Tehdään hyvää

urbaani unelma 2016 facebook tapahtuma

Vuosaaren seurakunta järjesti yhteistyössä Vuosaaren vapaaseurakunnan ja Vuosaaren ankkuripaikan (helluntaiseurakunta) kanssa Urbaani unelma – tapahtuman lauantaina 3.9. Tapahtuman idea oli yksinkertainen: tehdään yhdessä hyvää ja välitetään sitä kautta ihmisille evankeliumia Jeesuksesta. Tapahtuma oli siis teologialtaan erittäin diakoninen!

Tapahtumassa avainroolissa olivat vapaaehtoiset seurakuntalaiset eri seurakunnista. Heistä osa valmisti ruokaa, osa jakoi sitä. Yksi vapaaehtoisemme kuljetti paikan päälle aasin ja ponin. Kymmenillä lapsilla oli mahdollisuus ratsastaa ilmaiseksi. Muutama vapaaehtoinen pumppasi koko tapahtuman ajan ilmapalloja, jotta pupumaskotit pystyivät jakamaan niitä lapsille. Samanaikaisesti ihmisille tarjottiin ilmaiseksi hierontaa, kasvomaalauksia, kynsienlaittoa ja monenlaista muuta toimintaa. Erityisen tarjoilujen maksuttomuus vaikutti ihmetyttävän tapahtumaan osallistuvia. Miksi ihmeessä teemme tätä kaikkea ilmaiseksi?

Teemme tätä ilmaiseksi, koska uskomme, että joskus teot voivat puhua kovempaa kuin sanat. Rakkauden tekojen kautta haluamme kertoa ihmisille rakastavasta Taivaan Isästä. Mielestäni tämä on myös diakoniatyön ydintä – harvemmin me työssämme sanoilla julistamme evankeliumia, mutta teoilla sen sijaan sitäkin enemmän. Diakoniatyössä uskoa eletään todeksi. Ihminen saa kokea Jumalan rakkauden konkreettisena apuna.

Mitä hyvää sinä voisit tehdä tällä viikolla? Toiselle ihmiselle se voi olla merkityksellisempää kuin voit edes kuvitella! Jumala on kutsunut meidät elämään uskoamme todeksi ja tekemään hyvää, jotta kaikki saisivat kuulla evankeliumin Jeesuksesta ja Jumalan rakkaudesta.  

”Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. Se ei perustu ihmisen tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä. Mekin olemme Jumalan tekoa, luotuja Kristuksen Jeesuksen yhteyteen toteuttamaan niitä hyviä tekoja, joita tekemään Jumala on meidät tarkoittanut.”

Ef. 2:8–10

Haluatko lisää? Tilaa tieto uusista artikkeleista sähköpostiisi!

Latest posts by Heidi Viita-Virtanen (see all)

Haluatko lisää? Tilaa tieto uusista artikkeleista sähköpostiisi!

Sinua saattaisi kiinnostaa myös...

  • Mitä se diakoniatyö oikein on?

    Jaa myös muille: Lisää Diakonia – niin se on sitä kirkon auttamistyötä, juu tosi tärkeää, sanoo aika moni. Apua ja tukea eri muodoin hädän hetkellä. Mutta mitä se diakoniatyö ihan käytännössä on? Pääsin päiväksi perehtymään Malmin seurakunnassa työskentelevän diakoniatyöntekijän Elise Hartosen arjen työhön. Elisen työkenttänä on Malmin seurakunnan pohjoiset alueet eli Tapulikaupunki, Puistola ja Jakomäki….

  • ”En olisi ikinä uskonut joutuvani tänne”

    Jaa myös muille: Lisää Pyörällisiä ostoskärryjä on paikalla tungokseen asti. Ei, nyt ei olla Tallinnan-laivaterminaalissa, vaan Myllypuron elintarvikejakelun jonossa. Jakelu käynnistyy aamuyhdeksältä. Jo ennen sitä jono kiemurtelee näkymättömiin korttelin ympäri. Tänäänkin on nälkä. ”Jouduin jäämään varhaiseläkkeelle. Tulot tippuivat, mutta menot jäivät, joten pakko välillä hakea täältä helpotusta ruokapöytään. En olisi ikinä uskonut joutuvani tänne!” sanoo…

  • Vapaaehtoisissa on voimaa – tuokiokuvia Alppilasta

    Jaa myös muille: 91 Jakoa Lisää Tiistaiaamu Alppilan kirkon keittiöllä alkaa toimeliaasti. Diakoniaruokailun vapaaehtoiset Suvi ja Sirpa tulevat paikalle, vaihtavat vaatteet ja kietaisevat essut päälle. Rauno on jo ehtinyt pinota tarjoilupöydälle lautaset ja lasit ja katsonut, että haarukoita, veitsiä ja lusikoita on telineessä riittävästi. Suvi tarkistaa leipä- ja pullatilanteen pakastimesta. Viikonlopun aikana on taas tullut…

  • Kodittomien yö – Jumalan rakkautta välittämässä

    Jaa myös muille: 61 Jakoa Lisää Ensimmäinen kerta. Kodittomien yö. Olin kuullut tapahtumasta paljon etukäteen, mutta en ollut ikinä siellä vieraillut. Oli syksyinen lokakuun ilta ja vuosi oli 2014. Myllypuron kirkko kuhisi ihmisiä. Tunnelma oli todella lämmin. Jokainen tulija otettiin vastaan sydämellisesti ja yksilöllisesti. Jokainen sai hyvän aterian syödäkseen sekä lämpimän ja turvallisen paikan nukkua. Jokainen…

  • Ethän unohda unelmoida?

    Jaa myös muille: 285 Jakoa Lisää Itä-Helsingissä on unelmoitu tänä keväänä oikein urakalla. Kyseessä on diakoniatyön alulle panema Toivonpäivä, jota unelmoinnilla pohjustetaan. Ikäihmisiä on haastettu uneksimaan niin seurakuntien tapahtumissa kuin kaupungin monipuolisten palvelukeskusten ryhmissä. Unelmointi on valittu teemaksi, koska se luo katsetta eteenpäin. Päämäärien tavoittelu kannattelee tutkitusti vaikeissakin elämäntilanteissa. Vanhana ei tarvitse tyytyä muistelemaan menneitä…

  • Hiljaisuus, häpeä ja haavoittuvuus

    Jaa myös muille: 160 Jakoa Lisää -diakoniatyön ydintä etsimässä Some, naistenlehdet, erilaiset talousjulkaisut ja televisio kertovat selviytymistarinoita. Burn outista on hypätty nopeasti uuteen hyvään elämään, väsymys on tuonut uuden alun, kasan innovaatioita, hienon elämän ja vaurautta kovalla työllä, mutta kuitenkin. Jokainen voi vaurastua, jokainen on oman onnensa seppä. Tällaista tarinaa meille kerrotaan, ja joskus väittämä…

2 kommenttia

  1. Ihanaa uutista viette eteenpäin ja tärkeää työtä. Siunausta ja terveisiä. Ikävöiden teitä Taina <3

  2. Kiitos Taina! Tule joskus moikkaamaan meitä. 🙂 Laita vaikka s-postia niin sovitaan aika! Siu! Heidi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.