MAAILMANTUSKA JA MINÄ

Ilmasto ja sen asteittainen, mutta näin jatkuessaan vääjäämätön tuhoutuminen on herättänyt paljon keskustelua mediassa viime aikoina. Samaan aikaan kun eduskunnassa ajetaan ilmastotalkoita ja puhutaan yksilön vastuusta hiilijalanjäljen suhteen, yksilöt kokevat yhä enenevässä määrin ilmastoahdistusta ja omaa riittämättömyyttään vaikuttaa asiaan. Aamukiireessä kotiin unohtunut kestokassi saa kauppajonossa kohtuuttoman rikollisuuden tunteen aikaan, kun ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin tarttua ympäristöä tuhoavaan muovipussiin. Lapset pitäisi kuitenkin ehtiä hakea päiväkodista ennen sulkemisaikaa, eikä kaikki mahdu käsilaukkuunkaan. Globaalisti vastuullisempaa olisi toki ollut jättää lapsetkin tekemättä. Maailma kun on ylikansoitettu jo muutenkin. Pöydässä on tänään makaronilaatikkoa, miksi en tajunnut tehdä sitä vegaanisena? Mistä valitsemani ketsuppi oikeastaan tulee ja kuka poimii siihen tarvittavat tomaatit ja missä olosuhteissa? Apua!

Illalla kotona keskustellaan tulevasta kesälomasta. Suurin osa perheemme lomasta kuluu kesämökillä. Siellä ei ole sähköä eikä juoksevaa vettä, mutta sitäkin enemmän kaunista luontoa ja vesistöä ympärillä. Jo pelkkä ajatus irtiotosta tuntuu rentouttavalta. Kalaa saadaan toivottavasti järvestä, marjat ja omenat omista puista. Perunat, herneet ja mansikat lähistöllä asuvilta pientuottajilta. Näin kannatetaan puolivahingossa myös pienyrittäjyyttä ja maaseudun tulevaisuutta. Kaupassa käydään harvoin ja tarkkaan harkiten, koska lähikauppaa ei ole. Ruokavalinnat suunnitellaan etukäteen eikä hävikkiä synny. Jätteet menevät suurelta osin joko saunan lämmitykseen tai kompostiin. Muovijätteet ja muu lajiteltava kannetaan paluumatkalla lähimpään jätteenlajittelupisteeseen. Näin on Suomessa eletty jo vuosisatojen ajan (lajittelupistettä lukuun ottamatta), mutta nykypäivän yhteiskunnassa kaikki tämä tuntuukin kivasti eksoottiselta.

Kehitys menee eteenpäin ja ehkä hyvä niin. Esimerkiksi lääketieteen kehittymisen myötä useat sairaudet, joihin vielä viime vuosisadalla kuoltiin lähes varmasti, ovat nykyään hoidettavissa ja eliniän odote on noussut huikeasti. Kuitenkin samalla kun oleskelumme tällä planeetalla pitenee, jättämämme jäljen tulisi olla päinvastaista kuin nykyään. Partiolaishengessä voisimme ottaa tavoitteeksemme jättää luonnon hieman parempaan kuntoon kuin sen itse löysimme sinne saavuttuamme. Tämä kunnianhimoinen tavoite vaatii toimia, mutta ei lainkaan niin paljon ponnistuksia, kuin meille annetaan usein harhaanjohtavasti ymmärtää.

Talouskasvu johon hallitus pyrkii, lisää toki ostovoimaa, mutta sen se tekee niin hyvässä kuin pahassakin. Pienituloisen perheen matkailu suosii kotimaata, vaatteet hankitaan huolella ja harkiten, jonka jälkeen ne löytävät uuden omistajan tuttavaperheiden lapsista. Ruokahävikkiä ei synny läheskään niin paljon silloin, kun joutuu oikeasti miettimään kauppaan menevän rahan määrää. Luomua ostetaan, silloin kun pystytään, muissa valinnoissa pitäydytään kohtuudessa ja mietitään mikä on oikeasti tarpeellista tai välttämätöntä.

Ihminen tulee lopulta toimeen hyvin vähällä. Useiden pätevien tutkimusten mukaan materian määrä ei ole missään suhteessa koettuun onnellisuuteen. Kun lopetamme kilpajuoksun taloudellisten ja materialististen arvojen piinaamina, voimme ehkä löytää sen mikä elämässä oikeasti on merkityksellistä ja tärkeää. Useimmille meistä se on sisäinen rauha, läheiset ihmiset ja oman näköinen arki. Kun perusarki rakentuu tiedostavan kohtuullisuuden ympärille, välillä voi myös hyvällä omalla tunnolla olla inhimillisen hedonisti. Tarkoittakoon tämä sitten satunnaista lentomatkaa tai tuota välinpitämättömyyden symboliksi noussutta muovipussia. Kehitetään joo, mutta kehitetään mieluummin tiedettä, taidetta, kulttuurista ja henkistä pääomaa. Jätetään kehittämättä se luontoa kuormittava turha tavara, jota vielä vuosikymmen taakse päin emme olisi kuvitelleetkaan jonain päivänä tarvitsevamme. Nautitaan elämästä ja sen antimista hyvällä omalla tunnolla ja kannetaan yhteinen vastuumme hyvässä hengessä, toinen toistamme tsempaten, ei tuomiten.