, että pääsisimme Eläintarhan kentälle juoksemaan. Siellä saisi vapaasti kiertää kenttää tai pururataa omaan tahtiin. Ei tarvitsisi jännittää iänikuista joukkueisiin jakoa; jakoa hyviin ja huonoihin.
En tiedä, oletko koskaan pelännyt jääväsi voimistelusalissa viimeiseksi? Ehkä olet ollut kapteeni, joka on saanut valita mielestään parhaat pelaajat joukkueeseensa. Oli niin tai näin, molemmista valinnoista jäi muistot. Näitä vuosikymmenten takaisia lapsuusmuistoja kannamme mielessämme aina aikuisuuteen asti. Mitä olisi viisas opettaja voinut tehdä toisin?
Äidin selkää pitkin valuu hikivana. On tiistai-ilta ja lapsen jalkapalloharrastus. Harjoitukset alkavat kevyellä hölkällä kentän ympäri. Alku menee mukavasti, lapsi vilkuilee äitiinsä, joka hymyilee kannustavasti. Sitten se alkaa: jako kahteen joukkueeseen. Äiti toivoo ja rukoilee: ”Voi, kun pääsisit mukaan!” Hän hymyilee, vaikka lapsi jää viimeisten joukkoon kentälle. Omat muistot vuosien takaa tulvahtavat elävästi mieleen. Miten on mahdollista, että sukupolvien yli säilyy tunne – osallisuudesta tai osattomuudesta? Äidin hymy hyytyy harjoitusten edetessä. Hiljaa äiti toteaa mielessään: Ehkä me emme ole joukkuepelaajia.
Löysitkö oman paikkasi?
Vuosikymmenten saatossa olet kokenut elämän ilot ja surut eri-ikäisenä eri tavoin ja ehkä kolkutellut monia ovia. Uusien elämäntilanteiden ja tuttavuuksien myötä olet kasvanut ihmisenä. Ehkä löysit liikunnan ilon tai kirjaston lukupiirin. Kenties vaelsit osan matkasta yksin ja liityit toisten joukkoon loppumatkasta.
Ihmisen elämää seuraa alkukantainen tarve kuulua joukkoon, olla mukana niin, että olemme näkyviä toisillemme. Eräs 80-vuotias mies kiteytti osuvasti: ”Ai, että tuntui kivalta, kun entinen työkaveri soitti. Sovittiin, että soitetaan taas kesällä ja katsotaan, ollaanko hengissä!”
Osallisuus vahvistaa – minkä roolin sinä voisit ottaa?
Rohkea, rahaton tai rakkauden nälkäinen etsijä voi löytää paikkansa kirkon sisältä. Oletko sinä uskaltanut avata kirkon oven? Kuulutko jo diakonian joukkueeseen, joka pelaa antaen kaikille tasapuolisen peliajan yhteisellä kentällä? Ennen pandemiaa kirkon ovet olivat auki. Meillä oli ilo ja kunnia esitellä kirkon matalaa kynnystä diakonian keinoin. Asuinalueillamme oli ja on asukastaloja ja olohuoneita, jotka vain odottavat lupaa avata ovensa.
Minkä roolin voisit ottaa tänä kesänä, kun astumme uuteen normaaliin? Et ehkä koe tarvetta tulla sisätiloihimme, mutta voisit antaa aikaasi ulkoilun merkeissä? Jos sinuun pätee lause:”Kaikki paitsi puutarhanhoito on turhaa”, ota yhteyttä! Saat kulkea hetken matkaa toisen ihmisen rinnalla, ja muistoihinne jää kaunis jälki yhteisestä kohtaamisesta.
