Sisäistä kauneutta luomassa

VAPAAEHTOISTOIMINNAN AJANKOHTAISIA…

KANSAINVÄLINEN VERTAISTUEN PÄIVÄ

Yhdysvalloista lähtöisin olevaa Kansainvälistä vertaistuen päivää vietetään vuosittain maailmalla lokakuun kolmannen viikon torstaina. Päivä on vuosittainen vertaistoiminnan ja -tuen juhlapäivä myös Suomessa. Tänä vuonna vertaistuen päivää vietetään 17.10.2019.
Juhlapäivän tarkoituksena on huomioida ja juhlistaa vertaistukijoiden tekemää arvokasta työtä ihmisten hyvinvoinnin tukemisessa. Näin vertaistukija ja hänen tekemänsä työ saavat ansaitsemansa kiitoksen. Huomioiminen voi tapahtua eri tavoin. Voit esimerkiksi lähettää kiitoskortin tai -viestin tai kutsua vertaistukijan tapaamiseen kahvikupin äärelle.

Lisätietoja päivästä: http://www.kansalaisareena.fi/vertaistuen-paiva/

Pidetään yhdessä huolta! 

#SISÄISESTIKAUNIS -KAMPANJA 

Tänä syksynä Vapaaehtoistyö.fi kampanjoi sisäisen kauneuden puolesta! Vapaaehtoistyötä tekemällä teet hyvää toisille ja hoidat samalla sisäistä kauneuttasi. #sisäisestikaunis -kampanja alkaa I love me –messuilta 18-20.10.2019. Osallistu #sisäisestikaunis -kampanjaan ottamalla selfie itsestäsi tekemässä vapaaehtoistyötä. Merkitse kuvasi #sisäisestikaunis ja jaa sosiaalisessa mediassa.
Vapaaehtoistyö.fi:n mielestämme parhaan kuvan palkitsemme kansainvälisenä vapaaehtoisten päivänä 5.12.2019. #sisäisestikaunis merkittyjä kuvia voidaan julkaista myöhemmin myös vapaaehtoistyö.fi -somekanavilla.
Auttaminen tekee hyvää!

https://iloveme.messukeskus.com/

Vapaaehtoistoiminta saa meidät hehkumaan!

VUODEN VAPAAEHTOINEN -KAMPANJA

Kansalaisareena ry:n Vuoden vapaaehtoinen 2019 -kampanja käynnistyi elokuussa ja vuoden vapaaehtoisen ehdotusaika on nyt päättynyt. Yleisöäänestys on käynnissä 30.9.—27.10.2019. Hyväksyttävät äänestystavat ovat Kansalaisareenan verkkosivuilla oleva lomake sekä verkkosivuilta tulostettavat viralliset äänestyslistat.
Arvovaltainen raati valitsee Vuoden vapaaehtoisen kymmenen eniten yleisöääniä saaneen joukosta. Vuoden 2019 vapaaehtoinen palkitaan Vapaaehtoisten päivänä 5.12.2019

Vuoden 2019 ehdokkaat löydät sivulta: http://www.kansalaisareena.fi/vapaaehtoinen/ehdokkaat-2019/

Kiitos, että sinäkin olet mukana! 

Haluatko lisää? Tilaa tieto uusista artikkeleista sähköpostiisi!

Latest posts by Katri Kulmala (see all)

Haluatko lisää? Tilaa tieto uusista artikkeleista sähköpostiisi!

Sinua saattaisi kiinnostaa myös...

  • Mikä muuttuu, kun seinät vaihtuvat?

    Jaa myös muille: Lisää Työyksikköni Hermannin Diakoniatalon Varustamo sulki ovensa 2. marraskuuta. Sulkuaika kului tavaroiden läpikäymiseen, kierrätykseen, uudelleen sijoitteluun sekä lopulta muuttoon, uusiin tiloihin. Samalla yksikkömme nimi vaihtui, ja Paavalinkirkon Varustamo avasi ovensa 1. joulukuuta. Uusi tuo mukanaan muutoksia, jotka eivät kaikki ole helppoja. Toiminta-ajat ovat erilaiset ja toiminta on hajautunut kolmeen eri fyysiseen tilaan:…

  • Moninaisuus diakoniatyössä – Hola! vai Hei!

    Jaa myös muille: Lisää Diakoniatyö on aina ollut kirkon sydän – paikka, jossa ihmisiä kohdataan hädän, toivon ja elämän monimutkaisuuden keskellä. Jollain tavoin diakoniatyötä voi verrata koti keittiön arkisiin kohtaamisiin ja juuri arjen läsnäolo tekee siitä vetovoimaista. Viime vuosina yhteiskunta on kuitenkin muuttunut tavalla, joka haastaa diakoniatyötä uudistumaan ja laajentamaan katsettaan. Meille ei enää riitä,…

  • ”Älä unta näe!” Vai unelmoidaanko yhdessä?

    Jaa myös muille: Lisää ” I have a dream” Minulla on unelma- lause toistui monesti papin, ihmisoikeusaktivisti Martin Luther Kingin Washingtonissa 28.8.1963 pitämässä puheessa. Puhe on luokiteltu useasti maailman kaikkien aikojen kuuluisimmaksi ja parhaaksi puheeksi. Presidentti Lincolnin muistomerkille oli kokoontunut yli 250 000 ihmistä. Kingin pääsanoma tuona, maailmoja muuttavana päivänä tiivistetysti oli: ”Oikeudenmukaisuuden pankki ei…

  • Pimeät huoneet

    Jaa myös muille: Lisää Pelkäsin pienenä pimeää. Pelkäsin mörköä, joka asuu sängyn alla. Isoveli katsoi elokuvan Tappajahai. Minua kiellettiin katsomasta, mutta halusin näyttää rohkeuteni veljelleni ja katsoin elokuvan kielloista huolimatta. Yöllä tuolin päällä ollut vaatemytty muuttui haiksi. Piti sytyttää ja sammuttaa valot monta kertaa, jotta sain varmuuden siitä, ettei se ollut hai. En rohjennut sanoa…

  • Perimmäinen kysymys: Kuinka kohtaamme toisemme?

    Jaa myös muille: Lisää Kuinka kohtaan ihmisen? Eikö meidän perimmäisiä kysymyksiämme olekin se, kuinka kohtaamme toisemme? Ja kun kohtaamme ja yhteys syntyy, voimme ymmärtää toistemme motivaatiot ja mielenliikkeet. Tällöin olemme turvassa. Minä tiedän ja hän tietää, voimme työskennellä ja elää rinnakkain edistäen ja ymmärtäen toistemme päämääriä. Olen saanut tutustua kohtaamisen ammattilaisten työhön opiskeluihini kuuluvan työharjoittelun…

  • Onnellista paikkaa etsimässä

    Jaa myös muille: Lisää Työarkeni koostuu tosi suurelta osin mielen ja mielettömyyden asioista. Erityisesti yksilökohtaamisten yhteydessä käsitellään näitä teemoja tosi paljon. Usein henkinen pahoinvointi kätkeytyy konkreettisemman hädän, kuten taloudellisen pulman, taakse. Apua on vaikea pyytää, kun on tähänkin asti selvinnyt omin voimin.   Vahvankin ihmisen mieli on koetuksella pettymyksen, väsymyksen, katkeruuden, surun tai yksinäisyyden tunteiden…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.