Helsinki-avusta päivää!

Viime viikko vierähti luurit päässä. Välillä tuntui, ettei oma Helsinki-avun soittoryhmäni lopu koskaan, vaikka meitä oli kaksi tai välillä viisikin sitä lyhentämässä. Tilastot tulivat todellisiksi – elämme mummojen ja pappojen maassa.   

En oikein tiedä, mitä odotin etukäteen. Ehkä enemmän tarvitsevia ihmisiä? Päällimmäiseksi jäi onneksi tunne, että suurimmalla osalla yli kahdeksankymppisistä ei ole mitään hätää. Niin monta kertaa saan kuulla, että ”poika”, ”tytär”, ”lapset ” ”lapsenlapset”, ”veljentyttäret”, ”naapurit” auttavat. Kyllä omista pidetään huolta, jos omia on. Monet aikuiset lapset kuskaavat ruokaa vanhemmilleen pitkienkin ajomatkojen päästä, etätöiden ja kotikoulun keskeltä. 

Entä millaista porukkaa vastaa puheluihin? Tässä muutama arkkityyppi. 

1. Sissit 

Tähän erittäin yleiseen ryhmään kuuluvat ne yli kahdeksankymppiset, jotka ilmoittavat itsepintaisesti käyvänsä edelleen kaupassa ja apteekissa. ”Käyn vain kerran viikossa”, ”Käymme vain tässä lähikaupassa”. ”Menemme hiljaisena aikana” ja sitä rataa. Useimmat tuntuvat ajattelevan, että ovat itse riittävän terveitä ja hyväkuntoisia hoitaakseen omat asiansa. Etteivät rasittaisi muita turhaan. ”Me olemme tottuneet pärjäämään, meidän on ollut pakko”. 

Ei siinä mitään, että itse pärjää, mutta voivathan hekin olla oireettomia tartuttajia? Tai viruksen saadessaan päätyä ensimmäisinä piipaa-autoon?  

Välillä sissejä kuunnellessa tunnen, kuinka sarvet alkavat kasvaa venähtäneen otsatukkani alta. Tekisi mieli tokaista heille, että jos olitte haaveilleet perinteisestä hautaamisesta sen voisi nyt unohtaa, sillä tuhkaus tulee olemaan ainoa vaihtoehto teille koronaan kuoleville. 

No, pääsääntöisesti olen saanut pidettyä aisoissa sisäisen valistusupseerini. Viestiä kotona pysymisen tärkeydestä on vaikea saada perille lyhyen kartoituspuhelun aikana. Niinpä olen päätynyt tarkistamaan, tietävätkö sissit esimerkiksi riskiryhmille suunnatuista kauppojen aukiolotunneista. Kyllä tietävät, mutta monille asiointi aamuseitsemältä tai kahdeksalta on liian aikaista. Eivätkä kaikki ikäihmiset ole aamuvirkkuja. Tai siihen aikaan ei kaupoista vielä löydy tuoretta tavaraa: leipää, kalaa tai valmisruokatiskiä ei ole ehditty laittaa kuntoon, kuten muuan sissi huomautti.  

2. Lainkuuliaiset 

Tähän ryhmään kuuluvat noudattavat kaikkia ohjeita viimeisen päälle eivätkä poistu kotoaan. He tiedostavat olevansa riskiryhmässä, ja saavat useimmiten apua läheisiltä, jotka jotkut tuovat ruokaa pitkienkin matkojen päästä (ja jättävät ne monen metrin päähän hanskat kädessä). He pitävät turvavälit ja pesevät käsiään. Osa heistä on jo varautunut ja hommannut ruuat kotiinkuljetuksella jo jonkin aikaa, ja tilaa lääkkeet nettiapteekista.  ”Emme ole lähteneet mökille, vaikka mieli tekisi”. Kunpa suurin osa kohderyhmästä kuuluisikin heihin! 

3. Omaishoitajat 

Omaishoitaja ei ole käynyt ulkona kolmeen viikkoon. Hän tietää, että kun kotihoitajat vaihtuvat, kuka tahansa voi heistä tuoda koronan tullessaan. Vaihtoehtoja ei ole, joten tilanne jatkuu entisenlaisena. ”Mutta me olemme olleet yhdessä jo 58 vuotta ja yhdessä ollaan loppuun saakka.” Omaishoitajat eivät valita, heille toivoisi enemmän tukea. 

4. Ilahtujat 

”Voimia teille kun jaksatte soitella meille kaikille mummoille!” ”Kiitoksia teille kun soititte. Vähän epäilin, että tuleeko sitä soittoa, kun kukaan ei koskaan soita, mutta nyt se tuli todelliseksi.” ”Voi että teidän kanssanne! Kiitoksia tuhannesti”. ”Teette hienoa työtä”. ”Oikein hieno systeemi!” 

Lupaan välittää kiitokset eteenpäin. En osaa ottaa niitä vain itselleni. Meitä soittajia on sentään melkoinen joukko.   

5. Pitääkö olla huolissaan –porukka 

Jotkut, onneksi harvat tapaukset jäävät kaihertamaan tai vähintään mielikuviksi mieleen. Yksinään aallonmurtajalla ulkoileva mies. Puoliksi halvaantunut, joka ei pysty nostamaan kauppakassin sisältöä jääkaappiin asti. Huononäköinen, joka tarvitsisi siivousapua muttei näe numeroa johon soittaa. Ihminen, joka kysyy, pitääkö kaupassa käydessä pitää kasvosuojusta ja onko siitä hyötyä vai haittaa? En tiedä, tilastoidaanko tämän operaation johdosta tehdyt huoli-ilmoitukset ja onko niissä nyt jokin piikki. Ehkä olisi syytä. 

Soittaminen väsyttää. Tunteet eivät välttämättä ole koko ajan pinnassa, mutta kuunteleminen ja skarppaaminen vievät veronsa. Välillä soittaminen alkaa tuntua sarjatyöltä. Silloin täytyy pitää taukoa ja ravistella itsensä sellaiseen tilaan, jossa kykenee paremmin kuuntelemaan. Iltaisin sammun nopeasti ja näen unia, joissa numeroita vaihdellaan, otetaan käyttöön ja poistellaan. Aamulla mietin, olivatko yölliset ohjeet oikeita vai ei. Arvostukseni ”luurityötä” tekeviä kohtaan on noussut 300%. 

Me opettelimme muutamassa päivässä uuden järjestelmän, jota yleensä opiskellaan 2-3 kuukautta. Ohjeet muuttuivat ja niitä rakennettiin samaan aikaan kun opettelimme käyttämään ohjelmaa. Niitäkin piti seurata herkeämättä. Kaikenlaisia ongelmia on ratkottu yksin ja yhdessä päivittäin. Toisten soittajien vertaistuki on ollut aivan upeaa, ja moni on voimaantunut, kun on kyennyt oppimaan uutta. Olen ylpeä itsestäni ja ylpeä heistä. Tätä on todellakin tehty rohkeasti yhdessä.