Tuskien taipaleella matkakumppanilla on merkitys!
Teitä, polkuja ja esteitä
Elämä on monivivahteinen matka, joka sisältää niin ilon kuin surunkin hetkiä. Sitä voidaan kuvata tiellä tai välillä polulla, joka kulkee ylä- ja alamäkien läpi, ja usein se tuntuu enemmänkin tuskien taipaleelta kuin virkistävältä retkeltä. Mutta juuri tässä tuskien taipaleessa monien mielestä piilee elämän syvin merkitys ja jopa kauneus. Minä pitkän linjan kirkon diakoni pysähdyin oikein totaalisesti laskiaisena miettimään laskeutumista paastoon, matkaa kohti pääsiäistä. Mikä sai minut tällä kertaa pysähtymään? Mikä teki pysähtymisestäni erilaisen? Tavallinen arki muuttui nopeasti tuskien taipaleeksi, kun ikävä viesti tavoitti minut. Tiedät ehkä sen tunteen, kun alat elää elämää ennen ja jälkeen tapahtuman. Olisinpa osannut elää ja kulkea rohkeammin, sillä nyt minä en ole enää murtumaton. Tätä paastonajan matkaa kehotetaankin kulkemaan silmät ja sydän avoinna. Kun kerran olin murtunut, niin halusin löytää matkakumppaneita vierelleni ikään kuin kokemuksia jakamaan omasta elämästään. Yhtäkkiä huomasin murtumani olleen suunnaton helpotus ja melkein onni elämääni. Sain kohdata murretulla sydämellä monia uusia matkakumppaneita. Tuskien taival opettaa empatiaa ja myötätuntoa muita kohtaan, jotka kamppailevat omien haasteidensa kanssa. Se avartaa näkökulmaamme ja auttaa meitä ymmärtämään, että kaikki eivät kävele samaa polkua.
Matkakertomuksia tosi elämästä
”Diakonille puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä” sanoi helsinkiläinen mies. Hän jatkoi kertomustaan todella koruttomasti ja totuudenmukaisesti; ”Nostin rahat, maksoin kavereille velat ja painuin Alkoon. Nyt ei ole rahaa ruokaan.” Samoin asioistaan niiden oikeilla nimillä kertoi helsinkiläinen nainen. ”En saa aikaiseksi tai pysty ottamaan soittoaikoina mun työntekijään yhteyttä. Eikö joku vois muistuttaa mua?” Hätätilanne häädön vuoksi perheessä. Sähköt katkaistu kodista. Kukaan ei hae mun lääkkeitä, kun mun jalka on kipsissä. Nämä kertomukset ovat välähdyksiä yhdestä työpäivästä. Kertojilla ei ollut matkakumppania vierellään. Meidän kaupungissamme asutaan yksin ja hoidetaan asioita itsenäisesti. Meillä ihannoidaan reippautta ja yrittämistä yli kaiken. Miksi? Mielestäni puheet yhteisöllisyydestä ja yhteistyöstä ovat turhia, jos kuitenkin edelleen palkitaan suoriutujat ja yksin puurtajat lapsuudesta lähtien. Ennen kuin tuskien taival käy ylivoimaiseksi vaeltajalleen, hänen vierelleen olisi hyvä etsiytyä. Helsinkiläisten hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä on haluttu onneksi tukea miljoonilla euroilla viime vuosina. Olemme saaneet vaikuttaa äänestyksen kautta alueemme hyväksi. Annetaan tässäkin Omastadi- äänestyksessä äänemme kuulua, kehotin yhteisöruokailussa, kunnes eräs totesi:” Ei mulla ole henkkareita!”
Paastonaikaa koko elämä
Elämän tarkoitus ei ole olla pelkästään kärsimystä ja kurjuutta. En usko, että tämä tuskien taival on meidän lopullinen kohtalomme. Se on osa matkaamme, mutta se ei määrittele koko elämäämme. Vaikka välillä tuntuu siltä, että emme jaksa enää jatkaa eteenpäin metriäkään omin voimin. Sen vuoksi tämäkin blogiteksti haluaa kertoa sinulle, ettet ole yksin. Olet ihmisjoukossa, joka kulkee ehkä näkemättä toisiaan, mutta kulkee rinta rinnan eteenpäin etsien valoa pimeyteensä. Paastoamista on pidetty usein fyysisenä kieltäytymisenä ruuasta, juomasta tai operaatiota edeltävästä jaksosta. Mutta se paastonaika, mikä kääntää katseemme omaan sydämeemme ja sen tilaan onkin ehkä sitä oikeanlaista paastoa. Kun olemme lämpimin katsein tutkineet omaa sydäntämme, niin voimme rohkaistua huomaamaan vierellä kulkijan ja ehkä jatkaa matkaa hänen kanssaan.
