”Älä unta näe!” Vai unelmoidaanko yhdessä?
” I have a dream” Minulla on unelma- lause toistui monesti papin, ihmisoikeusaktivisti Martin Luther Kingin Washingtonissa 28.8.1963 pitämässä puheessa. Puhe on luokiteltu useasti maailman kaikkien aikojen kuuluisimmaksi ja parhaaksi puheeksi. Presidentti Lincolnin muistomerkille oli kokoontunut yli 250 000 ihmistä. Kingin pääsanoma tuona, maailmoja muuttavana päivänä tiivistetysti oli: ”Oikeudenmukaisuuden pankki ei ole vararikossa! Kieltäydymme uskomasta, että maailman mahdollisuuksien kassaholvista ei löytyisi katetta. Sen tähden olemme tulleet lunastamaan tämän shekin – shekin, joka oikeuttaa ihmiset peräämään vapauden rikkauksia ja takuita oikeudenmukaisuudesta.” Jos Martin Luther King ei olisi liki 60 vuotta sitten unelmoinut ja kertonut kuulijoilleen unelmastaan, hänen sanomansa tasavertaisuudesta: ihonvärin, rodun tai uskonnon osalta tuskin olisi tullut julki.
Kuka katkaisi unelmilta siivet?
” Koko kesän olin tehnyt töitä ja säästänyt polkupyörään, unelmoin uudesta pyörästä eniten maailmassa. Halusin opiskelemaan ulkomaille unelma-alaani. Uudet, omat kengät olivat joka vuotinen unelmani. Olisin halunnut mennä naimisiin ja saada ison perheen. Töihin olisin aina halunnut mennä. Olisin halunnut kokeilla omia siipiäni maailmassa.” Unelmalista on loputon. Tänä syksynä olen monesti kysynyt tapaamiltani ihmisiltä:” Mistä sinä unelmoit?” Ja vastaukseksi eri ikäisiltä naisilta ja miehiltä olen saanut kymmeniä, ihania vastauksia. Kun kysyin unelmoinnista, niin samalla sain paljon tietoa ihmisen elämästä; menneestä sekä tulevasta. Jos unelmointi on kykyä kuvitella, millaista elämä on parhaimmillaan, niin monien ihmisten unelmista ylitse muiden nousi toive: ”että olisi seuraa, yksikin ystävä.”
Kappaleen alun unelmalistalta löytyi polkupyörä, ulkomailla opiskelu, omat kengät, perheen perustaminen, työpaikka sekä uskallusta elää oman näköistä elämää. Miltä unelmat tuntuivat? Olivatko ne mielestäsi pieniä, toteutettavia vai suuria ja saavuttamattomia unelmia? Nämä esimerkki vastaukset olivat niitä toteutumattomia unelmia. Katkaistiinko unelmilta siivet vai jäikö unelma vain unohduksiin. Siipien katkaisijaa voisi luonnehtia sanoilla: varovainen, järkevä, suojelija tai jopa sanalla ilkeä. On hyvä pysähtyä hetkeksi ja kuunnella omia ajatuksia: olenko minä katkaissut unelmilta siipiä toisen tai omalla kohdallani?
Helsinkiläinen kohtaaminen, joka johti unelmointiin
Kun on elänyt vuosia unelmoimatta muusta kuin ”katosta pään päällä” ja kuunnellut kotona jatkuvasti ”älä poika unta näe!”, niin aika vierasta on ryhtyä diakonin kanssa unelmoimaan, totesi keski-ikäinen mies. Mutta, kun luottamus kahden ihmisen välille syntyy, niin siihenkin tulee mahdollisuus. Olimme tavanneet yli 20 vuotta sitten ensimmäisen kerran, silloin asiat olivat huonosti. Diakoniatyön mahdollisuudet olivat silloin hänen elämäntilanteensa auttamiseksi ainoat mahdolliset ja minä olin se diakoni, joka uskoi hänen tarinaansa. Me istuimme alas ja täytimme hakemuksia, haimme eri tahoilta kaikkea mahdollista. Mies kertoi silloin, ettei häpeältään enää pysty palaamaan kotipaikkakunnalle eli hänen oli saatava asunto Helsingistä. Mies kertoi, että hän ikävöi perhettään, joka jäi satojen kilometrien päähän. Yhteys lapsiin olisi saatava heti, kun asunto järjestyisi. Mies oli myynyt kaiken irtaimen, mistä sai rahaa elämiseen pääkaupungissa. Kun olimme selanneet lävitse kaksi muovikassillista avaamattomia laskuja ja järjestäneet ne pinoihin seurasi yhteydenotot mm. velkajärjestelyyn, asumisneuvojaan ym. Silloinkin olin kysynyt mieheltä:” Mistä unelmoit elämässäsi? Johon hän muisti vastanneensa:” Asunto, työ, yhteys lapsiin ja vanhaan äitiin” Minä vaihdoin työpaikkaa eli miehen elämäntilanne ei enää ollut tiedossani, toivoin vain hänelle parasta.
Diakoni auttoi kohti unelmaa
Kului vuosia ja eräänä päivänä sain mieheltä puhelun. Hän kertoi, että oli etsinyt minua ja halusi kertoa minulle elämästään. Muistin heti hänet ja hänen tarinansa. Miehelle kuului hyvää: hän oli saanut velkajärjestelynsä loppuun. Hänen lapsensa olivat opiskelleet ja olivat työelämässä ja hän oli isoisä. Mikä oli koskettavinta: mies oli käynyt vanhan äitinsä luona ja viimein saattanut hänet hautaan. Tämä sama mies oli alkanut myös seurakunnan vapaaehtoiseksi ja kertoi saaneensa yhteyden ”yläkertaan.” Jos yksikin ihminen pysähtyy toisen ihmisen rinnalle, silloin kun hätä on suuri, niin kulkeminen on helpompaa. Diakoniatyöllä on mahdollisuus olla rinnalla kulkijana nopeaa reagointia vaativissa hätätilanteissa ja niihin kohtaamisiin seurakuntamme alueella on kaksi asema-aukiota. Kannelmäen juna-asemalta aukeaa Sitratori, jonka keskellä kohoaa Unelma- patsas, patsaan tehtävä on muistuttaa unelmoimaan paremmasta huomisesta. Diakoniatyön Soppatykki parkkeerataan juuri tuon Unelma- patsaan eteen paraatipaikalle; ojennamme lautasen keittoa sekä pysähdymme kuuntelemaan kuulumisia ja ehkä unelmia.
Martin Luther King ei ehtinyt elää vanhaksi, mutta hän eli täysillä unelmoiden paremmasta maailmasta elämänsä loppuun asti. Ja parempaa maailmaa tehdään auttamalla yhtä ihmistä kerralla koko sydämestään. Lopuksi eräästä klassikko elokuvasta kuolematon lause, joka auttaa minuakin unelmoinnissa: ”huomenna on uusi päivä!”
