Suhdelokurssilla

 

Filosofi Frank Martela on sanonut, että ihminen ei ole pelkästään yksilö vaan mitä suurimmassa määrin suhdelo – ihmissuhteisiin luotu. Me olemme ihmissuhteista perustavanlaatuisesti riippuvaisia. Saamme sielumme suurimmat haavat ihmissuhteissa tai niiden kaipauksessa. Samalla tavoin syvimmät rakkauden ja onnen hetket liittyvät läheisiin ihmisiin.

Siksi onkin erityisen hienoa, että helsinkiläisiä ruoka-apu toimijoita kokoontui syksyllä yhteisönrakentajakurssille pohtimaan ja kehittämään yhteisöjä; paikkoja, joissa ihmiset voisivat kokea olonsa tervetulleeksi ja turvalliseksi. Ennen kurssia ajattelin, että yhteisö muodostuu joukosta ihmisiä, joilla on jotakin YHTEISTÄ. Vaikkapa samankaltainen elämäntilanne, yhteinen työpaikka, koti, suku, kieli tai uskonto, kenties samanlainen koulutustausta tai arvot.

Yhteisönrakentajakurssillamme oli niin monenlaisia ihmisiä, niin monenlaisilla taustoilla, ettei mikään noista ylläolevista yhdistänyt koko ryhmää. Silti koimme olevamme saman asian äärellä, olimme osa samaa ryhmää ja pohdimme samoja ihmisyyden peruskysymyksiä. Meillä kaikilla oli oma elämäntarinamme ja sen mukanaan tuomat kokemukset niin hyvistä kuin huonoistakin yhteisöistä. Me kaikki tarkkailimme omaa ympäristöämme ja haaveilimme paremmasta maailmasta.

Minä tajusin tuolla kurssilla, että meitä kaikkia yhdistää sama ihmisyys. Meitä kaikkia yhdistää se, että me kaikki olemme suhdeloita.

Haluatko lisää? Tilaa tieto uusista artikkeleista sähköpostiisi!

Latest posts by Katja Lehtola (see all)

Haluatko lisää? Tilaa tieto uusista artikkeleista sähköpostiisi!

Sinua saattaisi kiinnostaa myös...

  • Oma koti kullan kallis

    Jaa myös muille: 30 Jakoa Lisää Perjantai kääntyy iltapäivään. Kiireinen työviikko ja perheen pyörittämisen touhut ovat vaatineet veronsa. Kaipaan lepoa ja tarvitsen omaa rauhaa. Haluan kotiin. Kävelen metron liukuportaita alas. Penkillä nukkuu likaisissa vaatteissa mies. Hän on käpertyneenä kylmässä, lopen uupunut ja yksin. Katson miestä, teen niin kuin lukuisat muutkin, kävelen ohi. En halua häiritä,…

  • Kanssakulkijana kuolemansurussa

    Jaa myös muille: 30 Jakoa Lisää Toivo pitää meidät kulkemassa -myös epävarmojen ja uusien elämäntilanteiden keskellä.Kuluneen talven aikana on arabiankielisten kristittyjen yhteisössä koettu paljon toivottomankin tuntuista surua. Moni yhteisön jäsenistä on menettänyt kotimaassa asuvia rakkaitaan koronalle. Sodan keskellä elävissä maissa ei haastavan erityistason sairaanhoitoa olekaan välttämättä saatavilla, tai sitten se maksaa kuukauden palkan verran vuorokaudessa….

  • Töitä, lomaa vai jotain siltä väliltä? − Työikäisten omarytminen lomailu

    Jaa myös muille: 30 Jakoa Lisää Lomailetko sinä koko lomasi? Millainen lomailija olet? Miltä lomalle asettautuminen tuntuu? Tarkastatko loman aikana työsähköposteja tai teetkö välissä työpäiviä? Vetääkö työ lomalla puoleensa? Pystytkö pitämään kesällä pitkän ajanjakson lomaa?  Puuhailetko työhön rinnastettavaa tekemistä lomasi aikana? Kesälomat lähestyvät ja samalla lähestyy myös aika, jolloin tehdään oman lomailutavan tarkastelua. Parhaimmillaan kesäloma…

  • Ilonpilkahduksia

    Jaa myös muille: 30 Jakoa Lisää Olen työyhteisömme nuorin työntekijä. Voisin veikata, että olen myös valtakunnallisesti diakoniatyöntekijöiden keskuudessa niitä nuorimpia. Minulta usein kysytäänkin, miksi ihmeessä olen näin nuorena hakeutunut tällaiseen ammattiin. ”Siinä työssähän ei näe iloisia asioita ollenkaan”, minulle kerran sanottiin. Nuoresta iästäni huolimatta olen sen verran ehtinyt unelmatyöni arkea nähdä, että voin todeta myös…

  • Mikä on diakonian ydin?

    Jaa myös muille: 30 Jakoa Lisää Diakonian vapaaehtoistyöntekijänä olen saanut etuoikeuden etsiä diakonian ydintä. Aluksi asia vaikuttaa yksiselitteiseltä. Diakonia on kirkon työtä, jossa palvellaan kristilliseen rakkauteen perustuen niitä ihmisiä, joilla on suuri hätä ja jotka eivät ole muulla tavoin saaneet tarvitsemaansa huolenpitoa. Nämä ihmiset ovat köyhiä, sairaita, nälkäisiä, yksinäisiä, työttömiä, syrjäytyneitä, vammautuneita ja vanhoja. He…

  • Virsikärpänen – diakonian Bumtsibum

    Jaa myös muille: 30 Jakoa Lisää Onko Biisikärpänen tai Bumtsibum ohjelmina tuttuja? Ohjelmat testaavat osallistujiensa laulutietämystä: mikä laulu on kyseessä ja miten laulun sanat menevät. Tämä kirjoitus ei testaa laulutietoutta, mutta kokoaa Biisikärpäsen ja Bumtsibumin tavoin laulujen sanoja. Gospelräppiä soittava NNS laulaa, kuinka ”mul ei oo varaa”, ”nukkumatti morottaa kukkaron pohjalta” ja Kelalta tulee terveisiä:…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.