työste-hanke - kehittelyä ja ajatuksia

Sinä osaat, ajatuksillasi on merkitystä – mietteitä Työste-hankkeen varrelta

työste-hanke - kehittelyä ja ajatuksia

Kunnat, kolmas sektori, seurakunnat ja monet eri toimijat järjestävät aktiviteettia ja toimintaa työttömille sekä monille muille ryhmille. Usein saatetaan lippusin ja lappusin kysellä, että mitäköhän ihmiset toivoisivat, että jatkossa tehdään. Rastin voi laittaa kivaan kohtaan tai sanalla, parilla ehdotella jotain mukavaa. Joskus sitten ehkä tehdään jotain ehdotetun kaltaista, jos se kuulostaa ohjaajasta järkevältä. Ja osallistujat tulevat puuhailemaan ohjaajan tahdissa.

Kaikenlainen tekeminen on todella tärkeää. Moni ei jaksa eikä halua sen enempää, päivällä on tylsää, ja on kiva, että joku järjestää jotain tekemistä. Tällä on kuitenkin passivoiva vaikutuksensa. Nyky-yhteiskunta on totuttanut ihmiset palveluiden käyttäjiksi. Kierretään eri paikassa etsimässä kuka tarjoaa parasta kivaa ja osallistutaan siihen. Palvelujärjestelmä passivoi odottelemaan työtarjouksia ja kurssikutsuja.

Aktiivisuutta ja hienoja ideoita

Oli kohderyhmä mikä vain, eläkeläiset, lapset, aikuiset, on joukossa paljon halua tehdä ja vaikuttaa enemmän. Paljon potentiaalia jää käyttämättä, kun ihmisiä ei kannusteta oikeasti osallistumaan suunnitteluun ja toteutukseen. Välillä hyvät ideat jäävät ohjaajan ammatillisuuden jalkoihin – kyllähän ammattilainen tietää, mikä on asiakkaalle parasta. Valitettavasti ammattilaistakin ohjaa oma maailmankuva ja elämänkokemus: esimerkiksi nuoren voi olla vaikea nähdä vanhusten, hyväosaisten syrjäytettyjen ja vanhemman väen nuorten maailmojen tarpeita.

Sen lisäksi, että osallistujat mukaan ottamalla saattaa syntyä todella hienoja uusia ajatuksia ja toimintamuotoja, antaa tämä mukana olleille tärkeitä taitoja, kuten itseluottamusta, oma-aloitteisuutta ja vuorovaikutustaitoja. Edellä luetellut taidot ovat osa työelämävalmiuksia. Näiden taitojen hyödyllisyys ei rajoitu vain työelämässä oleville tai sinne pyrkiville vaan taidoista on hyötyä sekä nuorelle, että jo eläkkeelle ehtineelle.

Muutama vuosi sitten ajatusmaailmani kaiken yllä olevan suhteen saattoi olla hieman erilainen. Tiesin, että ihminen olisi hyvä osallistaa mukaan toiminnan suunnitteluun ja toteutukseen, mutta se toiminnan ideointi ei ehkä aina onnistu ihan niin hyvin. Ja pitäähän niitä ideoitakin vähän karsia. Olen saanut kuitenkin olla mukana Työste-hankkeessa (Digital Living, Hely ry, Herttoniemen seurakunta, Metropolia), jonka aikana olen haastavan alun jälkeen oppinut yllä olevan uudenlaisen toimintatavan tärkeyden.

Työste-hanke antoi tilaa myllypurolaisille ajatuksille

Työste-hankkeessa mitään ajatuksia tai ideoita ei syötetty hanketyöntekijöiden kautta jollekin kuvitellun passiiviselle kohderyhmälle. Kaiken toiminnan lähtökohtana olivat hankkeen toimintapaikan, Myllypuron alueen asukkaiden, omat ajatukset. Mukana olleet myllypurolaiset miettivät yhdessä, mitä haluaisivat tehdä. Jokaista esiin noussutta ajatusta lähdettiin yhdessä viemään eteenpäin. Työntekijän rooliksi jäi mahdollistaa idean toteutuminen: auttaa käytännön järjestelyissä, tilojen varailuissa, budjettipuolessa, aikataulutuksessa tai missä vain, mihin apua tarvittiin.

Hankkeen aikana Myllypuroon syntyi monenlaista toimintaa, joka jatkuu alueen asukkaiden pyörittämänä hankkeen päätyttyäkin. Voisiko tässä olla tulevaisuus? Pitäisikö koko nykyisen palvelujärjestelmän aktivoida passivoinnin sijaan? Kyllä. Tämän vuoksi haluamme hankkeen lähetessä loppua kertoa lisää siitä, mitä olemme hankkeen aikana oppineet.

Tule mukaan 26.9.2017 Työsteen päätösseminaariin. Katso ohjelma alta ja ilmoittaudu tästä mukaan seminaariin! Päätösseminaariin ovat tervetulleita kaikki, olit sitten näitä asioita työksesi pähkäilevä, työvoimatoimiston kuvioiden kanssa tuskaileva tai vain yleisesti asioista kiinnostunut niin mukaan vain!

Vaikka hanke päättyykin, ei tämä ole loppu. Tämä on alku.

Työste-hanke päätösseminaarin ohjelma

Haluatko lisää? Tilaa tieto uusista artikkeleista sähköpostiisi!


Haluatko lisää? Tilaa tieto uusista artikkeleista sähköpostiisi!

Sinua saattaisi kiinnostaa myös...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.