Mitä ehtii 15 minuutissa?

Viisitoista minuuttia ei ole enää entisellään. Aiemmin ajattelin kepeästi, että vartti sinne tai tänne. Mutta koskaan 15 minuuttiin ei ole sisältynyt sellaista latausta kuin nyt.

Pandemia on nostanut esiin yhden ihmisen voimakkaimmista perustarpeista: tarpeen kanssakäymiseen toisten kanssa. Hekin, jotka eivät ole aiemmin kärsineet eristäytyneisyydestä, ovat nyt sitä saaneet maistaa.

Yhtä ihmisryhmää yksinäisyys koettelee pandemiasta riippumatta. Kun vanhuksen puoliso tai ikätoverit lähtevät viereltä yksi toisensa jälkeen, niin piiri pienenee ja kohtaamiset lyhenevät. Nyt tiedän, minkä pituisiksi. Vanhuksen tunti on 15 minuuttia.

Kun lueskelin Yhteisvastuukeräyksen tausta-aineistoja, niin minut pysäytti talousvaikeuksissa olevien eläkeläisten todellisuus. Heillekin yhteisön ulkopuolelle jääminen on jopa pennin venyttämistä pahempaa. Ainoita kontakteja saattavat olla kotihoitajien ja sosiaaliohjaajan käynnit. Kotihoidossa työskennellään usein kovan paineen alla. Yhdellä vartin käynnillä ehtii juuri lämmittää ruuan ja jakaa lääkkeet.

Vanhuksen tunti on 15 minuuttia.

Vaikka kotihoitajat käyvät muistisairaan äitini luona neljä kertaa päivässä, ja me lapset siinä välissä vuorollamme, niin äiti ehtii sen unohtaa. Emme ole aina vierellä silloin kun hän sitä eniten tarvitsisi. Siksi olin kiitollinen, kun kotihoitaja kerran kohdatessamme sanoi: ”En nyt veloita ylimääräisestä ajasta, kun äidillänne oli niin paha mieli. En halunnut jättää häntä, vaikka menikin kauemmin kuin 15 minuuttia.”

Sama varttitunti oli korona-aikana annettu aikaa istua isän vieressä sairaalassa hänen viimeisinä elinpäivinään. Ehdin silittää hiuksia ja korjata asentoa, auttaa juomaan. Muutaman sanan saimme vaihdettua, sitten 15 minuuttia oli kulunut. Seuraavana aamuna isä oli nukkunut pois.

Jos haluan käydä iäkästä enoani katsomassa hoivakodissa, minun pitää ilmoittautua edellisenä päivänä. Vierailuaikaa on tietenkin rajoitettu, arvaat varmaan minkä pituiseksi. Huonokuuloinen eno ei saa puheestani maskin takaa juuri selvää. Kallisarvoiset 15 minuuttia menevät siihen, kun yritän vaihtaa kuulumiset huutamalla.

Miten sinä käyttäisit nuo 15 minuuttia?

 

close

Haluatko lisää? Tilaa tieto uusista artikkeleista sähköpostiisi!

Latest posts by Outi Jaakkola (see all)

Haluatko lisää? Tilaa tieto uusista artikkeleista sähköpostiisi!

Sinua saattaisi kiinnostaa myös...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.