Köyhät, sairaat ja äänestäminen

Viikko tai pari ennen eduskuntavaaleja silmiini osui lehtijuttu, jota varten oli haastateltu akatemiatutkija Hanna Wassia. Wass kertoi, että sekä suomalaisissa että kansainvälisissä tutkimuksissa on todettu huono-osaisten äänestävän passiivisemmin kuin hyväosaisten. Toisaalta tiedetään, että pitkäaikaissairaat ja köyhät äänestävät – silloin kun äänestävät – mieluummin vasemmistolaisen politiikan puolesta.

Tämä asetelma nosti mieleeni pari näkökulmaa, joita (meidän) hyväosaisten olisi hyvä pysähtyä miettimään.

Yksi. Miksi köyhä ja kipeä ei äänestä?

Yhtäältä köyhällä ja kipeällä on eniten voitettavaa vaaleissa. Monet, ainakin sosiaali- ja terveyspolitiikassa, tehtävät ratkaisut vaikuttavat suoraan heidän arkeensa ja hyvinvointiinsa. Toisaalta huono-osaiset äänestävät kaikkein vähiten. Tässä on ilmeinen ristiriita.

Taustalla lienee luottamuspula systeemiin ja kokemukset omista vaikuttamismahdollisuuksista. Huono-osainen ei koe osallisuutta yhteiseen päätöksentekoon, ja näin näky omasta ”kansalaisuudesta” haalistuu. Tutkimuksissa on myös havaittu, että huono-osaisuudella on suuri riski periytyä. Lienee perusteltua olettaa, että asenteet äänestämistä kohtaan periytyvät myös. Kodeissa, jossa politiikkaan suhtaudutaan välinpitämättömästi ja äänestämiseen ajanhukkana, kasvaa välinpitämättömiä äänioikeutettuja.

Miten tuemme ja autamme kasvavia sukupolvia, jotta äänestäminen koettaisiin tärkeäksi ja merkittäväksi vaikuttamisen foorumiksi?

Iloitsen jo siitä, että kirkko on tehnyt tässä asiassa hyvää työtä laskemalla omissa vaaleissaan äänestysikärajan 16:een. Mutta työ on kesken.

Kaksi. Ketä äänestää?

Lähtökohtaiset terveet ja hyvätuloiset siis äänestävät ahkerammin kuin väestö keskimäärin. Lisäksi tiedetään, että ihmisillä on taipumus äänestää itsensä kanssa samalla tavalla ajattelevia. Näin on vaarana, että politiikka elitistyy. Päätöksenteossa on entistä vähemmän tilaa huono-osaisia ymmärtävälle keskustelulle ja heitä tukeville ratkaisuille.

Oikeastaan mennyt vaalikausi on hyvä esimerkki koko väestön näkökulmasta elitistisöityneestä politiikasta. Oikeistolaisen ideologian yksilön vastuun korostus on kuulunut Sipilän hallituksen puheissa. ”Aktiivisuus” on ollut keskeisesti esillä menneen hallituksen työllisyyspolitiikassa ja ylipäätään elämässä pärjäämisen eetoksessa. Yksilö päättää, yksilö valitsee, yksilö tarttuu toimeen ja yksilö ratkaisee. Yksilö toimii, ja saa mitä ansaitsee. Tässä ihmiskuvassa ihmisen arvo määräytyy pitkälle toiminnan kautta.

Kristillisen kirkon perinteessä ihmisen arvo määräytyy pikemminkin olemisen kuin tekemisen kautta. Jokaisella yksilöllä on luovuttamaton ja yhtäläinen arvo Jumalan luomuksena ja Jumalan itsensä antavan rakkauden kohteena.

Voisiko yhtenä kirkon näkynä olla painokkaampi ihmisten kutsuminen vaaliuurnille puolustamaan omia etujaan? Uskaltaako kirkko antaa äänen niille, joiden ääni ei vaalipäivinä sujahda uurnaan?

Ketä siis äänestää? En vastaa, mutta kysyn.

Mikko Alava

Haluatko lisää? Tilaa tieto uusista artikkeleista sähköpostiisi!


Haluatko lisää? Tilaa tieto uusista artikkeleista sähköpostiisi!

Sinua saattaisi kiinnostaa myös...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.