Torju harmaata aikataloutta – tuhlaa aikasi!

Lapsena yksi kiehtovimmista lukukokemuksistani oli Michael Enden Momo. Siinä pieneen kyläyhteisöön ilmestyi eräänä päivänä harmaa herra, laukku kädessään, tummanharmaa puku päällä ja sikaria poltellen. Heti kun sikari loppui, hän sytytti uuden.

Yksi kerrallaan harmaa herra puhui kyläläiset säästämään aikaa: tekemään tehokkaammin töitä, viettämään vähemmän aikaa läheistensä kanssa, syömään nopeammin, tuottamaan enemmän, mitä nyt milloinkin piti tuottaa. Säästyneen ajan herrat kääräisivät sikareiksi, polttivat ne ketjussa ja lisääntyivät kylmäksi harmaaksi massaksi yhä tehokkaampia ajansäästökeinoja innovoiden. Koko ajan oli vain kylmempää ja tympeämpää.

Lukukokemus oli ala-asteikäiselle häkellyttävä. Mihin nuo ihmiset säästävät aikaa? Eivätkö he ymmärrä, että säästetty aika ei pysy tallessa vaan katoaa sikarien savuna ilmaan?

Aikuisena taas huomaan, että minulla on koko ajan kiire. En ole varma minne ja miksi, mutta kiire on. Töiden jälkeen pitää ehtiä kauppaan ja kotiin, että ehtii levätä, ennen kuin on taas kiire töihin ja töissä on kiire, että voi säästää aikaa sitten… johonkin.

Viime vuosina huomaan kirjoittavani viesteihin yhä useammin:

”Sori, on ollut ihan hirveä kiire.”

Ystävän kanssa saatetaan sopia puhelimitse:

”Kattellaan sitten paremmalla ajalla”

Juuri muutama päivä sain ystävältä ääniviestin:

”Sitten kun tää häslinki on ohitse, sitten on aikaa. Vai onkohan sittenkään?”

Unelmoin usein myyttisestä kiireettömästä ajasta, joka siintää jossain tulevaisuudessa. Silloin teen kaikkea sitä mitä teen nytkin, tosin vain kiireettömästi. Käyn kaupassa, lepään, teen töitäkin. Vietän laatuaikaa, huomioin läheisiä, kehitän itseäni. Sitten kun on aikaa, ajattelen usein. Nyt pitää tehdä työt alta pois, että olisi sitten myöhemmin aikaa, siivota, että olisi myöhemmin aikaa olla siivoamatta, kiirehtiä kauppaan että ehtisi sitten rentoutua ostosten kanssa kotona.

Säästän aikaa, että sitä olisi myöhemmin. Jossain Harmaa herra kääräisee sikarin ja naurahtaa.

En liene ainoa joka unelmoi. Työn murroksesta puhutaan paljon. Epätyypillisistä työsuhteista, pätkä- ja silpputöistä. Yhä useampi meistä tekee useampaa työtä kerrallaan.  Kun on monta rautaa tulessa, voi alkaa tuntua siltä, että on kiire silloinkin kun ei ole. Keskittyy vain puoliksi siihen mitä oli tekemässä, kun ajatukset ovat jo seuraavassa tehtävässä, ei osaa keskittyä. Asiat ja pahimmillaan ihmissuhteet pinnallistuvat, stressi kasvaa ja loppuunpalaminen uhkaa.

Mitä asialle pitäisi tehdä? Levätä? Pysähtyä hetkeen? Hypätä pois oravanpyörästä? En halua kehottaa ketään lepäämään, koska jos eläminen tuntuu velvollisuuksien suorittamiselta, lepäämisestä tulee vielä yksi sellainen muiden joukossa. Muistathan tehdä senkin, varaathan sille aikaa? Myös kaikenlainen hetkessä eläminen ja mindfullnes on minulle vierasta. Oravanpyörässäkin voi olla ihan kivaa, ei kukaan sitä oravaakaan sinne ole pakottanut.

Minun neuvoni on jotain arkisempaa: Tuhlaa aikaa!

Juuri niin. Tee asioita, joista ei kertakaikkiaan ole mitään hyötyä ja jotka eivät kehitä sinua millään tavalla. Lue keskinkertainen romaani tai minun tapauksessani jokin todella huono fanfiction -kirjoitus verkossa. Katsele Youtubesta videoita, kun joku pelaa tietokonepeliä, jota et itse aio koskaan pelata tai Frendien uusintoja. Soita kaverille, josta et ole kuullut pitkään aikaan ilman sen suurempaa syytä, mene ostarille lojumaan tai tuijota seinää. Väritä aikuisten värityskirjasta viivojen ohitse. Mene huutonettiin ja kirjoita hakusanaksi ”upea” ja jää selaamaan niitä loputtoman omituisia asioita, joita ihmiset pitävät upeina. Irvistele ikkunasta kadulle. Kirjoita essee, joka jää kesken puolesta sanasta.

Ajan tuhlaamiseksi käy ihan mikä tahansa aktiviteetti, johon sinulla ei ole aikaa, mutta jota haluat kuitenkin tehdä. Älä mieti onko tämä kehittävää ja auttaako se eteenpäin. Sellaisten miettimiseen sinulla on aikaa sitten kun taas painat elämää eteenpäin kieli vyön alla.

Torjut harmaata aikataloutta parhaalla mahdollisella tavalla.

Niin, ja jos sinulla on aikaa, luepa Michael Enden Momo.