Saavutettavuudesta osallisuuteen
Ihminen tarvitsee ihmistä, ollakseen ihminen ihmiselle, ollakseen itse ihminen. Lämpimin peitto on toisen iho, toisen ilo on parasta ruokaa.
Emme ole tähtiä, taivaan lintuja, olemme ihmisiä, osa pitkää haavaa. Ihminen tarvitsee ihmistä.
Ihminen ilman ihmistä on vähemmän ihminen ihmisille, vähemmän kuin ihminen voi olla. Ihminen tarvitsee ihmistä.
(Tommy Tabermann)
Ajatuksia 5.10.2017 Mika Lahdensivun Saavutettavuudesta osallisuuteen seminaarin tiimoilta
Tulla nähdyksi ja kuulluksi, tulla kohdatuksi, erään ikääntyneen vapaaehtoisen sanoin tulla kelvatuksi…
Meidän jokaisen perustarve, olla olemassa, olla jollekulle merkittävä. Kuinka siis tukea elämän tärkeintä tarvetta, olla olemassa, kuinka jakaa ja saada tuntea lähimmäisen rakkautta?
Vuosien varrella on laaja-alaisesti kiinnitetty huomiota esteettömyyteen, rakennettu pyörätuoliluiskia, levennetty oviaukkoja, madallettu kynnyksiä ja bussien lattioita, avattu ovia ja esitetty kutsuja kaikille tulla sisään. Riittääkö kuitenkaan liikuntakykyä rajoittavien esteiden poistaminen kaikille mahdollisuuksia tulla nähdyksi, tulla kohdatuksi? Eriarvoisuutta ja näkymättömyyttä lisäävät myös tiedon saavutettavuus ja taloudellinen saavutettavuus, tai pikemminkin saavutettamattomuus. Oletuksien ja ennakkoluulojen keskellä sivuun ja yksin jäämisen kokemuksien lisääntyessä, joudumme miettimään, kuinka tukea kaikkien mahdollisuutta olla osallisena, olla olemassa jollekulle merkittävä. Osallisuus, mukana olemisen kokemus, on kokemus, joka parhaimmassa tapauksessa vahvistaa luottamusta itseen ja toisiin sekä lievittää pelkoja ja rakentaa yhteistä hyvää.
Mukana olemiseen, yhdessä tekemiseen ei riitä pelkkä esteettömyys eikä saavutettavuus, vaan tarvitaan yhdessä tekemisen meininkiä, jokin yhteinen asia, jonka äärelle kokoonnutaan, kohtaamaan toisia ihmisiä, jakamaan omia tarinoita ja kokemuksia. Kuinka näitä kynnyksiä madalletaan, kuinka kavennetaan eriarvoisuutta? Kuinka olla kaikin tavoin esteettömiä, saavutettavia, avoimia, vastaanottavia ja kiinnostavia? Mikä siis voisi olla se jokin yhteinen yhdistävä asia?
Ihminen! Lähimmäinen. Kysymys, kuinka sinä voit, ja aito kiinnostus, läsnäolo, arvostava vuorovaikutus, kuunteleminen ja kuuleminen, anteeksi anto, kiittäminen. Pieniä virikkeitä kohti suurempia kokemuksia, kohti osallistumisen kokemuksia ja yhdessä tekemistä. Jokainen on tervetullut omana itsenään, omilla tiedoillaan ja taidoillaan, omalla kokemuksellaan ottamaan osaa, erilaisiin ryhmiin, tapahtumiin sekä jakamaan kokemuksia ja kertomaan omaa tarinaansa.
Kaikkien kirkko – kirkko kaikille. Kohdataan jokainen arvokkaana, tärkeänä ihmisenä, itsenään, lähestytään itseämme ja toisiamme. Kristittyjen peruselämän keskeinen osa on lähimmäisenä toimiminen, niin oman lähipiirimme kuin myös muiden ihmisten parissa. Ollaan siis ihmisiä toinen toisillemme. Tehdään yhdessä. Istutaan saman pöydän ääreen, annetaan jokaiselle mahdollisuus kertoa omaa tarinaansa. Annetaan ihmisille mahdollisuus löytää yhteisiä mielenkiinnon ja mielekkään toiminnan paikkoja. Seurakuntien toiminnassa on mukana myös vapaaehtoisia monin eri tavoin tekemässä hyvää, tuottamassa iloa ja mielen piristystä ja saamassa itselleen uusia kokemuksia ja jakamassa lähimmäisen rakkautta. Yhteisen tekemisen kautta yksinäisyyden ja syrjäytymisen tunteet lievittyvät, syntyy uusia ystävyyksiä, tullaan tutuiksi ja rakennetaan yhdessä suurempaa, monipuolisempaa Meitä.
- Sisäistä kauneutta luomassa - 14.10.2019
- Kohtaamisten kommervenkkejä - 19.02.2019
- AJATUKSIA VAIKUTTAMISESTA JA VÄLITTÄMISESTÄ - 07.11.2018
Ihanaa Katri <3! Tuollaista kirkkoa kohti matkataan
, yhdessä tehden ja kohdaten.