Vain makkaraa?

Katseeni kohtaa siistin, keski-ikäisen miehen. Kiitos, hän sanoo ja jatkaa: Te ette ehkä ymmärrä, kuinka arvokasta työtä te teette. Hänen katseensa näyttää siltä kuin olisin juuri tehnyt jonkun sankariteon. Mutta tämähän on vain makkara, totean. Mies kertoo, että hän on tälläkin hetkellä asunnoton.

Tunnen surua, voimattomuuttakin, sillä koen, ettei minulla todellakaan ole siinä hetkessä mitään muuta annettavaa kuin halpa, grillattu makkara. Jatkamme silmiin katsomista, jotain kosteaa tuntuu hiipivän molempien silmänurkkaan. Elämä on välillä niin hemmetin kovaa ja epäreilua.

Ruoka-apua ja ruokajonoja on sanottu epäinhimillisiksi. Katson sivistyssanakirjasta sanan epäinhimillinen määritelmän. Se tarkoittaa tunnotonta, sydämetöntä, julmaa ja raakaa. Vaikka olen ollut mukana ruoka-aputoiminnassa vasta vähän aikaa, olen ehtinyt hävikkiauton kyytiin Vantaalle, elintarvikejakoon Myllypuroon ja makkaranpaistoon Hurstille. Ja voin todeta, että noissa paikoissa on tunnetta ja sydäntä mukana.

Elämä voi joskus tuntua julmalta ja raa’alta, mutta se ei tarkoita sitä, ettemmekö voisi kohdata toinen toistamme kunnioittavasti ja myötätuntoisesti. Makkara on vain makkara. Inhimillisen tai epäinhimillisen siitä tekee tapa, jolla se ojennetaan ja vastaanotetaan.

Haluatko lisää? Tilaa tieto uusista artikkeleista sähköpostiisi!

Latest posts by Katja Lehtola (see all)

Haluatko lisää? Tilaa tieto uusista artikkeleista sähköpostiisi!

Sinua saattaisi kiinnostaa myös...

  • Lastenkodilta pelastava enkeli

    Jaa myös muille: 80 Jakoa Lisää Pienenä tyttönä muistan miettineeni, että jos vanhempani kuolisivat niin kasvattaisivatkohan omat kummini minut omana lapsenaan? Olin onnekas, eikä tällainen tilanne tullut lapsuudessani vastaan. Silti liian monen lapsen elämän arkea on se, että elämä oman vanhemman kanssa ei ole enää lapselle tae turvalliseen kasvuun tai vanhempia ei enää ole. Silloin…

  • Luonto hoitaa ja hoivaa

    Jaa myös muille: 90 Jakoa Lisää ”Jo joutui armas aika ja suvi suloinen. Kauniisti joka paikkaa koristaa kukkanen. Nyt siunaustaan suopi taas lämpö auringon, se luonnon uudeks luopi ja kutsuu elohon.” Perinteisesti luonto merkitsee suomalaisille paljon. Yhteiskunnan muutokset, erityisesti kaupungistuminen,  ovat kuitenkin heikentäneet luontoyhteyttämme. Vaikka itse olen maalta kotoisin ja asunut vain muutaman vuoden Helsingissä, koen…

  • Uskonko siihen, että ihmiselle annetaan vain se, minkä jaksaa kantaa?

    Jaa myös muille: 405 Jakoa Lisää Ensi kuussa olen tehnyt diakoniatyötä neljä vuotta. Usein tuntuu siltä, että olen yhä se vastavalmistunut, joka seisoo kirkon ovella miettien, että miten voisin kertoa armosta ja lähimmäisenrakkaudesta heille, joita painaa huoli omassa elämässä ja joilla ei kenties ole tänään syötävää. Toisaalta neljään vuoteen on mahtunut todella paljon kohtaamisia, iloja,…

  • Julkinen anteeksipyyntö teki vaikutuksen

    Jaa myös muille: Lisää Espoon seurakuntien diakonian vaikuttajaryhmä järjesti paneelikeskustelun viime lokakuussa. Teemana oli Kuka kuuntelee köyhää lasta. Keskustelu järjestettiin kauppakeskus Isossa Omenassa, Palvelutorin stagella. Tavoitteenamme oli tuoda päättäjille esiin tilanteita ja ihmisten kertomuksia, niitä mitä diakonian arkinen avustustyö kohtaa. Saimme hyvät paneelikeskustelijat mukaan erilaisine taustoineen. Pidimme ja pidämme tärkeänä, että päättäjät ja asiantuntijat saavat…

  • Lohdun läsnäolo – diakoniatyöntekijän merkitys ihmisen rinnalla

    Jaa myös muille: Lisää Diakoniatyöntekijälle soitetaan pääosin hädän hetkellä. Yleisimpiä syitä on rahojen riittämättömyys ruokaan ja lääkkeisiin, Kelan ja sosiaalitoimen päätösten viivästyminen tai ennakoimattomat elämäntilanteet, jotka vaikuttavat äkillisesti taloudelliseen tilanteeseen. Suru, yksinäisyys ja ahdistuneisuus ovat myös yleisiä syitä, jolloin käännytään diakoniatyöntekijöiden puoleen. Diakoniatyöntekijä pystyy monessa tilanteessa vastaamaan ihmisen hätään nopeammin kuin muut auttavat tahot. Aineellisen…

  • Me tämän päivän fariseukset

    Jaa myös muille: Lisää Olin tänään asioilla kaupungilla, kun kaksi näkemääni henkilöä pysäytti miettimään omaa sydämen kovuutta. Katua ylittäessäni edelläni meni pyörätuolilla tummaihoinen mies, jonka toinen jalka oli amputoitu pienen jalan tyngän törröttäessä paljaana. Mies piti kädessään kertakäyttömukia, johon ohikulkijat olivat heittäneet muutaman lantin. Säpsähdin näkyä, mutta jatkoin matkaa. Hetken kuluttua omatuntoani alkoi kolkuttaa ja palasin…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.