Oma koti kullan kallis

Perjantai kääntyy iltapäivään. Kiireinen työviikko ja perheen pyörittämisen touhut ovat vaatineet veronsa. Kaipaan lepoa ja tarvitsen omaa rauhaa. Haluan kotiin. Kävelen metron liukuportaita alas.

Penkillä nukkuu likaisissa vaatteissa mies. Hän on käpertyneenä kylmässä, lopen uupunut ja yksin. Katson miestä, teen niin kuin lukuisat muutkin, kävelen ohi. En halua häiritä, en tiedä mitä voisin tehdä. Koen piston sydämessäni, kuinka pieniä ovatkaan omat murheeni. Kuinka paljosta saan olla kiitollinen. Minulla on työ, jolla pystyn elättämään itseni ja perheeni. Minulla on oma koti, paikka jossa saan levätä turvassa, paikka josta ammentaa voimaa. Minulla on rakkaita ihmisiä ympärilläni, jotka kannattelevat minua ja minä heitä. Entä jos asiat olisivat menneet toisin?

Asunnottomuuden syyt ovat moninaiset. Usein taloudellinen niukkuus ja toisaalta vuokrien korkeus voivat pienituloisilla johtaa vuokrarästeihin ja pahimmillaan lopulta häätöön. Kaikilla meillä ei ole vahvoja tukiverkkoja, jotka kannattelisivat ja auttaisivat kriisissä. Ihminen jää oman onnensa nojaan.

Taustalla voi olla myös muita elämänhallinnan ongelmia, kuten pitkäaikaistyöttömyyttä, mielenterveys- ja päihdeongelmia. Toisaalta voi kysyä, kumpi tuli ensin, muna vai kana? Johtiko asunnottomuus näihin ongelmiin vai päinvastoin? Ovatko päihteet vain selviytymiskeino sietämättömässä arjessa? Kuinka kauan sinun mielenterveytesi kestäisi ilman paikkaa, jossa levätä?

Kenellä on oikeus omaan kotiin?

Lain mukaan jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Asunnottomuus on aina äärimmäisen vakava elämänkriisi, joka kasaa ongelmia laajasti. Asunto ensin -periaatteen mukaan ihmiselle tarjotaan ensin asunto – koti omilla avaimilla ja vuokrasopimuksella. Vasta sen jälkeen voi alkaa asunnottomuuden tuottamien ongelmien hoitaminen ja kuntoutuminen.

Asunnoton ei ole identiteetiltään asunnoton. Hän on vakavassa kriisissä oleva ihminen, joka on tippunut yhteiskunnan kaikkien tukiverkkojen läpi. Hän on myös jonkun äidin aikuinen lapsi, jolla ei ole ketään joka auttaisi, tarjoaisi yösijan.

Kun ihminen joutuu viettämään yönsä roskalaatikossa, olemme yhteiskuntana heittäneet hänen koko ihmisarvonsa samaan laatikkoon.

Mene töihin ja ryhdistäydy -asenne on helppo, mutta näennäinen ratkaisu ohittaa ongelma. Jaksaisitko sinä lähteä virkeänä töihin ulkona vietetyn yön jäljiltä, päivä toisensa jälkeen?

Sinua tarvitaan

Pääkaupunkiseudulla asunnottomuus on suurinta. Useimmat ovat kertoneet olevansa valmiita lähtemään, minne päin Suomea vaan, kunhan saisivat asunnon sieltä. Samaan aikaan muuttotappiokunnissa asuntoja rapistuu tyhjillään. Räikeä epäkohta, johon tulisi
puuttua pikaisesti.

Ukrainan sota on herättänyt ihmisissä valtavan auttamisen halun. Tämä on ollut uskomattoman hienoa huomata. Ympäri Suomea tyhjiä asuntoja remontoidaan, siivotaan ja kalustetaan ennätysvauhtia ukrainalaisille pakolaisille, jotka ovat sodan takia menettäneet kaiken, myös kotinsa. Näin kuuluukin toimia, hädässä olevaa autetaan. Herää kuitenkin ajatus, miksi emme voineet koota voimiamme yhteisiin talkoisiin asunnottomien eteen jo aiemmin.

Tarvitsimmeko todella sodan herättämään meidät auttamaan lähimmäisiämme?

Voisimmeko tässä samassa hengessä, yhdessä löytää kodin myös asunnottomalle? Heitän pallon kunnille ja kuntalaisille. Älä kävele ohi. Anna ääni vaiennetulle. Älä hyväksy heitteillejättöä. Välitä ja toimi. Koti on ihmisoikeus.

Asunnottomat diakoniassa

VVA:n eli Vailla vakinaista asuntoa ry:n tilastojen mukaan Suomessa on lähes 4 000 asunnotonta. Ulkona, rappukäytävissä ja ensisuojissa asuu vajaat 700 ihmistä. Asunnoton ei ole sama kuin sillan alla makaava alkoholisti. Asunnottomina on niin miehiä kuin naisia, nuoria ja vanhoja, myös perheitä.

Asunnottomille on tarjolla erityisdiakonian palvelut Hermannissa. Palvelut, joita ei yhdenvertaisuuden nimissä kuuluisi olla olemassakaan. Myllypuron kirkolla järjestetään kerran kuussa talviaikaan Kodittomien yö, jonne pääsee yöpymään, pesulle ja syömään kirkon turvaan. Tämä ei luonnollisesti riitä, mutta on monelle kävijälle henkireikä.