Kohtaamisten kommervenkkejä

Huopalahden rovastikunnassa on seurakuntien yhteistyöllä rakennettu vapaaehtoisten koulutuspolku, jonka ensimmäinen osa Kohtaamisen ABC-koulutus vapaaehtoisille järjestettiin 9.2. Meilahden kirkolla. Mukana oli suuri joukko kohtaamisen ”asiantuntijoita”, vapaaehtoisia, jotka monissa eri tehtävissään kohtaavat hyvin erilaisia ihmisiä erilaisissa tilanteissa.Ei vain apua ja tukea tarvitsevia ihmisiä, vaan myös toisia vapaaehtoisia ja meitä työntekijöitä. Yhdessä päivän aikana pohdittiin työpajoissa innostavia, voimauttavia kohtaamisia, mutta myöskin haastavia, hankaliakin kohtaamisia. Kuinka toimia vanhuksen kanssa, jonka muisti tekee tepposia? Kuinka toimia, jos toinen vapaaehtoinen käyttäytyy asiattomasti? Keneltä pyytää apua tehtävässäni? Vapaaehtoisten kanssa on hyvä sopia pelisäännöt heti toiminnan alussa ja työntekijän olla tarvittaessa helposti tavoitettavissa ja tukena tarpeen tullen.Koulutuspolku saa jatkoa syksyllä hartauskoulutuksen muodossa.

Isä meidän -rukous on meille kaikille tuttu, osaamme sen lähes kaikki ulkona.  Mutta mitä rukous pitääkään sisällään? Meille kaikille varmasti monenlaisia asioita. Olen itselleni avannut seurakuntatyöni alkuaikoina rukouksen, tehdäkseni sen itselleni omaan elämääni peilaten ymmärrettävämmäksi.  Tässä pohdin rukousta vapaaehtoistoiminnan kautta;

Isä meidän – meidän ihan jokaisen, ikään, kokoon, sukupuoleen, ihonväriin katsomatta,

joka olet taivaissa – elämämme Luoja ja turvapaikkamme.

Pyhitetty olkoon sinun nimesi – Pyhyys elämässämme, kanssakulkijoissamme, luonnossa, kaikkeudessa.

Tulkoon sinun valtakuntasi – hyvän tekemisen, lähimmäisen rakkauden muodossa meille kaikille, pienissä ja isommissa tehtävissämme.

Tapahtukoon sinun tahtosi, myös maan päällä niin kuin taivaassa – ohjaa minua oikeiden ihmisten, auta meitä löytämään oikea tehtävämme.

Anna meille tänä päivänä meidän joka päiväinen leipämme – kaikki se, mitä tarvitsemme, ruokaa, juomaa, lämmintä ylle, katto päämme päälle, mielekästä tekemistä, välittäviä ihmisiä ja rakkautta, ohjaa meidät apua ja tukea tarvitsevien luo.

Ja anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet – opeta meitä olemaan kantamatta turhaa taakkaa ja kaunaa, ohjaa meitä hyvän piiriin.

Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta – opeta meitä olemaan tuomitsematta toisia ja auta meitä oppimaan virheistämme.

Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti – iankaikkiset käsivartesi ja rakkautesi voimanamme, jokaisessa kohtaamisessamme. Amen.

Tervetuloa mukaan seurakunnan vapaaehtoistoimintaan. Tervetuloa kohtaamaan itsesi, Jumala ja toiset ihmiset!

Haluatko lisää? Tilaa tieto uusista artikkeleista sähköpostiisi!


Haluatko lisää? Tilaa tieto uusista artikkeleista sähköpostiisi!

Sinua saattaisi kiinnostaa myös...

  • Tarinoita leipäjonosta, osa 4. ”Olen jonossa, koska minulla on nälkä.”

    Jaa myös muille: 285 Jakoa Lisää Erittäin suuri osa tarinansa kertoneista kertoo käyvänsä Myllypuron leipäjonossa säännöllisesti, useita kertoja viikossa. Avun tarve on monilla pitkittynyt, jonossa on pitänyt käydä jo vuosia. Osa tulee paikalle klo 5.30, kun jakelu alkaa klo 9. Jakelun olemassaolo luo turvaa ja toivoa siitä, että ensi viikollakin saa ruokaa, vaikka rahaa ei…

  • Odota mun kanssa

    Jaa myös muille: 128 Jakoa Lisää Siitä on yli neljä vuotta, kun tapasimme ensimmäisen kerran. Silloin et puhunut suomea, et myöskään englantia. Et pyytänyt mitään, mutta hakeuduit seuraani. Vähitellen tutustuimme. Ensin eri tapahtumissa, sitten kahden kesken. Käytimme keskustelun avuksi Googlen kääntäjää. Tulit Suomeen turvapaikanhakijana. Matkasi Euroopan halki kesti kolme kuukautta. Sotaa kotimaassasi oli kestänyt paljon…

  • Rakkauden jokapäiväisiä tekoja

    Jaa myös muille: Lisää Lähimmäisenrakkaus on arvo, jonka jokainen kristitty näkee varmasti tärkeänä asiana. Heidi kirjoitti viimeksi erityisesti hyvien tekojen tärkeydestä. Sanat ovat tärkeitä, mutta ne eivät aina riitä. Erityisesti näinä tulvivan, kaiken alleen hukuttavan vihapuheen aikoina, nimenomaan teot ovat ratkaisevassa roolissa. Pieni ääni ei kanna loputtomalta tuntuvan vihametelin yli, mutta pienikin hyvä teko tuntuu heti. Rahan lahjoittaminen eri…

  • Pohdintaa diakonian vastaanotolta

    Jaa myös muille: 23 Jakoa Lisää Diakonian vastaanotolla tapaa ihmisiä monissa erilaisissa elämäntilanteissa. Monille on yhteistä se, että elämässä on tullut muutama mutka matkaan tavalla tai toisella. Mutkat voivat liittyä joko terveyteen, talouteen, ihmissuhteisiin, asumiseen tai oikeastaan mihin vaan. Monesti tuntuu, ettei oma ammattitaito oikein meinaa riittää jokaisen ongelman ja elämän osa-alueen läpikäymiseen. Onneksi diakoniassakin…

  • Kameran linssi ja eletty arki

    Jaa myös muille: 33 Jakoa Lisää Valokuvilla voi luoda uusia muistoja yhtä lailla kun katsoa ollutta. Oletko tullut ajatelleeksi, miten antoisa ja monipuolinen tapa se on katsoa itseään ja elämäänsä? Valokuvaan mielelläni. Olen tottunut katsomaan valokuviani, pohtimaan, mistä ne kertovat. Niissä on näkyvillä eletty elämä, ihmissuhteeni, arkeni ja juhlani. Yhtä lailla valokuvissani on rakennuksia, näkymiä,…

  • Toivosta ja toivottomuudesta

    Jaa myös muille: 63 Jakoa Lisää Vuoden lopulla tulee kuluneeksi 17 vuotta sote-aloille töihin siirtymisestä. En muista, koska olisin ollut niin toivoton tulevaisuuden suhteen kuin nyt. Näihin työvuosiin mahtuu monenlaista. Vuosien 2008–2009 taloudellinen taantuma, 2016 maahanmuuttoaalto, 2020 alkanut koronapandemia ja 2022 alkanut sota Ukrainassa. Kaikilla näistä on ollut seurauksia, jotka ovat on näkyneet diakoniavastaanotoilla. Talouden…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.